Kuka Nomadi? Nomadi Who?

Tuesday, December 30, 2014

Osa Neljäkymmentäyksi – Part Forty-One: Tasmania



Manner-Australian eteläpuolella sijaitseva Tasmania on mystinen saari täynnä eläimiä, joita ei elä (enää) missään muualla maailmassa ja joita saarella asumisen eristäytyminen muusta maailmasta on suojannut. Ihmisasutusta koko saarella on alle puoli miljoonaa ja suurin syy vierailla siellä on luonto ja eläimistö. Saari on täynnä koskematonta luontoa, kansallispuistoja ja patikkareittejä.
Aloitimme matkamme pääkaupungista Hobartista, jossa vietimme yhden laiskan sunnuntaipäivän. Hobart on viehättävä pieni alle 50 000 asukkaan merenrantakaupunki, jossa ei ollut paljon pakollisia nähtävyyksiä, mutta sitäkin enemmän hyviä viboja. Jätimme kuuluisan MONAn (Museum of Old and New Art) väliin, mutta nautimme viinimaistelusta paikallisella viinitilalla – todella hyviä eurooppalaistyylisiä valkoviinejä (manner-Australiaa viileämmän ilmaston ansiosta) ja ostimme mukaan pullon nautittavaksi illalla hostimme Jenin luona. Seuraavana aamuna lähdimme huristelemaan kohti villiä länttä (Tasmanian länsirannikko tunnetaan villistä luonnostaan ja rankasta ilmastostaan) ja ensimmäinen pysäkki oli noin kolmen tunnin ajomatkan päässä oleva Lake St. Clair-järvi, jonka ympäristössä oli paljon kivoja lyhyitä patikkamatkoja. 


Wine tasting at MONA

Waterfront Hobart

Gina enjoying oysters for lunch

Mystical Tasmania, south of mainland Australia, is full of strange animals that no longer live anywhere else in the world, saved by remoteness of island living. With less than half a million people living on the island and abundance of national parks, the unspoilt nature is the main reasons to visit Tasmania.
We started our trip at the capital Hobart, where we spent one lazy Sunday. It’s a quaint small sea side town with less than 50 000 inhabitants that lacks in “must-see” sights but makes it up in charm. We skipped the famous MONA (Museum of Old and New Art) but enjoyed a wine tasting at the winery on the premises – absolutely lovely European-style wines owing to the cool climate. We also bought one delightful bottle to take home and enjoy with our couch surfing host Jen. The following morning we started the drive toward the Western Wilderness, as the Western part of Tasmania is known due to its remoteness and harsh climate. Our first stop was at Lake St. Clair about three hours’ drive away. There are several enjoyable short walks around the lake that we wanted to visit. 

Lake St. Clair

Ensimmäinen ongelma oli kohtuuhintainen majoituksen löytäminen – kansallispuistossa ei ole mitään asutuskeskuksia, joten alueella on vain pari hotellia sekä kansallispuiston oma majoitustarjonta (http://www.lakestclairlodge.com.au/). Halvin vaihtoehto oli kolmen hengen jaettu huone (40AUD per hlö), joten korkeintaan yksi kämppis olisi saattanut ilmestyä. Ketään ei kuitenkaan tullut, joten saatiin sitten periaatteessa privaattihuone 80AUD:lla. Saatoimme käyttää yhteistä keittiötä ja pihan toisella puolella sijaitsevia yhteisiä vessoja ja suihkuja. Ei se siltikään halpaa ole ottaen huomioon luksuksen täydelliseen puutteen, mutta toisaalta nämä mökit olivat ihan järven rannalla ja maisemat olivat ihan uskomattomat, joten annoimme heille heidän hintansa anteeksi. Telttailuun Tasmanian kelit eivät soveltuneet, etenkään länsiosassa, jossa sataa koko ajan ja on myös suhteellisen kylmää.
Yksi patikkareiteistä johti lahdelle nimeltään Platypus Bay eli Vesinokkaeläimenlahti, jossa ilmeisesti joskus jotkut onnekkaat onnistuivat näkemään tuon harvinaisen otuksen. Siellä mekin odottelimme kauan aikaa, istuen ihan hiljaa rannalla, mutta eipä vesinokkaeläin suvainnut ilmestyä. Mustia joutsenia siellä kyllä oli useampiakin ja järvi oli todella kaunis. Olin lukenut aiemmin, että Tasmanian kasvisto on samantapaista kuin Suomessa ja kyllä siinä järven rannalla istuessa havupuiden siimeksessä olisi melkein voinut olla Lapissa. 


