Kuka Nomadi? Nomadi Who?

Sunday, January 31, 2016

Harrastetaan Maltalla - Leisure in Malta

Maltalla asuvien ulkomaalaisten yleisin valitusvirsi on se, että Malta on niin kovin pieni. Paikka käy kuulemma parin vuoden sisään kovin klaustrofobiseksi. Ei tietenkään saarivaltio, joka on pinta-alaltaan EU-maista pienin maa, kooltaan päätä huimaa, mutta sen varmaan kaikki tietävät jo etukäteen ennen tänne tuloa. Itse kuitenkin yllätyin positiivisesti siitä, miten paljon eri harrastusmahdollisuuksia täällä on. Jälleen kerran vertaan tätä paikkaa edelliseen asuinpaikkaamme Gibraltariin, johon verrattuna Malta on suorastaan valtava, sekä Espanjan puolella sijaitsevaan ex-kotikaupunkiimme La Lineaan. Varmaankin joku, joka muuttaa tänne jostain suurkaupungista, ei yhdy mielipiteeseeni, mutta minusta täällä on tekemistä yllin kyllin.

The most common complaint among the ex-pats in Malta is how small the country is. They say it gets really claustrophobic after a couple of years. Sure, the island is the smallest of the EU countries so it is sort of miniature in size, but surely everyone knows that before coming here. To me the possibilities for different hobbies and leisure activities in here came as a positive surprise. Once again what I am comparing Malta to is our previous home in Gibraltar (compared to which Malta is actually huge!) and the border town of La Linea. Probably somebody moving here from a big city wouldn't agree with me, but I find there are loads of things to do in here. 

Rock Climbing at Wied Babu


Mehän olemme jossain määrin urheilullisia ja ulkoilmahenkisiä, joten erilaiset liikkumismahdollisuudet ovat minulle tärkeitä. Kotoamme helpon kävelymatkan päässä on kaksi edullista kuntosalia, yksi kallis kuntosali sekä yksi, jonka hintoja en ole tsekannut. Kävelymatkan päässä olevia joogapaikkoja olen tähän mennessä kokeillut kahta, joista hurahdin Sliemassa sijaitsevaan hot yogaan (en tiedä, onko tälle kuumaa joogaa kummempaa suomennosta). Liityimme täällä myös kalliokiipeilykerhoon, johon kaltaisemme aloittelijatkin ovat tervetulleita. Maksamalla minimaallisen jäsenmaksun pääsee mukaan kiipeilemään käytännössä ilmaiseksi, valjaat ynnä muut välineet saa käyttöön ja kerhon kokeneet jäsenet auttavat ja opastavat. Kiipeilyseinä on avoinna pari kertaa viikossa ja siellä voi harjoittelun lisäksi tutustua muihin kiipeilijöihin ja sopia kiipeilytreffejä. Juoksemista varten ei toki tarvitse mitään sen kummempia tiloja, mutta ilmasto on siihen juuri sopiva, joten olemme myös palanneet tämän harrastuksen pariin Maltalle muutettuamme. Täällä itse asiassa järjestetään lukemattomia juoksutapahtumia, jotka lisäävät motivaatiota treenaamiseen ja yksilölajin yhteisöllisyyttä - juuri tänään osallistuimme ensimmäiseen kympin juoksuumme Maltalla, joka oli todella kiva kokemus. Vaeltamista emme ole täällä vielä juuri kokeilleet, minun mielestäni kun siihen tarvittaisi joko metsiä tai vuoria (kumpaakaan täältä ei oikein löydy), mutta näkyy täällä olevan myös monenmoisia vaelluskokoontumisia, joten pitäisi sitäkin kai kokeilla. Toisin sanoen liikunnallisia harrastuksia löytyy enemmän, kuin mille on aikaa. Näiden meidän harrastusten lisäksi on tietenkin tarjolla vaikka mitä muuta sukelluksesta snookeriin ja keilaamisesta shakkiin.

Our first 10K race in Malta

At the climbing wall

As we are rather active and outdoorsy sort of people, different sport activities are important to us. Within an easy walking distance from our home there are two inexpensive gyms, one expensive gym plus one whose prices I haven't even checked. So far I have tried out two yoga places within walking distance and fell in love with hot yoga in Sliema. We also joined a rock climbing club, which welcomes beginners like us. By paying a nominal membership fee you get to join the climbs practically for free, harnesses and other equipment is provided and the experienced members of the club are helping the newbies. The climbing wall is open a couple of times a week and there you can practise climbing as well as meet other climbers and make plans for outdoor climbs. As for running, obviously you don't need any facilities as such but the climate is ideal so we have also resumed running since moving to Malta. In fact there are numerous races, fun runs and other events for runners organized which adds motivation to your training as well as a sense of community to this solitary sport. Just today we did our first 10K race in Malta which was a really nice experience. We haven't really done much hiking here - I kind of think either mountains or forests would be required for that and you can't really find either in Malta - but there are lots of different hiking groups so we should try that out as well. In other words there is much more to do than we actually have time for. Apart from the stuff we like to do of course there are plenty of other things as well, from scuba-diving to snooker and from laser tagging to bowling.

Jos ei liikunta nappaa, voi suunnata kulttuurin pariin. Maltalla on paljon erilaisia tapahtumia erilaisista filmifestivaaleista katutaidefestivaaliin ja korkeakulttuuria arvostaville vaikkapa juuri loppunut klassiseen musiikkiin keskittynyt Baroque Festival. Ooppera- ja balettiesityksiä emme ole käyneet vielä kertaakaan katsomassa, mutta niitäkin olisi tarjolla milloin minkäkin tapahtuman yhteydessä. Jostain kumman syystä me, jotka viimeisen kuuden vuoden aikana kävimme elokuvateatterissa muistaakseni kerran, olemme alkaneet käydä Maltalla suorastaan usein leffassa. Kokemukseni mukaan leffateatterit ovat yleensä lähestulkoon tyhjiä (parinsadan hengen salissa on harvoin kymmentä henkeä enempää), eipä tarvi paljon lippuja jonotella. Teatterissa ei ole tullut vielä käytyä, mutta ainakin Vallettassa sijaitseva Teatru Manoel näyttää kuvissa suorastaan ihmeen vaikuttavalta (samaa tyyliä kuin vaikkapa Milanon La Scala tai Budapestin oopperatalo), joten haluan siellä varmasti lähitulevaisuudessa käydä.

Teatru Manoel

If you are not into sports, there's always culture. There are loads of different events organized in Malta, from different film festivals to street art festivals and if you are into high arts, there is for instance the Baroque Festival which specializes in classical music. We haven't gone to see any opera or ballet performances yet but they are often advertised as part of different events. For some reason we, who on average went to the cinema once in six years or so, have started going to the movies rather regularly since moving to Malta. According to my experience the cinemas are rather empty (in a room that could seat up to 200 people there are rarely more than ten) so no need to worry about great queues to buy tickets. We haven't seen any theatre shows yet either but at least in the pictures the Teatru Manoel looks surprisingly impressive (similar style than La Scala in Milan or the Opera House in Budapest) so I definitely want to pay them a visit some time in the near future as well.

