Part Nineteen: Annapurna Circuit part one

Wow. Palasimme juuri sivistyksen pariin kahdeksan päivän vaelluksen jälkeen Annapurna Circuitilla. Teille, joita vaellukset ja vuoret eivät niin syvästi kiinnosta, tarjoan erittäin nopean tiivistelmän: siellä patikoitiin, syötiin ja nukuttiin, sitten patikoitiin vähän lisää. Kahdeksan päivän ajan. Tallustellessa nautittiin henkeäsalpaavan kauniista maisemista, syödessä maisteltiin paljon paikallisia (ja yleensä herkullisia) ruokia (oppaan lempisanonta oli ”dahl bhat power 24 hour”), nukkuessa lepuutettiin väsyneitä lihaksiamme makuupussin sekä yhä paksumpien peittojen suojissa ilmaston käydessä kylmemmäksi, mitä ylemmäksi päästiin. Vaelluselämä ei uhku glamouria (en pessyt hiuksiani viikkoon ja tuskin vilkaisin peiliin koko aikana), mutta sen yksinkertaisuus tuntuu hyvin rentouttavalta. Ei tarvitse murehtia mistään, sen kun kävelee ja kävelee kunnes on aika syödä, sitten kävellään vähän lisää, levätään ja huomenna lissää. Siinä on sitten aikaa ajatella kaiken maailman asioita, tai jutella vaelluskaverin, oppaan tai muiden vaeltajien kanssa. Kaikki ovat samassa veneessä.

Wow. We just got back to civilization after eight days on the Annapurna Circuit trek. For those of you who do not have much interest in trekking/mountains, let me give you a very quick summary: we walked, ate and slept, then we walked some more. For eight days. While walking we enjoyed truly breathtakingly beautiful views, while eating we sampled loads of typical (and usually delicious) Nepalese dishes (dal bhat power 24 hour, as our guide would say), while sleeping we rested tired aching muscles in the comfort of the sleeping bags and increasingly heavy blankets as we went higher and higher. While life on the trek decidedly lacks glamour (I didn’t wash my hair for a week and hardly even glanced at a mirror), its simplicity is very relaxing. You don’t have to worry about anything, just walk and walk and walk until it’s time to eat, then walk some more, then rest and repeat. In the meanwhile you have all the time in the world to think about things or to chat with your trekking partner, your guide or other trekkers you meet along the way. 

Varasimme reissun Green Valley Tours-firman kautta (link) ja voimme suositella ihan täysillä. Gina teki tunnolliseen tapaansa paljon tutkimustyötä vertaillen eri tarjouksia ja oli yhteyksissä kolmen tai neljän eri firman kanssa, mutta päädyimme Green Valley-firmaan monista syistä. Pääpomon nimi on Raj ja hän vastasi aina kaikkiin kysymyksiin nopeasti ja tyhjentävästi ja järjesti kaiken alusta loppuun – mikä parasta, hän vaikutti ihan oikeasti välittävän miten kaikki menee. Kun menemme takaisin Kathmanduun Nepalin reissun lopussa, sovimme menevämme yhdessä illalliselle. Myös opas Bhairus ja porter (en tiedä miksi sitä suomeksi sanoisi, se rassukka joka joutui kantamaan rinkkamme) olivat molemmat loistavia tyyppejä. 

We booked the whole thing through Green Valley  and we can only recommend the company. Gina had done pretty extensive comparison of different companies and was corresponding with three or four others but we were the most impressed with Green Valley. The manager is called Raj and he was really great in answering all our queries and organizing everything perfectly – the best part is that he seemed to care, genuinely. Also our guide and porter were both great. 

Jos yksityiskohdat kiinnostavat, jatka lukemista (yritän tosin tiivistää aika rankalla kädellä – matkan varrella raapustin niin monen monta sivua matkapäiväkirjaan, että kuolisitte taatusti tylsyyteen jos joutuisitte lukemaan koko jutun!)