The immediate challenge was to find affordable accommodation. There are no towns in the national park so there were only a few hotels and the lodge ran by the national park to choose from (http://www.lakestclairlodge.com.au/). The cheapest option was to go for a three-bed dorm at 40AUD per person, so there was a possibility of getting another roommate. Not surprisingly though nobody showed up so we basically got a private twin for 80AUD per night – still not cheap, especially considering how very basic the room was, but then again the location was simply amazing: just by the Lake St. Clair with superb views so we forgave them for their prices and enjoyed our stay. At least there was a communal kitchen where we could prepare some simple meals and therefore avoid the pricey restaurant on the premises. In any case the weather was not suitable for camping as it was rainy and pretty chilly.
One of the short walks we wanted to do lead to a bay called Platypus Bay where apparently some lucky tourists had managed to spot the elusive platypus. So we got our hopes up and spent quite a bit of time sitting silently by the lake, waiting for that strange creature to appear. We weren’t that lucky, however several black swans made an appearance and it was a gorgeous place to sit and contemplate things anyway. I had read before that the flora is somewhat similar to Finland and while sitting there by the lake surrounded by pine trees you could have been in Lapland. 


Seuraavana päivänä ajoimme rannikolle pieneen ja pittoreskiin Strahanin kylään, jossa on kokonaiset 600 asukasta ja näin ollen se on yksi alueen tärkeimmistä asutuskeskuksista. Matka ei ollut pitkä (alle 200 km), mutta pienillä mutkaisilla vuoristoteillä siinä tuntui silti kestävän ikuisuuksia eikä matkalla näkynyt juuri mitään asutusta. Kännykkäsignaali oli kadonnut matkalla Lake St. Clairiin, eikä sitä odotustemme vastaisesti löytynyt tässä metropolissakaan. Koska Strahan on pienestä koostaan huolimatta tärkeä turistikohde, siellä oli runsaasti erilaisia majoitusvaihtoehtoja. Kiertelimme aikamme paikasta toiseen kysellen hintoja, mutta lopulta löysimme halvimman mahdollisen majoituksen menemällä matkailutoimistoon, josta he varasivat meille kahden makuuhuoneen (!) asunnon keittiöllä, hinta vaivaiset 85AUD per yö. Strahanissa meillä oli jälleen uusi mahdollisuus nähdä vesinokkaeläin. Kävimme nimittäin (sateesta huolimatta) kävelyllä Hogarth Falls-vesiputouksella, jonne johtavan polun vieressä virtaavassa purossa asui kuulemma vesinokkaelämiä. Valitettavasti ne pysyttelivät jälleen piilossa, vaikka kuinka tiirailimme kristallinkirkkaaseen veteen. 

The following day we drove to the small picturesque township of Strahan on the coast. Strahan has all of 600 inhabitants and as such is one of the hubs of the area. It wasn’t far away from Lake St. Clair but what with the small winding mountain roads, the drive seemed to take ages and there was hardly any towns or signs of human habitation along the way. We had lost mobile signal on the way to the lake the previous day and against our expectations didn’t re-gain it when arriving in town. Since despite its small size Strahan is one of the most important tourist hubs in the area, there were plenty of holiday parks and motels to choose from. After walking into a few and finding them either too expensive or fully booked, we went to the tourist office where they located a reasonably priced 2-bedroom (!) apartment with a kitchen for us at 85AUD per night. After the accommodation was sorted we headed for another little walk despite the relentless rain, this time towards the delightful Hogarth Falls. Along the walking trail there was a little creek that supposedly also has platypuses – unfortunately they evaded us again, no matter how intently we were staring into the crystal clear water.
 