Yöelämästäänhän Malta onkin suorastaan kuuluisa. Siihen en ole itse paljonkaan perehtynyt, mutta tiedän kyllä että baaria, ravintolaa ja yökerhoa löytyy joka lähtöön ja live-musiikkia ja erilaisia tapahtumia riittää myös yöelämän saralla. Minusta täällä ei siis ainakaan vielä ole ollenkaan tylsää - katsotaan sitten parin vuoden päästä, jos sitten alkaa tuntua että kaikki on jo tehty ja nähty.

Sushi in Valletta


The nightlife of Malta is of course rather (in)famous. I haven't really spent much time getting to know the scene, but obviously there are loads of bars, restaurants and clubs for all kinds. Live music and different events abound also in the nightlife. All in all, I don't find living in Malta boring at all, at least yet - let's see in a couple of years if I might feel it's all been seen and done already.

Sunday, January 24, 2016

Maltan talvi - Maltese Winter

Yksi suurimmista syistä, miksi ulkomaalaiset Maltalle muuttavat (ja mikä oli meillekin yksi tärkeimmistä asioista), on ilmasto. Aurinko hellii pientä saartamme keskimäärin 3000 tuntia vuodessa (googletin, en ole laskenut), mikä on Euroopan korkeimpia lukuja. Saavuimme tänne loppukeväästä ja olemme nauttineet runsaasta auringonpaisteesta ja joskus turhankin korkeasta lämpötilasta. Kaikki kuitenkin varoittelivat, että talven tullessa se iskee raakana. Meillä oli kuuden vuoden kokemus Etelä-Espanjasta asumisesta, joten tiesimme kyllä etukäteen suurimman ongelman olevan sisätiloissa - eihän ulkona toki varsinkaan Suomeen verrattuna kylmä ole, mutta kun asunnoissa ei ole lämmitystä eikä eristystä, sisällä voi olla todella epämiellyttävän kylmää ja kosteaa. Malta kuitenkin kohteli meitä hellästi ensimmäisenä talvenamme - ihan joulukuun loppuun asti saimme nauttia aurinkoisesta kelistä ja lämpötilat vaihtelivat jossain 17 ja 20 asteen välillä, mikä oli vielä ihan miellyttävää. Sitten se kylmyys alkoi ja viimeisen reilun viikon aikana lämpötila on laskenut öisin jopa alle 10 asteen eikä se päivälläkään ole ollut 12 - 14 astetta enempää. Asuntomme sisälämpötila on näin ollen pysytellyt 12 asteessa.

Warming up on the sofa


One of the main reasons why foreigners move to Malta (one of our main reasons as well) is the climate. Our little island enjoys on average 3000 hours of sunshine a year (I googled it, didn't count it myself) which is among the highest figures in Europe. We arrived here late spring and we have been availing ourselves of the abundant sunshine and the temperature that was sometimes even too high to be pleasant. However everybody told us "brace yourselves - the winter is coming". We had six years of experience in living in South of Spain so we knew that the problem will be the temperature inside the apartment - sure, outdoors it is not cold, especially by Finnish standards, but if you have no heating and no proper insulation in the houses, it can be really unpleasantly cold and damp indoors. Malta was kind to us on our first winter though - we got to enjoy sunny weather with pleasant temperatures between 17 and 20 degrees all the way until the end of December. Finally the cold weather hit though and now for more than a week the temperatures dropped to less than 10 degrees in the night time and even in the day time it is around 12 or 14 degrees. Which means it's been pretty steady 12 degrees in our flat.



Ilokseni voin kuitenkin raportoida, että olemme ilmeisesti sopeutuneet näihin olosuhteisiin eikä se meitä edes niin kovasti häiritse. Olisi toki mahdollista hankkia jonkinlainen kaasu- tai öljylämmitin, mutta eivät ne kuulemma paljon edes auta, ovat kalliita käyttää ja sitten pitäisi tuuletella häkää ja lämmittimen aiheuttamaa ylimääräistä kosteutta, joten lopputulos lienee jossain plus-miinus-nollan tienoilla. Harrastamme siis kerrospukeutumista kotioloissa (aina noin neljä kerrosta vaatetta, jonka päällä vielä kylpytakki), juomme paljon teetä ja istumme sohvalla vilttien alla. Laitetaan paljon uuniruokia, siitäkin leviää vähän lämpöä huoneisiin. Näillä mennään. Ainahan voi aurinkoisina päivinä istua parvekkeella lämmittelemässä. Joskus rankkasateet ja myrskyt tuovat vielä lisäiloa talveen, mutta tänä talvena ei ole satanut paljonkaan ja olemme saaneet nauttia kylminäkin päivinä auringosta.  Se tuo hyvää motivaatiota ulkoiluun, kun ulkona on huomattavasti sisätiloja lämpimämpää.


Running warms you up!


I am happy to report, however, that we seem to be more or less acclimatized to these circumstances. It doesn't mean that we are not cold, it just means that we accept it and live with it. It would be possible of course to get some sort of a gas or oil heater, but apparently it doesn't even help so much as the heat escapes due to poor insulation, it's expensive to use it and it creates more humidity which you then have to air out so I guess it's not really worth getting one. So we deal with the cold by wearing about four layers of clothing at all times plus a bathrobe, we drink a lot of hot tea and sit on the sofa wrapped up in blankets. It's also helpful to use the oven for cooking as it releases heat to the room. You have to work with what you got. On sunny days you can always sit on the balcony to warm up. Sometimes heavy rains and storms make winters even more fun, but this year it has hardly rained so even on the cold days we are enjoying the sun. It's also a great motivator to get out and get some fresh air, when it's warmer outside than inside. 


Storm in Malta

Sunday, January 17, 2016

Istanbul Osa 2 - Part 2

Maakuntamatkailun jälkeen suuntasimme takaisin kohti Istanbulia. Bussiliput järjestyivät helposti päivää etukäteen ja olimme jälleen nähdäksemme ainoat ulkomaalaiset koko bussissa. Matkustimme takaisin sykkivään Istanbuliin jouluaattona ja niinpä päätimme juhlistaa tätä iltaa vähän hienommassa (eli kalliimmassa) ravintolassa. Sultanahmetissa on vieri vieressä "perinteisiä" turkkilaisia ravintoloita joissa huivipäinen mummo istuu tekemässä gözlemeä (turkkilaisia lättyjä) ja asiakkaat istuvat lattialla värikkäiden tyynyjen päällä. Toki nämä ravintolat ovat hyvin pitkälti turistirysiä, mutta siitä huolimatta kivannäköisiä paikkoja, joten päätimme mennä yhteen näistä jouluateriallemme. Nautimme gözlemet niin sanotusti kaikilla mausteilla mezze-annoksen kera - siinä oli hummusta, jos jonkinlaista munakoisosettiä, mausteista tomaattisalsaa ja vaikka mitä. Herkullista, vaikka kallista lystiä olikin. Juomiksi tyydyimme omenateehen, sillä viinin hinta olikin ihan päätähuimaava. Aattoillan ratoksi katsoimme hotellissa vielä Ihmeellinen on Elämä-leffan (itkin, tietenkin) ja siinä meidän stressitön joulu olikin.





