Osa Kaksikymmentäyhdeksän – Part Twenty-Nine: Outback Experience part 2

Retken viimeisenä päivänä oli ohjelmassa King´s Canyon. Aamulla herätys oli jälleen kerran ennen auringonnousua, jotta jaksamme patikoida ennen päivän kuuminta aikaa (eli kello 9 eteenpäin). Adam oli kertonut meille etukäteen, että kävely alkaa ”sydänkohtausmäen” nousemisella – se on kuulemma kova paikka varsinkin vanhemmille huonokuntoisille turisteille, jotka aloittavat kävelyn liian myöhään auringonpaisteessa. Meidän nuori hyväkuntoinen ryhmämme tosin selvitti mäen ilman mitään ongelmia aamukuuden tienoilla. En etukäteen tiennyt juuri mitään King´s Canyonista, mutta se osoittautui maisemiltaan ehkä vielä vaikuttavammaksi kuin sekä Uluru että Kata Tjuta (jos niitä nyt pitää johonkin paremmuusjärjestykseen laittaa). Ihan uskomaton paikka, jossa kävelessä vierähti nelisen tuntia ja tuli otettua satoja kuvia. Adam näytti meille myös paikan, jossa kuvattiin osia Priscilla, Aavikon Kuningatar-leffasta (yksi lempileffojamme). Välillä levähdettiin Eedenissä, joka oli kuin keidas aavikon keskellä. Se oli niitä harvoja paikkoja, jossa oli pysyvä vesilähde, joten se oli myös pyhä paikka paikallisille aboriginaaleille. 

Priscilla the Queen of the Desert spot!

 

Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja tämän ohjelman jälkeen edessä oli vain pitkä ajomatka Alice Springsiin, jonne saavuimme iltapäivällä viiden tienoilla. Meillä oli siellä sohva sovittuna ja hostimme Derren tuli sovitusti hakemaan meitä bussilta. 

On the last day of the tour we visited King’s Canyon. Once again we had to get up before sunrise so that we can do the hike before the hottest time of the day (so pretty much from 9am onwards). Adam told us beforehand that the hike starts with a “heart attack hill” that apparently is pretty tough especially for older tourists who start the hike too late when it’s already 40C. However our group was mainly young fit people and we started at around 6am so we didn’t have any problems. I didn’t know much about King’s Canyon beforehand but it turned out to be maybe even more impressive than Uluru or Kata Tjuta (not that it’s necessary to compare them to each other). The landscape was just incredible. The hike took about 4 hours during which hundreds of pics were taken. Adam also showed us the exact point where they filmed some scenes for the Priscilla, Queen of the Desert (one of our favourite movies!). We took a rest stop at Eden’s Waterhole that was like an oasis in the middle of the desert. It’s one of the few places around with permanent water supply so it was also a sacred site for the local Aboriginals.

All good things must come to an end, after King’s Canyon we just had the long drive to Alice Springs ahead of us. We had a couch arranged there and as agreed, our host Derren picked us up from the tour bus. 

Derren asui kollegansa Bradin sekä kahden ison koiran kanssa, juuri nyt talossa asui väliaikaisesti myös saksalainen Michael, joka oli Derrenin firmassa töissä. Ilta otettiin rennosti, Brad laittoi meille illallista ja Derren neuvoi, mitä voisimme tehdä Alice Springissä seuraavina päivinä. Tarkoitus oli vaan hengailla ja levätä vähän, koska Ulurun reissu oli ollut aika intensiivinen ja oli mukava chillailla välillä tekemättä paljon. Päätimme siis mennä seuraavana päivänä vaan Reptile Centeriin (käännettäköön se vaikka Matelijapuistoksi, siellä on siis kaiken maailman käärmeitä ja liskoja näytillä) ja sen jälkeen hengailemaan uima-altaalle.

Suunnitelman mukaisesti Derren heitti meidät seuraavana päivänä sinne Reptile Centeriin matkallaan töihin. Se oli aika pieni ja vaatimaton paikka, mutta tykkäsin kovasti. Siellä oppi paljon Australian vaarallisista käärmeistä (maailman 20 vaarallisimmasta käärmelajista 18 asuu Ausseissa) sekä liskoista. Siellä sai myös pidellä pythonia (tai oikeammin sanottuna python piteli minua aika tiukasti otteessaan) ja monia liskoja ja oli siellä yksi Saltwater-krokotiilikin, jotka ovat Australiassa asuvista lajeita niitä vaarallisempia isompia krokotiileja. Mielenkiintoinen paikka, mutta pari tuntia riitti ihan mainiosti ja sitten suuntasimmekin jo mieluusti altaalle – oli todella kuuma eikä paljon muuta olisi jaksanutkaan tehdä. 

Not. Scared. At. All.

Derren lives with his colleague Brad and two great big dogs. At the moment a German guy Michael is also temporarily living there and working in Derren’s company. We chilled out, Brad cooked us dinner and Derren gave us tips on what to do in Alice for the next couple of days. We wanted to really just take it easy as the Rock tour had been pretty intensive and it was nice to get a bit of rest. So we decided to just visit the Reptile Centre and then spend the rest of the day by a pool.