Cradle Mountain and Dove Lake


Matkan tärkein kohde oli kuuluisa Cradle Mountain-kansallispuisto, jonne ajoimme seuraavana päivänä Strahanista. Sielläkin nukuimme budjettimajoituksessa (halvin mitä löytyi, siltikin 1000AUD pintaan per yö) kansallispuiston alueella (Discovery Holiday Park) kaksi yötä ja kävimme monilla lyhyehköillä parin-kolmen tunnin patikkareissuilla. Kelit olivat tyypillistä villiä länttä; vettä satoi joka päivä ja kylmimmillään lämpötila kävi 9 C tienoilla. Suunnitellessamme Tasmanian reissua, päädyimme Cradle Mountainiin lähinnä kuvien perusteella – monissa kuvissa maisemat näyttivät ihan syksyiseltä Lapilta ruskan väreissä. Vuori sijaitsee järven rannalla (itse asiassa siellä on monia vuorenhuippuja ja monia järviä vieri vieressä) ja maisemat ovat ihan lumoavat. Emme joutuneet pettymään, sillä todellisuus vastasi kuvia. Kasvillisuus näytti hehkuvan kullan- ja kanervansävyissä eikä hellittämätön sade paljon menoa haitannut. Täällä näimme myös Tasmanian pademeloneita, pieniä kengurunsukuisia pussieläimiä, joita hyppeli ihan meidät pihalla asti. Tasmanian paholaisia eli pussiahmoja ei luonnossa juuri näe, joten niitä piti mennä katsomaan Devils@Cradle-puistossa jossa niitä suojellaan luonnossa esiintyvältä taudilta, tarttuvalta syövältä joka on tappanut suuren osan villiä eläinkantaa. Näitä eläimiä ei elä missään muualla kuin Tasmaniassa, joten tämä oli ainutlaatuinen tilaisuus nähdä niitä. Omituisia mutta söpöjä otuksia, jotka pitivät ihan mahdotonta mekkalaa tapellessaan ruoasta. Samassa paikassa pidettiin muitakin vain Tasmaniassa tavattavia lihaa syöviä pussieläimiä, pussinäätiä, jotka olivat myös aika outoja otuksia. 

Quoll

Tasmanian Devil

One of the most important places we wanted to visit on this Tassie road trip was the famous Cradle Mountain National Park, where we spent the following two nights. It was another challenge to find affordable accommodation and the best price we could find was in Discovery Holiday Park, around 100AUD per night for a private room with shared kitchen and bathroom. Also here we did several short walks (typically 2 – 3 hours) around the mountain. The weather was typical of the Western Wilderness; it was raining every day and the temperatures dropped to 9C at the coldest. When planning the trip we had decided on Cradle Mountain mainly because of the pictures I had seen – in many pictures the scenery is like Lapland in the autumn. Cradle Mountain is by the Dove Lake (actually there plenty of mountains and lakes around) and the view is just breath-taking. We weren’t disappointed as the reality was at least as beautiful as the pictures. The vegetation seemed to glow in the shades of gold and heather, the colours were just incredible. Here we also saw Tasmanian pademelons, little relatives of kangaroos that were hopping around even on our yard. The other animals unique to Tassie, Tasmanian devils, are very difficult to spot in the wild so visiting sanctuary was the only way of seeing them. The sanctuary was established to protect them from an extremely contagious lethal disease that has wiped away big percentage of the wild population. Tasmania is the only place where these animals still exist (outside zoos) so it was a unique opportunity to see them. Such strange but super-cute creatures that make an incredible racket while squabbling over food. They also had other carnivorous marsupials only found in Tasmania, quolls, other rather weird (yet cute!) animals. 


