Posts

Showing posts from March, 2014

Osa Yksi: Nomadin Omakuva

Disclaimer: Olen kirjoitellut tata blogia niin sanotusti poytalaatikkoon jo maaliskuusta asti, miettiessani mita sivustoa loppujen lopuksi kayttaisin blogin julkaisuun. Useampi kuukausi on vierahtanyt ja paadyin lopulta tahan bloggeriin - julkaisen siis postaukseni jalkikateen, pahoittelut mikali tama aiheuttaa jonkinlaista sekaannusta! Jostain on aloitettava. Joten aloitan itsestani. Olen reilu kolmikymppinen, vinoviettinen ulkosuomalaisnainen. Viimeiset viitisen vuotta on kulunut Etela-Espanjassa, asun Espanjassa ja olen Gibraltarin puolella toissa. Toisin sanoen kayn joka paiva ulkomailla. Tama on paikallisten keskuudessa todella kulunut vitsi. Matkailu on minulle seka ammatti etta rakkain harrastus, suorastaan intohimo. Tassa blogissa on tarkoitus kertoilla ensinnakin paivittaisesta elamastani, pikku reissuista sinne tanne (talla hetkella varattuna on Lontoon matka toukokuun alussa ja Unkarin matka kesakuussa) ja ennen kaikkea isommasta reppumatkasta, joka on viela tois