After visiting the countryside we headed back towards Istanbul. It was easy enough to purchase the bus tickets the day before the departure and it appeared that again we were the only foreigners on the bus. It was Christmas Eve so we decided to celebrate a bit in a nicer (meaning more expensive) restaurant. In Sultanahmet you have lots of "traditional" Turkish restaurants where an old lady with a head scarf will prepare the gözleme (Turkish pancakes) and the customers are sitting on the floor on top of a pile of colourful cushions. Obviously these are very touristy but still kind of nice places so we headed to one of these for our Christmas meal. We enjoyed gözleme with an amazing mezze set - with hoummos, all sorts of eggplant dishes, spicy tomato salsa and loads more. Delicious (though expensive)! Drinks-wise we settle for apple tea as the wine prices were sky-high. Afterwards we watched It's a Wonderful Life movie in keeping with my Christmas tradition (and yes, I cried, I always do) and that was our blissfully stress-free Christmas. 

Joulupäivä avautui pilvisenä, mutta onneksi vältyimme edelleen sateelta. Tänään päätimme matkata lautalla (Istanbul-kortilla lauttamatka ei monta liiraa maksanut) Aasiaan asti tutustumaan Kadiköy-nimiseen kaupunginosaan. Lauttamatka oli mukava, vaikkakin sumuinen sää vähän maisemien katselua latistikin. Tarkoituksena oli hengailla tässä kuulemma viehättävässä ja turistialue Sultanahmetia autenttisemmassa osassa kaupunkia ilman sen kummempaa määränpäätä. Tämä suunnitelmattomuus osoittautuikin ihan hyväksi strategiaksi, sillä alue oli miellyttävä ja siellä ihan erilaiset vibat kuin turistialueella. Nautimme turkkilaiset kahvit, shoppailimme ja lounaaksi nappasimme simppelit riisiä-papujen-kera-setit, joka oli harvinaisen halpa tapa saada kupumme täyteen. Kadiköyssa aikamme hengailtuamme suuntasimme bussilla Uskudarin kaupunginosaan, koska pitihän tällekin päivälle saada moskeijakiintiö täyteen. Uskudar on kuulemma hyvin hartaan uskonnollinen osa kaupunkia ja niinhän moskeijat näyttivätkin olevan täynnä rukoilijoita - emme uskaltautuneet yrittämäänkään mennä sisälle, koska nämä eivät näyttäneet turistipaikoilta emmekä halunneet riskeerata loukkaavamme ketään. Aasian puolella seikkailu näissä "tavallisten ihmisten" kaupunginosissa oli mielenkiintoista ja näimme ainakin pienen raapaisun arkielämää turistialueiden ulkopuolelta.

On the ferry


Arriving to the Asian side



The Christmas day was cloudy, but thankfully there was still no rain. Today the plan was to travel by ferry all the way to Asia (with the Istanbul card the ticket cost next to nothing) to explore an area of the city called Kadiköy. The ferry ride was pleasant, although the foggy weather dampened the views somewhat. Our intention was just to hang out without any particular destination in this neighbourhood that was being called charming and more authentic than the very touristy Sultanahmet. This uncharacteristic approach paid off as it was a nice area to stroll around in and honestly the vibe was completely different than in the tourist area. We did quite a bit of shopping (it appears there are lots of health food shops as well as vegetarian restaurants in this neighborhood, my kind of place!), had an unbeatable value lunch of rice and beans, enjoyed some Turkish coffee and wandered around the charming streets. After that we caught a bus to another neighbourhood called Uskudar, as we obviously had a quota of mosques per day to meet. Apparently Uskudar is a very devout area of the city and the mosques were full of worshippers - we didn't even try to enter these mosques as they didn't look like they were open to tourists and we didn't want to risk offending anyone. Venturing to the Asian side to see the "regular people" outside the tourist areas was really interesting and at least we saw a tiny glimpse of the life in the city away from the souvenir shops. 

Beautiful Turkish coffee and freshly squeezed OJ

Busy restaurant street in Kadikoy


Seuraavana päivänä oli taas aika tehdä turistikierroksia - teimme täsmäiskun Grand Bazaariin jossa meni yllättävän vähän aikaa ja rahaa (ei siellä, etteikö tarjolla olisi ollut enemmän tai vähemmän tarpeellista tavaraa). Maltoimme kuitenkin mielemme emmekä ostaneet ihan kaikkea, on se ikuinen tinkiminen ja myyntipuheiden kuuntelu sen verran raskasta touhua. Sieltä hyppäsimme ratikan kyytiin ja suuntasimme joen yli Beyoglun kaupunginosaan. Olin lukenut etukäteen, että kannattaisi majoittua Taksimin tai Beyoglun alueella ja kulkea sieltä Sultanahmetiin nähtävyyksiä varten - mehän teimme tämän toisin päin majoittumalla Sultanahmetiin ajatellen, ettei meitä se yöelämä kuitenkaan kiinnosta ja ollaan mieluummin lähellä nähtävyyksiä. Myönnän kyllä, etta olisi sittenkin ollut kivempi majoittua Taksimin tienoilla - siellä oli jotenkin paljon kivempi meininki, hippibaareja ja kasvisravintoloita ja kaikenlaista muutakin kuin vain matkamuistokauppoja, kuten Sultanahmetissa. Noh, oppia ikä kaikki. Beyoglussa shoppailtiin vielä vähän lisää, syötiin valtaisat uuniperunat lounaaksi (taas yksi hyvä ja halpa kasvisvaihtoehto!), juotiin lisää turkkilaista kahvia ja käytiin parissa nähtävyydessäkin. Galata Tower-näkötorni on jopa näin hiljaisen kauden aikana ilmeisen suosittu käyntikohde, etenkin kun päivä oli kaunis ja kirkas. Sinne joutui jonottamaan pitkät tovit ja pääsymaksukin oli 20TL, mutta kyllä silti kannatti. Kaupungin yli avautui upeat näköalat ja oli hienoa nähdä esim. Topkapin palatsi, Hagia Sophia, Sininen Moskeija sekä kaikki ne muut moskeijat joiden nimiä en muista vieri vieressä. Ehdimme vielä käymään Galata Mevlevi-museossa, joka minua kiinnosti erityisesti koska luen parhaillaan Elik Shafakin kirjaa Forty Rules of Love, joka kertoo sema-tanssin (whirling dervishes) alkuperästä. Valitettavasti meillä ei ollut aikaa mennä katsomaan itse tanssirituaalia, mutta kiersimme museon, jossa asui aikoinaan sufi-mystikoita. Museo oli mielenkiintoinen ja sufi-mystikoiden hautausmaa rauhallinen paikka kaupungin kuhinan keskellä.