Cradle Mountainilta matkamme suuntautui (pienen kiertotien kautta, eksyimme tietenkin kun ei GPS toiminut ilman kenttää) kohti Mole Creekin kansallispuistoa, jonka suurin vetonaula ovat suuret kalkkikiviluolat. Lopulta paikan löydettyämme osalllistuimme opastetulle kierrokselle (19AUD per hlö) Marakoopa-luolaan. Nimi tarkoittaa paikallisten aboriginaalien kielellä ”komeaa” ja kyllä se toki komea paikka olikin. Kivessä olevien mineraalien takia seinät kimaltelivat kauniisti taskulampun valossa ja ihme kyllä se näkyy jonkin verran jopa kuvissa (ei tosin yhtä vahvasti kuin luonnossa). Luolassa asuu myös tuhottomasti kiiltomatoja, jotka valojen sammuttua loivat ikään kuin tähtitaivaan luolan totaaliseen pimeyteen. Hieno näky, josta ei tietenkään voinut ottaa kuvia. Joka tapauksessa, käymisen arvoinen paikka. Sieltä ajoimme suoraan Tasmanian toiseksi suurimpaan kaupunkiin Launcestoniin, joka oli myös viehättävä kaupunki. Sieltä löytyi aika simppeli hotelli 90AUD per yö, joka oli huomattavasti parempaa vastiketta rahoille kuin suunnilleen samanhintaiset huoneet olivat olleet kansallispuistossa. Kaupungin keskustasta oli helppo kävely Cataract Gorge-nimiselle kauniille alueelle joen rannalla, jossa homma meni taas patikoinniksi. Seuraavana päivänä tutustuimme enemmän kaupungin alueeseen kierrellen historiallisia alueita (tietenkin Australian mittapuulla ”historiallinen” tarkoittaa 1800-luvulta), vierailimme paikallisessa panimossa ja nautimme todella hyvän japanilaisen lounaan.
Sitten ajoimme takaisin Hobartiin, jossa olimme yötä uuden hostin Andrew´n luona (Jen oli mennyt tyttöystävänsä kanssa Melbourneen, joten emme voineet palata hänen luokseen) ja vietimme rattoisan illan laittaen päivällistä ja katsellen leffaa. Aamulla kone lähti taas aamuvarhain takaisin Melbourneen, jossa viettäisimme joulun ja uuden vuoden. 
 
Marakoopa cave



After Cradle Mountain we headed to Mole Creek National Park (with a little detour – of course we got lost as the GPS didn’t work without phone signal) where the main attraction are their magnificent limestone cave systems. When we finally found the place we took a guided tour (19AUD per person) to the Marakoopa Cave. The name of the cave means “handsome” in the local Aboriginal language and handsome it was indeed! The walls of the caves glimmered beautifully in the light of our torches and surprisingly enough you can even see some of that glimmer in the pictures. There were also heaps of glow worms that made the ceiling look like a starry sky after the lights were switched off. That was an amazing sight, one that you obviously couldn’t take pictures of. Really impressive place, definitely worth a visit. From the caves we drove to the second largest town in Tasmania, Launceston that turned out to be a very charming town as well. We found a basic hotelli for the night for 90 AUD which was a lot better value for money than the same priced rooms we had had in the national parks. It was an easy walk from the centre of town to the Cataract Gorge, a beautiful natural area around the river where we did some more hiking again. The following day we explored the historical areas of town (of course, in Australia “historical” means something from the 19th century), visited the local brewery and had a fabulous lunch in the Japanese restaurant.
Finally we drove back to Hobart where we spent the night at a new host’s place, Andrew (Jen had gone away with her girlfriend so we could not go back to her place) and enjoyed a nice evening having dinner and watching a movie. In the morning the plane took off early to take us to Melbourne where we are going to spend the Christmas and New Years.