In the morning Derren gave us a ride to the Reptile Centre which was quite a small and humble place but still very interesting. There were lots of different snakes and lizards and even a saltwater crocodile – those are the larger and scarier ones. We learned a lot about the dangerous snakes (of the 20 most dangerous snakes in the world, 18 live in Australia) and what to do in case you get a bite (fingers crossed it’s not going to happen though!). The best part was that we got to handle different lizards and also hold a massive python (more accurately the python was holding me, pretty tightly actually). It was a great visit but as it’s not a big place, a couple of hours was well enough and then we were happy to head to the pool for the rest of the day. It was really hot so we wouldn’t have had much energy for anything more active than that. 

Iltapäivällä Derren oli sanonut vievänsä meidät Telegraph Stationille vähän kaupungin ulkopuolella. Se oli se alkuperäinen syy, miksi koko kaupunki aikoinaan perustettiin keskelle ei-mitään; se oli paikka, jossa sähkelinjat ristesivät pohjoisesta etelään ja lännestä itään. Yllätykseksemme mukaan liittyi uusi sohvasurffailija, chileläinen tyttö nimeltään Lorena (emme tienneet, että hänkin tulee Derrenin luo muutamaksi yöksi) sekä brittityttö Jess joka ei tosin tullut yöksi. Mikäs siinä, tätähän tämä surffailu on; jotkut hostit ottavat vastaan monia vieraita samaan aikaan ja molemmat olivat hyviä tyyppejä. Ensin kävelimme pienen kukkulan päälle, josta oli hyvät näköalat Alice Springsin kaupungin yli sekä ympäröiville McDonnel Range-vuoristolle. Vanha Telegraph Station (sähkeasema? Nämä minun suomennukseni ovat ihan häpeällisen huonoja) näkyi sieltä myös, mutta emme menneet sinne sisälle. Derren sanoi, että tähän aikaan juuri ennen auringonlaskua on hyvät mahdollisuudet nähdä wallabeita ja niinhän niitä hyppelikin vastaan ainakin kolme tai neljä kertaa, parilla oli pieni vauva pussissaan. 

Sieltä menimme koko joukolla takaisin Derrenin luo, jossa laitoimme illallista (Gina teki unkarilaista kanaa sekä kasvissyöjille herkkusieniversion). Siinä jutellessa kävi ilmi, että Michael oli aloitteleva muusikko ja hän oli menossa sinä iltana yhteen kaupungin baareista esiintymään amatööri-iltaan, joten me liityimme toki seurueeseen. Oli mukava ilta ja monta hyvää esiintyjää, me olimme Michaelin suurimmat fanit. 

Couchsurfing dinner party at Derren's

Derren's car and a bunch of couchsurfers

Wallabi near the telegraph station

In the afternoon Derren took us to the old Telegraph Station outside town. This station was actually the reason why the settlement was originally established here in the middle of nowhere; it was where the telegraph lines crossed from North to South and from West to East. To our surprise we were joined by another couchsurfer, a Chilean girl called Lorena who also came to stay at Derren’s, as well as a British girl called Jess who didn’t stay at the house but came along for the outing and a few drinks. No problem, of course some people host many surfers at the time and the girls were lovely. We took a little walk to the top of a little hill from where we could see the view of the town as well as the surrounding mountain range, the MacDonnel Range. We could also see the original Telegraph Station but we didn’t go in there. Derren had said that at this time just before sunset you can often see wallabies and sure enough, we saw at least three or four hopping along, some with little joeys in their pouches. 

Then we went back to Derren’s place where we cooked dinner (Gina’s special Hungarian style chicken, with mushroom version for the vegetarians). While chatting over dinner it turned out that Michael is a musician and he was going to a bar later for a jam session so we naturally decided to join him as his entourage. It was a great night with many good performances, we really enjoyed it. 

Seuraavana päivänä otimme samalla lailla iisisti, piipahdimme Kasvitieteellisessä puutarhassa (keskellä erämaata, se oli melko karu kuten saattoi odottaa) ja vietimme lopun päivää jälleen altaan äärellä rentoutuen. Seuraavana päivä oli lauantai ja Derren ja Michael halusivat mennä läheisille vuorille, West McDonnel-rangelle jonne he yleensä kuulemma menevät sohvasurffailijoiden kanssa. Meidän bussimme seuraavaan kohteeseen lähti iltaseitsemän tienoilla, joten onneksi meillä oli vielä aikaa mennä heidän kanssaan, koska se oli hieno paikka ja mukava tapa viettää viimeinen päivämme Alice Springissä. Joukko Derrenin kavereita Uudesta-Seelannista oli myös mukana samoin kuin Lorena, joten meitä oli melkoinen porukka. Tapasimme siellä myös pariskunnan, joka kasvatti orvoksi jäänyttä kengurunpoikasta – tuskin olen suloisempaa näkyä koskaan nähnyt! Illalla sitten hyppäsimme Greyhound-bussiin, joka kuljetti meidät 1200km päähän Katherineen.

The next day was another chill-out day, all we did was a quick visit to the Botanical Gardens (in the middle of the desert, not exactly as lush a place as you might expect) and the rest of the day was spent by the pool once again. As the following day was Saturday, Derren and Michael were heading to the nearby mountains where they often take surfers in West MacDonnel Range. As our bus to the next destination left in the evening at around 7, luckily we had time to join them as it was a beautiful place and a great way to spend our last day in Alice. A bunch of Derren’s friends were there as well as Lorena so it was quite a gathering. We also met a couple there who were raising an orphan baby kangaroo – it was quite possibly the sweetest thing I had ever seen! In the evening we hopped on the Greyhound bus that took us 1200km north to the town of Katherine.