Hustle and bustle at the Grand Bazaar

Tram in Taksim

Sufi cemetery

The following day it was time for the tourist rounds again - we made a very quick visit to the Grand Bazaar where we managed to spend surprisingly little time and money (not that there wasn't a lot on offer). We didn't really feel like going through the hassle of bargaining and listening to the sales speeches ("for you only, you are the first customer of the day" and so on) too many times. From the bazaar we jumped on the tram and headed to the Taksim Square. I had read before that it is best to stay around Taksim or Beyoglu area and travel from there to see the sights in Sultanahmet - we did it the other way around, thinking that since we are not interested in the night life anyway, it would be better to be close to the sights. I do admit that in hindsight it would have been nicer to stay in Beyoglu - it had a lot cooler atmosphere with hippie bars, vegetarian restaurants and all sorts of random shops and not only souvenir shops like in Sultanahmet. Oh well, you live and learn. In Beyoglu we did still some more shopping, ate gigantic baked potato for lunch (another great veggie option!), drank more Turkish coffee and managed to visit a couple of sights as well. The Galata Tower is obviously a very popular sight to visit even at this low season, especially as it was a beautiful sunny day. There was a long queue and the entrance ticket cost 20TL but it was so worth it. You could see wonderful views over the city and it was great to see Topkapi Palace, Hagia Sophia, the Blue Mosque and all those other mosques whose names I forget side by side. We still had time to visit The Galata Mevlevi Museum which was particularly interesting for me as I am currently reading the book The Forty Rules of Love by Elik Shafak. It tells the story of the origins of the sema-dance (whirling dervishes) and this museum is one of the places in Istanbul where you can see the real version of it (not the tourist show in a restaurant). Sadly we didn't have the time to see the actual performance but we visited the museum which used to function as a dervish lodge. The adjoining cemetery was a peaceful place to visit amidst the busy city. 

Galata Tower


Selfie from the Galata tower


Kaikki hyvä loppuu aikanaan (sarjassamme kootut kliseet). Seuraavana päivänä oli jäljellä enää viimeinen herkullinen aamupala ja matka lentokentälle. Viiden euron shuttle bus Sultanahmetista Ataturkin lentokentälle on muuten hyvä diili, jos on liikaa matkatavaraa metro- ja ratikkamatkaa ajatellen! Aikamme Istanbulissa oli todella hienoa, saimme mahdutettua paljon näkemistä ja kokemista lyhyeen aikaan. Tämä on yksi niistä harvoista kaupungeista, johon uskon palaavamme lähitulevaisuudessa. Gule gule Istanbul, nähdään taas!

All good things come to an end (and other cliches). The following day all we had to look forward to was one last lovely breakfast and the ride to the airport. By the way, you can get a shuttle bus from Sultanahmet to Ataturk airport for EUR5 per person which is great value if you have too much luggage to brave the metro! We had amazing time in Istanbul, ramming lots of things to see in the space of a few days. This is one of those cities where I really believe we will be back in the not-so-distant future. Gule gule Istanbul, see you again!

Whirling Dervishes

Saturday, January 16, 2016

Troijan ihmeitä - The Wonders of Troy


Bussimatka Istanbulista Canakkaleen, joka on lähimpänä Troijaa oleva kaupunki, kesti kuutisen tuntia. Matka meni helposti mukavassa modernissa bussissa, jossa oli jopa turhankin kuuma – olin etukäteen pelännyt palelevani, joten olin pukeutunut tapani mukaan kerroksittain. Sain ottaa kyllä kaikki kerrokset pois, mitä kehtasin ja vieläkin oli kuuma. Muuten matkalta ei ollut mitään raportoitavaa, kaikki meni sujuvasti. Canakkaleen päästäksemme viimeinen etappi on ylittää salmi lautalla, jossa ei mennyt monta minuuttia ja sitten oltiin Aasiassa. Canakkale on selkeästi turistien suosima paikka, jossa on paljon hotelleja, baareja ja voi miten monta kebab-paikkaa. Mieleemme tuli jopa ihmetellä, että syövätkö turkkilaiset oikeasti joka ikinen päivä kebabia ja pizzaa, kun kaduilla ei näkynyt juuri mitään muita ravintoloita. Täällä englanninkielisiä ruokalistoja tai englantia puhuvia tarjoilijoita oli hieman vaikeampi löytää kuin Istanbulissa, mutta aina saatiin vatsamme täyteen ja jos ei minulle sopivaa ruokaa ollut listalla, jotain lihattomia munakoisohommeleita loihdittiin ongelmitta. 

Aubergine kebab without the kebab

Crossing the strait

The journey from Istanbul to Canakkale (the city closest to Troy) took about six hours. It was a pleasant ride in a nice modern bus where complimentary water, coffee and snacks were served. I had worried about being cold on the bus so I had dressed in layers but it was actually too warm there so I ended up taking off all the layers I could while remaining somewhat decent. Otherwise the trip was uneventful. The last part of the trip was crossing the strait by ferry and then we were in Asia. Canakkale is clearly a popular place among tourists with loads of hotels, bars and god knows how many kebab restaurants. We actually started to wonder if Turkish people really only eat kebab and pizzas since we could hardly spot any other restaurants anywhere. Here it was slightly  harder to locate menus in English or waiters who spoke English than in Istanbul but we always managed to eat nicely and if there wasn't veggie-friendly options on the menu, they could always whip up something with aubergine without a problem. 