Launceston City Hall

Launceston Waterfront

Wednesday, December 24, 2014

Osa Neljäkymmentä – Part Forty: Wilson´s Promontory



Yksi reissun etukäteen suunnitelluista huippukohdista oli Wilson´s Promontory-kansallispuisto maan eteläisimmässä osassa. Olin nähnyt kuvista, että maisemat ovat ihan henkeäsalpaavat hienot. Lisäksi siellä on hyvät mahdollisuudet nähdä paljon eläimiä ja patikoida mielensä mukaan, joko lyhyitä helppoja reittejä tai haastavampia pitkiä matkoja, joten se kuulosti ihan täydelliseltä paikalta meille. Ajeltiin sinne rennosti parissa tunnissa Lakes Entrancesta pysähtyen välillä jossain pienessä kylässä lounaalle (tyypillinen aussilounas: piiras) ja päädyttiin Yanake Caravan Park-leirintäalueelle, joka oli muutaman kilometrin päässä puiston porteilta meren rannalla, eli todella hieno sijainti. Yllättävää kyllä paikka oli melkein täynnä (useimmat leirintäalueet, joissa olimme nukkuneet olivat lähes tyhjiä), mutta onneksi saatiin kuitenkin paikka teltalle. Totta puhuen oli aika kylmä ja todella tuulista, mutta mökit olisivat olleet niin paljon kalliimpia, että päätettiin telttailla vielä tämä yö. Saatuamme teltan pystyyn ajoimme kansallispuistoon. Tänään emme halunneet tehdä mitään pitkiä patikkamatkoja, vaan hengailla rennosti ja jättää
patikointi seuraavalle päivälle, joten käveleskelimme uskomattoman kauniilta valkohiekkaiselta rannalta toiselle, istuen välillä pitkät tovit katsellen aaltoja ja yksinäistä epäonnista surffaajapoikaa, joka ei onnistunut surffaamaan yhtäkään kunnon aaltoa. Iltapäivästä auringonlaskun lähestyessä on paremmat mahdollisuudet nähdä eläimiä kuten vompatteja ja kenguruja, joten iltaseitsemän tienoilla lähdimme etsimään pientä patikkareittiä, jonka varrella yleensä kuulemma näkee paljon eläimiä. Sitä itse reittiä ei löytynyt (siellä monet muutkin turistit etsivät tätä nimenomaista reittiä ja kyselimme toisiltamme neuvoa, mutta turhaan), mutta kenguruita siellä kyllä hyppeli ja harmaa-pinkit Galah-papukaijat lentelivät suurissa parvissa. Wallabikin vilahti tien vieressä ajaessamme, mutta se oli liian nopea kuvien ottoa varten. Halusimme nimenomaan nähdä vompatteja, koska emme olleet vielä nähneet niitä luonnossa, mutta sillä kertaa vompatit eivät näyttäytyneet.


 
One of the planned highlights of the trip was Wilson’s Promontory National Park in the southern tip of Australia. I had seen from pictures that the scenery is just incredibly gorgeous and the chances of seeing wildlife are good. Also there are heaps of walking trails varying from very short and easy ones to more demanding long ones, so it all sounded just perfect for us. It was an easy drive from Lakes Entrance and we stopped along the way in one of the small townships to grab a very typical Aussie pie for lunch. We ended up at Yanake Caravan Park a couple of kilometres from the entrance to the national park by the beach, so the location was just perfect. Surprisingly enough the place was nearly full (most campsites we had stayed at were rather empty) but luckily we did manage to get a site and pitch the tent. To be honest it was kind of cold and really windy but the cabins would have been so much more expensive that we opted to camp one more night. After pitching the tent we drove to the national park. Today we didn’t want to do any serious hikes but just hang out and do the hiking the following day. So we were strolling from one incredibly beautiful white-sand beach to another one, every once in a while stopping to sit down on the beach watching the waves and the lone unlucky surfer boy who didn’t manage to catch any proper waves. Come dusk, the chances of seeing wildlife improve considerably so around 7pm we headed to a walking track called “wildlife walk” where lots of animals are usually spotted. The only problem was that we couldn’t find that particular track but we were not alone – also other tourists were driving up and down the only road going through the park and asking each other for advice on finding the track, without any luck. However, we did find some other trail where the kangaroos were hopping around and great big flocks of pink-grey Galah cockatoos were flying all over the place. We also caught a glimpse of a wallaby by the road while driving but it was way too fast for our cameras. We particularly wanted to see wombats since we hadn’t seen any in the wild yet, but this time the wombats did not make an appearance.