Hollywood version of the Trojan horse
 
Hotellimme oli noin kolmen minuutin kävelymatkan päässä lauttaterminaalista ja waterfront-alueesta, jossa baareja ja ravintoloita riitti. Waterfrontilla on myös se puuhevonen, jota käytettiin Troija-leffassa ja jota piti toki käydä katsomassa. Ei Canakkalessa paljon nähtävyyksiä sinänsä ole, mutta ihan kiva paikka se oli viettää pari yötä. Lähdimme ensimmäisenä aamuna katsomaan omin päin muinaista Troijaa. Sinne on Canakkalesta noin 30 km:n matka ja sinne pääsee kätevästi minibussilla. Bussia odotellessa nautimme ensimmäiset turkkilaiset kahvit ja kyllä maistui! Bussi vie ihan Troijan portille asti, josta ostimme pääsyliput (15TL) ja vuokrasimme taas audioguiden lisätietoja varten. Tännekin on rakennettu oma hevosensa, jonne pääsee kiipeämään sisälle. Hassua kyllä, Hollywood-versio näytti muka aidommalta kuin tämä turkkilaisen taiteilijan tekemä versio. Sanomattakin on toki selvää (sanon silti), että mikäli Troijan hevosta ikinä oli edes olemassa, se olisi mitä luultavammin palanut taistelun aikana tai joka tapauksessa lahonnut satoja vuosia sitten. Tuskin kukaan kuvitteleekaan löytävänsä täältä sitä ”oikeaa” Troijan hevosta. Joulunaika on näköjään ihan loistava paikka vierailla Troijassa – siellä ei ollut kerta kaikkiaan ketään muita turisteja, olimme paikassa ihan kahdestaan. Yksi koira meitä seurasi koko kierroksen ajan ikään kuin paikallisoppaana, sen kummempaa seuraa emme saaneet. Ilma suosi meitä auringolla ja oli todella hienoa kulkea omaa tahtiaan ympäri raunioita kuunnellen audioguidea ja yrittäen kuvitella kaikkien niiden ihmisten elämiä, jotka olivat täällä eläneet kaikkien niiden eri aikakausien aikana. Jotkut olivat sanoneet TripAdvisorissa, ettei siellä ole mitään nähtävää, mutta olen kyllä eri mieltä – tietenkin kyse on raunioista eikä siellä mitään linnoituksia pystyssä ole. Jos odottaa Troija-elokuvan kulisseja, niin pettyy kyllä, mutta minusta se oli todella mielenkiintoinen paikka.

Gina climbing into the artist version of the Trojan horse




Our hotel was within about three minutes' walk from the ferry terminal and the Waterfront area which was packed with restaurants and bars. You can also find the wooden horse from the movie Troy on the Waterfront and obviously we had to check it out. There aren't too many sights to see in Canakkale itself but it was a nice place to spend a couple of days.  Our first morning here we headed to see the ancient Troy. It's about 30 km from Canakkale and very easy to get to by a mini bus. While waiting for the bus (that goes once an hour and we just managed to miss one) we had our first Turkish coffee and loved it! The bus takes you directly to the gate where you can pay the 15TL entrance fee. We also rented an audio guide for 10TL extra. There is another version of the Trojan horse here and this one you can actually climb inside - funnily enough the Hollywood version looked more believable than this version made by a Turkish artist. It goes without saying (and yet I'm saying it) that if the Trojan horse ever existed at all, it would most likely have been demolished by fire during the fight or in any case it would have rot away centuries ago. Probably nobody comes here expecting to see the "real" horse. It appears that December is a great time to visit Troy as it is absolutely low season - there were literally no other tourists at all, we got the place all to ourselves! A local dog was the only one keeping us company by following us around like a guide. It was a lovely sunny day and we really enjoyed walking around the ruins at our own pace, listening to the audioguide and trying to picture the lives of those people living here during the different time periods. Some say in TripAdvisor that there is not much to see but I beg to disagree - of course it is all in ruins and you cannot find houses or fortresses intact. Sure, if you are expecting to see Troy as it was in the movie you will be disappointed but I thought it was a super-interesting place to visit. 

Palasimme minibussilla takaisin Canakkaleen ja koska meillä ei ollut muuta ohjelmaa suunniteltuna iltapäivälle, päätimme suunnata perinteiseen Jali-hammamiin. Olin lukenut, että tämä on aito turkkilainen paikka eikä turisteille suunnattu ja se vieläpä sattui olemaan muutaman minuutin kävelymatkan päässä hoteliltamme. Sinne siis! Tiesin myös etukäteen, että pesijät ja hierojat olivat aina miehiä, mutta paikka on kuitenkin tarkoitettu sekä naisille että miehille. Saapuessamme paikalle meidät ohjattiin pukukoppiin vaihtamaan vaatteet (pidimme bikinit päällä) ja sieltä höyryävän kuumaan tilaan, jossa pari paikallista vanhempaa miestä pesi itseään antaumuksella, muita ei paikalla ollut. Lämmittelimme tässä höyryhuoneessa muutaman minuutin, sitten molemmille tuli oma pesijä paikalle. Makasimme keskellä tilaa olevalla kuumalla marmorikorokkeella pyyhkeen päällä, kun pesijäheput kuurasivat meidät perinpohjaisesti. Hieronta oli aika kovakouraista, hierojani onnistui parikin kertaa rusauttamaan selkäni kuuluvasti, josta hän innostui ja päästi voitonriemuisen ”haa!”-huudahduksen. Kuten tavallista, kyllähän se jälkeen päin tuntui hyvältä ja hartioiden jäykkyys helpottui, mutta ei se tilanteen päällä ollessa pelkästään miellyttävältä tuntunut. Koko touhussa vierähti ehkä puoli tuntia, jonka jälkeen olisi voinut jäädä omin päin vielä nauttimaan höyryhuoneen lämmöstä niin pitkään kuin halusi. Meillä ei muuten olisi ollut mihinkään kiire, mutta oli todella kova jano (jos toisenkin kerran tällaiseen kokemukseen lähtee, kannattaisi ottaa vesipullo mukaan), joten saimme hammamista tarpeeksemme ja suuntasimme ulos. Lysti maksoi 50TL, jonka lisäksi jätimme hierojille pienen tipin, kyllä he sen verran antaumuksella hommaansa hoitivat. 

The Turkish coffee really hit the spot!


We returned to the city by minibus and since we had no other plans for the afternoon we decided to go to a traditional Jali hammam. I had read before that this is an authentic Turkish bath house which is not directed at tourists and it happened to be located within a couple of minutes' walk from our hotel. We also knew beforehand that all the washing and massaging is done by men but the place is meant for both men and women. When we arrived, we were directed to a changing room to lose the clothes (we kept the bikinis on) and from there we got to the hot steam room where a few local men were washing themselves with great enthusiasm but other than that the place was deserted. We stayed a couple of minutes warming up in the steam rooms, until a washer came from both of us. We were lying on top of a towel on a hot slab of marble in the middle of the room while the guys were scrubbing us rather thoroughly. The massage was pretty strong, a couple of times he managed to get an audible crack out of my back, which prompted him to let out a victorious "haa!" As usual, afterwards I felt great and the tension of my shoulders melted away, but at the time it was not all pleasant. The whole thing took about half an hour or so and afterwards we could have stayed enjoying the warmth of the steam room as long as we wanted. Otherwise we would have been in no hurry but we were both really thirsty (note to self; next time bring some water) so we headed out. The treatment cost 50TL on top of which we left some tips for the masseurs - they were dedicated enough.  
Saman iltapäivän aikana ehdimme vielä varata seuraavaksi päiväksi reissun Gallipolin taistelukentille. Gallipolin niemimaa oli ensimmäisessä maailmansodassa isojen taisteluiden näyttämö, lähinnä turkkilaisten ja australialaisten sekä uusiseelantilaisten joukkojen välillä. Tähän kohteeseen ei oikein voinut omin päin mennä ainakaan ilman autoa, koska eri muistomerkit ja muut kohteet olivat kilometrien päässä toisistaan eikä mitään julkista liikennettä ole. Näin ollen päädyimme varaamaan opastetun kierroksen, että saamme samalla myös tietoa alueesta. Olimme katselleet retkiä etukäteen netistä ja tarjontaa oli aika tavalla, kaikki firmat tosin tarjosivat suunnilleen samaa settiä suunnilleen samaan hintaan. Hiljainen kausi näkyi tässäkin; mennessämme kyselemään retkestä seuraavalle päivälle kävi ilmi, ettei kukaan muu ollut varannut retkeä joten saimme yksityisoppaan ja kuskin samaan hintaan kuin ryhmämatka olisi ollut; 40 euroa per pää, johon sisältyi lounas. Hintava tämä reissu mielestäni kyllä oli, mutta ei meillä ollut oikein muuta vaihtoehtoa ja halusimme kuitenkin Gallipolin nähdä. 



That same afternoon we still had time to book a trip to Gallipoli battlefields for the next day. Gallipoli peninsula was the stage for big battles in the First World War, mainly between the Turkish and the Australian/New Zealand armies. This was not a place you could explore by yourself at least without transport, as all the places were kilometres from each other and there is no public transport. Therefore we ended up taking a guided tour to gain better understanding of the area. We had looked at the trips beforehand online and there are quite a few companies offering the tours, all of them offering more or less the same thing for more or less the same price. Also here you could see it's the low season; when asking about tours for the following day, we were told nobody else had booked so we would get a private tour for the same price than a group tour would have been, EUR40.00 per person including lunch. It was pretty pricey but we didn't really have other options and we wanted to see Gallipoli while we were here. 



Retki alkoi puolen päivän maissa lounaalla, joten meillä oli aamu aikaa hengailla. Kävimme käveleskelemässä rantaa pitkin ja päädyimme Canakkalen laivastomuseon tienoille (naval? Kääntyykö se laivastoksi?). Vaikka 6TL:n pääsymaksu ei olisi budjettia rikkonutkaan, päätimme kuitenkin kierrellä vain sen yhteydessä olevaa puistoa, joka oli ilmainen. Puistossa oli näytillä kaiken maailman sotalaivastoon liittyviä esineitä, kuten kokonaisen sukellusveneen jämät (se oli ilmeisesti upotettu ensimmäisen maailmansodan aikana ja sen rauniot oli löydetty vasta vuosikymmeniä myöhemmin), torpedoja ja merimiinoja. Se oli mielenkiintoista, vaikka minulle pasifistina oli jotenkin kammottavaa katsella näitä kaikkia ihmisten tappamiseen tarkoitettuja masiinoita. Makaaberia tunnelmaa korosti se, että puistossa oli myös lasten leikkikenttä värikkäine laskumäkineen ja keinuineen kuolemankoneiden vieressä. Tapasimme oppaamme Cagrin toimistolla, josta kävelimme yhdessä parin minuutin matkan lautalle – Gallipoli on nähkääs salmen toisella puolella. Lyhyen lauttamatkan jälkeen hyppäsimme toisella puolella odottaneeseen autoon ja meidät vietiin saman tien lounaalle. Ravintola oli upealla paikalla meren rannalla, kesäisin lounas nautittaisiin terassilla mutta tällä kertaa olimme viihtyisissä sisätiloissa. Nautimme aperitiiviksi rakit (pakko sanoa, ettei se kyllä suosikkeihin kuulu etenkään ennen ateriaa – on kuin joisi suuvettä! Piti silti nyt yhdet ottaa Turkin-loman aikana) ja sitten kolmen ruokalajin simppelin lounaan. Siitä varsinainen kierros alkoi. Tämä retki keskittyi lähinnä Anzac-kohteisiin (Australian – New Zealand Armed Corps), mikä varmaankin useimpia täällä kävijöitä eniten kiinnostaa, suurin osa kun on ausseja tai kiivejä. Oli todella mielenkiintoista kuulla Cagrilta miten nämä taistelut etenivät ja miten pienistä virheistä tai sattumista riippui se, etteivät kooltaan paljon suuremmat Anzac-joukot onnistuneet niemen valloituksessa suunnitelmien mukaisesti. Näimme paikat, joissa joukot nousivat maihin, missä he leiriytyivät, näimme hautuumaita, muistomerkkejä sekä juoksuhautoja. Minua tietenkin tapani mukaan itketti lukea hautakivistä, miten nuorena monet kuolivat. Sodan hirveys ja turhuus painoi mieltä. Lopulta matkasimme lautalla takaisin Canakkaleen ja vietimme viimeisen iltamme siellä rauhallisissa merkeissä. Sitten olikin jo jouluaatto ja aika palata takaisin Istanbuliin. 




The tour started around midday with a lunch so we had the morning to ourselves. We walked along the Waterfront and ended up at the Canakkale Naval Museum. Although the entrance fee of 6TL wouldn't have broken our budget, we decided to just visit the park surrounding the museum which was free. At the park they were displaying all sorts of items from sea mines, a wreckage of  a submarine (apparently it had been hit and sunk during the WW1 and the wreck was only found decades later), torpedoes and so on. It was really interesting even though for me as a pacifist it was a little shocking to look at all these items meant for killing people. What added to the macabre atmosphere was that there was a playing ground for children with its colourful slides and whatnot right next to these death machines. After the park we went to meet our guide for the day, Cagri, with whom we walked the couple of minutes to the ferry - Gallipoli is on the other side of the strait. After the short trip on the ferry we were met by a car and a driver and drove to the restaurant for lunch. The restaurant was in a beautiful location right next to the sea with amazing views - in the summer time it must be lovely to take your lunch on the terrace. However now we were indoors in the cozy restaurant. We decided to have a raki as an aperitif (I must say it's not my favourite, especially before eating - it's like drinking mouthwash!) and enjoyed a simple three-course lunch. After that we started the tour proper. The tour concentrates mainly on the ANZAC sights (Australian-New Zealand Armed Corps) as I suppose most tourists are most interested in them - most of them being Ozzies or Kiwis themselves. It was really fascinating to listen to Cagri telling us about the events and how little mistakes or miscalculations caused the much larger Anzac troops to fail in taking over the peninsula. We saw the places where the troops landed, where they camped, cemeteries and trenches. Unsurprisingly I felt like crying when reading from the tombstones how young many of the soldiers died. It's so horrible to think about all those lives lost in vain. After the eye-opening tour we went back to Canakkale on the ferry and spent our last evening there in an uneventful manner. The next morning it was time to head back to Istanbul.