Seuraavana aamuna ajaessamme takaisin kansallispuistoon kävi hyvä tuuri, sillä tien varrella hengaili yksinäinen vompatti syöden ruohoa. Pysäytimme auton, hyppäsimme ulos ja otimme kuvia oikein sydämen kyllyydestä, vompatti ei näyttänyt piittaavan meistä vähääkään. Se oli päivän kohokohta! Ihan mahdottoman söpö pullukka. Vompattikohtaamisen jälkeen patikoimme Mt. Oberon-vuoren huipulle, josta avautui upeat näköalat puiston yli. Vaikka tämä oli yksi puiston korkeimmista kohdista, se oli suht helppo kävelyreissu, noin tunnin suuntaansa. Olin varautunut kylmään säähän ja kovaan tuuleen, mutta hiki siinä kävellessä tuli. Maisemat olivat kyllä hikoilun arvoiset, kuvat eivät edes tee näylle oikeutta. Valkohiekkaiset rannat, meri kaikissa eri sinisen ja turkoosin sävyissä, järjettömän vihreät metsät... henkeäsalpaavan kaunis paikka. Wilson´s Promissa olisi kyllä voinut viettää useammankin päivän patikoidessa ympäriinsä, mutta olimme tyytyväisiä siihen, mitä näimme kahden päivän aikana. Iltapäivällä oli aika ajaa kohti Melbournen lentokenttää, jonne palautimme auton ja siellä vietimme myös yön; lento Tasmaniaan lähti seuraavana aamuna klo 6, joten ei ollut järkeä edes etsiä mitään majoitusta Melbournesta yöksi. Meillähän oli makuupussit ja retkipatjat joten mikäs siinä – yhtä mukavaa nukkua lentokentän lattialla kuin teltassa eikä ainakaan tarvinnut murehtia, ehtiikö sinne aamuyöstä ajoissa. Tasmanian paholaiset, täältä tullaan! 


The next morning we got lucky though, as while driving back to the park we spotted a lone wombat grazing by the road. We stopped the car, jumped out and took around a million pictures while the wombat was busy ignoring us completely – he couldn’t have cared less about us. It made my day, he was just impossibly cute! After the wombat encounter we went for a hike to the summit of Mt. Oberon, that awarded us with amazing views over the park. Even though this is one of the highest points in the park, it was a relatively easy walk up that took about an hour one way. I had prepared myself for cold weather and high winds but actually I ended up sweating all the way up. The scenery was well worth the sweating though, the pictures don’t even do the place justice. The white sandy beaches, the sea in all shades of blue and turquoise, the incredibly green lush forests… just breathtakingly beautiful. We could have spent a couple of more days at Wilson’s Prom and do some more hiking around, but we were pretty happy with what we had seen during these two days. In the afternoon it was time to start driving towards Melbourne Aiport where we had to drop off the car and also spend the night; our flight towards Tasmania took off at 6am the following morning so there was no point even looking for accommodation in Melbourne for the night before. We had our sleeping bags and camping mattresses so no problem – it was just as comfy to sleep on the airport floor as in a tent and at least we didn’t have to worry about getting to the airport on time at 4am. Tasmanian devils, here we come!
On the summit of Mt. Oberon

Spending the night at the Melbourne Airport