The Lone Pine Cemetery

Monday, January 11, 2016

Istanbul Osa 1 - Part 1

Kuten äitini totesi, meidän pitää aina tunkea itsemme johonkin "vaarallisena" pidettyyn paikkaan tai tilanteeseen. Varasimme lennot Istanbuliin jo kuukausia sitten, ennen Turkin ja Venäjän välistä lentokoneselkkausta, ennen Ankaran pommia ja ennen Pariisin terroristi-iskua. Kertoessani ihmisille menevämme Istanbuliin, reaktio oli lähes aina "mutta eikö teitä pelota, eihän siellä ole turvallista!" Noh, missäpä sitä ihminen tietäisi olevansa turvassa. Emme me toki minnekään Syyrian rajalle olisi olleet menossakaan ja vaikka Istanbulissakin on ollut erinäisiä kahinoita ja terroriuhkaa pidetään korkeana, ei siellä turistina seikkaillessa tuntenut oloaan yhtään sen uhatummaksi kuin Maltan kaduilla tallatessa. Eli heti alkuun spoiler alert - mitään pahaa ei tapahtunut viikon mittaisen lomamme aikana. Euroopan ja Aasian rajalla sijaitseva suurkaupunki otti meidät vastaan avosylin. (edit: lomamme ajoittui siis ennen Istanbulin itsemurhapommittajaa, joka tappoi kymmenen saksalaisturistia juuri niillä kulmilla, missä mekin kaikkien turistien tapaan pyörimme. Elämme surullisia aikoja.)

As my mother pointed out, we seem to have a tendency to get ourselves to places or situations perceived as "dangerous". We had booked the flights to Istanbul months ago, before the plane incident between Turkey and Russia, before the bomb in Ankara and before the terrorist attack in Paris. Whenever mentioning to people that we are going to Turkey the response was "but aren't you scared, it's not safe there!" Well, where are you ever really going to be safe, I ask you. Obviously we were not going to be heading towards the Syrian border anyway and even though Istanbul has also experienced certain unrest and the terror threat is considered high, we didn't feel any less safe there than we do on the streets of Malta. So we will start with a spoiler alert: nothing bad happened during our week-long holiday there. The megalopolis straddling Europe and Asia welcomed us with open arms. (edit: our holiday was of course before the recent suicide bomber in Istanbul, who killed several German tourists around the area where we and all the other tourists spent most of our time. Such horrible times we live in.)

We have arrived!

The ever-present apple tea


Lensimme Turkish Airlinesilla Maltalta suoraan Istanbuliin. Tällä kertaa olimme joulun kunniaksi ottaneet enemmänkin "flashpacker"-asenteen normaalin nuukailumme sijaan: sohvasurffailun sijaan olimme varanneet hyvän hotellin vanhan kaupungin keskustasta (hyvissä ajoin varaamaalla saimme huoneen noin 50€ per yö, kun lähempänä ajankohtaa hinta olisi noussut moninkertaiseksi). Harvinaista oli myös se, että hyppäsimme lentokentältä taksiin emmekä menneet julkisilla, tämä tosin vain sen takia että meillä oli ihan valtavan giganttinen matkalaukku mukana. Laukku oli mukana sen takia, että Gina oli menossa Istanbulista kotiinsa Unkariin loppulomaksi ja suuri osa omaisuuttamme on edelleen siellä hänen vanhempiensa säilytyksessä. Kun kerrankin lennetään ei-halpalentoyhtiöllä eikä tarvitse pihistellä matkatavaramaksujen suhteen, osa omaisuutta tulee sitten hänen mukanaan Maltalle.

We flew directly from Malta to Istanbul with Turkish Airlines. This time (as it was Christmas!) we had adapted more of a flashpacker attitude than our usual shoestring style; instead of couchsurfing we had booked a nice hotel (http://www.dreambosphorushotel.com/) in the heart of the old town (as we booked well in advance we got a good deal with rate of about 50€ per night whereas closer to the date the price had trebled). It was also untypical of us to jump into a taxi instead of taking public transport to get to the hotel from the airport. Fair enough, we had our gigantic suitcase with us that would have really made tube travel difficult. The reason for the gigantic suitcase was that Gina was heading to Hungary direct from Istanbul for the rest of her holiday and most of our stuff is still at her parents' place for safekeeping. As for once we are not flying with a low-cost airline and therefore don't need to worry about luggage fees she is going to bring some of the aforementioned stuff to Malta.

Matka meni kaikin puoli kommelluksitta ja saavuimme hotellille illan jo hämärtyessä. Kätevää kyllä, hotelli oli lyhyen kävelymatkan päässä vanhan kaupungin tärkeimmistä nähtävyyksistä, joten lähdimme katsomaan Hagia Sofiaa ja Sinistä Moskeijaa samalla kun metsästimme illallista. Löysimme tiemme Hagia Sofian luo yllättävän helposti ja olihan se valaistuna upea näky. Mielestäni ehkä vielä kauniimpi Sininen Moskeija taas on aukion toisella puolella. Siellä pääsimme sisäpihaan asti, mutta itse moskeija oli suljettu turisteilta rukouksien ajaksi. Rukouskutsu alkoikin kaikua Sinisestä Moskeijasta sitä ihaillessamme ja hetken kuluttua kutsuun liittyi toinen ja kolmaskin muezzin ilmeisesti alueen eri moskeijoista. Oli aika hienoa katsella molempia mykistävän kauniita moskeijoita ja kuunnella samalla tätä (joidenkin kauniisti rääkynnäksikin kuvailemaa) laulua, joka minusta ehdottomasti lisäsi hetken viehätystä.

Hagia Sophia by night


The trip went without a hitch and we got to the hotel when the night was falling. Conveniently enough the hotel was located within a very easy walking distance from all the most important sights in the old town, so we decided to check out both Hagia Sophia and The Blue Mosque while searching for dinner. We found our way to Hagia Sophia with surprising ease and it was a stunning sight all lit up in the dusk of the early evening. The Blue Mosque which was maybe even more amazing a sight was just across the square. We could get into the courtyard but the mosque itself was closed for the prayers. While admiring it from the outside, we could hear the prayer call first from the Blue Mosque and after a while two other muezzins from other mosques in the area joined in. It was magical to gaze at both incredibly beautiful mosques while listening to this melodic singing (which some describe less charitably as cacophony), which in my opinion definitely added to the charm of the moment. 
Blue Mosque at night and me


Seuraavalle päivälle meillä olikin intensiivinen nähtävyyksienkatseluohjelma (yhdyssana?) suunniteltuna. Lähdettiin aamulla loistavan aamupalan (harvoin olen näin paljon vegaanisia vaihtoehtoja nähnyt hotellin aamupalapöydässä, mahtavaa!) vahvistamana kohti muinaisten sulttaanien asumusta, Topkapin Palatsia, joka oli noin viiden minuutin kävelymatkan päässä hotellilta. Siellä hujahtikin helposti kolmisen tuntia, paikka oli melko massiivinen ja todella mielenkiintoinen. Pääsymaksu oli 45TL ja vuokrattiin tapojemme vastaisesti audioguide (20TL), jotta saisimme visiitistä enemmän irti ja se kyllä kannatti. Oli mukavaa kävellä omaan tahtiin ja kuunnella halutessaan lisätietoja itseä kiinnostavista kohteista. Itse palatsi oli todella hieno vaikuttavine huoneineen ja sisäpihoineen, samoin näköalat Bosphoruksen ja kaupungin yli. Tykkäsin erityisesti Imperial Treasury-osiosta, jossa esiteltiin ottomaanien taidetta ja jalokiviä.

For the following day we had a rather intensive sightseeing programme planned. We headed off after a great breakfast (never have I seen so many vegan options for hotel breakfast, amazing!) towards the old residence of the sultans, the Topkapi Palace which was about five minutes' walk away from the hotel. We spent easily about three hours in there as the place was massive and really interesting. The entrance ticket was 45TL and we also picked up an audioguide (another 20TL) to get more out of the visit and it was definitely worth it. It was nice to be able to walk around in your own pace and listen to more information of the things you were interested in. The palace complex was really impressive with its magnificent rooms and courtyards, as well as the views over the city and Bosphorus. I particularly enjoyed the Imperial Treasury where they displayed Ottoman art and some of the biggest gems in the world. 


At the Topkapi Palace

Topkapista kävelimme muutaman minuutin matkan Hagia Sofiaan napaten matkan varrella lasillisen tuoretta granaattiomenamehua katumyyjältä. Pääsymaksy Hagia Sofiaan oli 25TL ja wow, olihan se harvinaisen upea paikka. Se oli alunperin kirkoksi rakennettu ja sittemmin moskeijaksi muutettu, mutta molempien uskontojen vaikutus näkyy joka puolella. Harmillista kyllä, että varmaankin välttämättömät entisöintityöt olivat meneillään (ehkä jatkuvasti) ja rakennustelineet peittivät osan sisätiloista. Oli kuitenkin hienoa, että pääsimme yläkertaankin ottamaan kuvia. Välihuomautuksena mainittakoon, että Istanbulissa on kaikkialla kissoja - kirjaimellisesti kaikkialla - ja niinpä yksi suosikeistani myös Hagia Sofiassa oli sangen vastahakoisesti poseerannut kissa. Nämä kissat, vaikka suurin osa onkin tietenkin kodittomia, näyttävät kuitenkin yleensä hyvinvoivilta ja ihmiset syöttävät ja paijaavat niitä kaduilla, joten ei tullut niin surku kuin yleensä kulkukissoja nähdessä.





From Topkapi we walked a few minutes to Hagia Sophia, grabbing a glass of fresh pomegranade juice from a street seller on the way. The entrance ticket for Hagia Sophia was 25TL and wow, what a sight it is. Originally built as a church and later transformed into a mosque, you can see the influence of both religions all around. It's too bad that the probably necessary renovations were going on (maybe they are always going on) and some of the interior was covered with scaffolding. However it was really great we could go also to the upper levels to take pictures and admire this amazing building. As a side note, there are cats everywhere in Istanbul - literally everywhere - and even in Hagia Sophia one of my favourites was the cat who posed for me rather reluctantly. These cats, while surely most if not all of them are homeless, look generally like they are pretty well off and people are always feeding them and petting them on the street so I didn't feel so sorry for them as for stray cats in general.


Lounaaksi nappasimme katumyyjältä simit-nimiset bagelin tapaiset herkut (maksoikin kokonaiset 2TL) ja jatkoimme epäröimättä matkaa kohti Basilica Cisterniä. Olin etukäteen lukenut, että tämä vesisäiliö on yksi Istanbulin parhaita nähtävyyksiä, ja ihmettelin kyllä miten vesisäiliö voi olla niin mielenkiintoinen. Asia selvisi, kun näin kuvia paikasta ja paikan päällä koettuna se oli vielä upeampi. Se on kuin maanalainen kirkko pylväineen ja muistutti meitä molempia Cordoban mezquitasta. Valaistus oli sopivan tunnelmallinen, pylväiden välissä pääsi kulkemaan puusiltoja pitkin kaloja kuhisevan veden yli ja hento musiikki soi taustalla. Ehdottomasti 20TL:n pääsymaksun arvoinen paikka.

For lunch we grabbed simit (bagel-type of delicacy) from a street seller for the fairly reasonable price of 2TL and continued our crusade towards Basilica Cistern. I had read beforehand that the cistern is one of the most impressive sights of Istanbul and I must admit I was wondering how come a water container can be that interesting. After seeing the pictures of the place I understood and of course when seen in person it's even more amazing. It was like an underground church with its columns and it reminded us of the Mezquita in Cordoba. The lighting was really atmospheric, you could walk between the columns along the wooden pathways over the water teaming with fish while the subtle classical music was playing in the background. A really magical place and well worth the entrance fee of 20TL. 




Paljon oli jo nähty, mutta vielä oli nähtävää jäljellä tälle päivälle. Onnistuimme viimein ajoittamaan käyntimme Siniseen Moskeijaan sopivaan aikaan (kahdesti yritimme mennä sisään rukousten aikaan) ja jos emme vielä olleet nähneet tarpeeksi upeutta, nyt se tarve viimeistään tuli tälle päivälle tyydytettyä. Wow. Ihan uskomattoman kaunis moskeija ja vieläpä ilmainen käyntikohde. Keskellä moskeijaa oli alue, jossa miehet rukoilivat eikä turisteilla (tai ilmeisesti myöskään musliminaisilla) ollut sille asiaa. Minua hieman hävetti ottaa kuvia toisten rukoillessa vieressä, mutta toisaalta monet rukousalueella hengailevat ottivat myös selfietä rukouksien välissä, joten eipä se kai heidän hartauttaan häirinnyt.

Se oli melkoisen tehokas ensimmäinen päivä Istanbulissa! Oli helppoa, kun kaikki nämä nähtävyydet olivat lyhyen kävelymatkan päässä toisistaan, niin sai mahdutettua paljon yhteen päivään eikä tarvinnut käyttää aikaa paikasta toiseen pääsemiseen. Seuraavana päivänä suuntasimmekin jo kohti muinaista Troijaa palataksemme muutaman päivän päästä takaisin katselemaan lisää Istanbulin ihmeitä!

The magnificent Blue Mosque



It had been a busy day but we still had something left to see. We finally managed to time our visit to the Blue Mosque to coincide with the visiting hours (we had tried to come in twice during the prayer times) and if we hadn't seen enough magnificent things by now, this at least filled our proverbial cup to the brim. Wow. An incredibly beautiful mosque which is free to visit. In the middle of the mosque there was an area where the men were praying and non-Muslims (or apparently Muslim women) couldn't enter. I felt a little embarrassed to be taking pictures when people were praying so close to me, but on the other hand several people hanging out at the praying area were also taking selfies between prayers, so I suppose it didn't bother them. 

That was a packed first day in Istanbul! It was really easy to visit all these sights as they are all located within easy walking distance from each other and we didn't have to waste time getting from one place to another. The following day we already headed toward ancient Troy but we would be back in a few days to enjoy more of what Istanbul has to offer!
At the mosque