1. Päivä:  Matkasimme Kathmandusta Besi Sahariin, tai itse asiassa Nadiin, josta itse patikointi alkoi yhdessä Bhairusin ja Santosin kanssa bussilla. Kyseessä oli tosin enemmänkin minibussi, johon sai mahdutettua noin parikymmentä henkeä, mutta tila oli kyllä käytetty ihan viimeistä neliösenttiä myöten. Eipä sillä, en toki odottanutkaan ilmastointia ja dvd-leffoja matkan aikana, mutta olisi ollut ihan mukavaa pystyä liikuttamaan jalkoja edes vähän. Joka tapauksessa, 7 tunnin hermojaraastavan matkan jälkeen pähkähullun kuskin kanssa (tosin kaikki autoilijat tien päällä näyttivät olevan yhtä hulluja, joten jatkuva torvensoitto ja äkillinen jarruttelu oli ihan normaalia) pääsimme turvallisesti perille paikkaan nimeltä Nadi, jossa meitä odotti oppaamme mukaan ”hyvä majatalo”. Emme ehkä olleet vielä ihan täysin sisäistäneet sitä, että olimme kaukaisella maaseudulla yhdessä maailman köyhimmistä maista, jonka pääkaupungissakaan ei ole kunnollista sähkön- tai vedenjakeluverkkoa, joten odotuksemme ”hyvästä majatalosta” eivät ihan vastanneet todellisuutta. Kuva kertoo enemmän kuin sanani pystyvät kertomaan. Maisemista ei kuitenkaan voinut valittaa ja kokemuksien perässähän tänne tultiin, joten en valita! 

If you are interested in a little bit more details, here goes (I shall try and be brief though – along the way I wrote so many pages in my little diary that you would all die of boredom reading that through)!

Day 1: We travelled from Kathmandu to Besi Sahar or more accurately, to Nadi where the hike was starting. We took the bus with our guide Bhairus and our porter, Santos. It wasn’t actually a bus as much as a minivan with seats for about 20 people (what they call a micro in here) and the space was incredibly cramped. It’s not that I expected air-con and dvd’s during the trip but a little space to move your legs would have been nice. However, after a  7-hour white-knuckle ride with a clearly insane driver (however all the drivers on the road seem to share his death wish, cue incessant horn-honking and lots of abrupt breaking) we arrived safely to a place called Nadi (elevation 1000m). This was where our guide said we will have “a nice guest house”. I suppose we still hadn’t quite grasped that we were in a remote area of one of the poorest nations in the world where even the capital has hardly enough electricity and water so “a nice guest house” was not exactly what we expected. The picture will tell you more than my words could. It’s all part of the experience though and at least you can’t fault the views of the surrounding mountains and the gushing river!

2, päivä: Aloitimme varsinaisen vaelluksen tänään kauniin sinisen taivaan sekä kuumana porottavan auringon alla. Ensimmäisen päivän patikikkamatka oli suhteellisen helppo eikä liian paljon ylämäkiä (vaikka helle vähän vaivasikin) ja pysähtelimme usein lepotauoille. Annapurna Circuit tunnetaan myös nimellä ”tea house trek”, koska reitti menee lukemattomien pienten vuoristokylien läpi ja varsinkin alussa tuntui, että puolen tunnin kävelymatkan päässä löytyi aina vähintään yksi ravintola tai kahvila, ellei kokonainen kylä monine majataloineen, joten ei sinne kyllä nälkään tai janoon kuole – aina löytyy joku, joka mielellään myy sinulle jotain!

Lounastauolla katselimme paikallisia lapsia, jotka leikkivät ilmeisestikin kylän ainolla polkupyörällä. Kylässä oli ehkä 20 metrin pituinen pätkä jonkinlaista asfalttia (mistä lie syystä, muualla oli vain kiviä) ja tätä pätkää lapset ajoivat innoissaan edestakaisin, kukin vuorollaan ja näyttivät pitävän ihan äärettömän hauskaa naurusta päätellen. Oli se jännää katsella lapsia, joilla oli tuskin mitään tässä maailmassa ja jotka näyttivät kuitenkin nauttivan siitä niin paljon. 

Siinä patikoidessa se päivä vierähti, suunnilleen 7:30 – 15:00, kunnes saavuimme yöpaikkaamme Jagatin kylään (korkeus 1250m). Tämä majatalo oli huomattava parannus edelliseen paikkaan verrattuna, suihkusta tuli lämmintä vettä ja täällä oli ihan oikeat seinätkin. Lisäksi koko rakennus oli maalattu pirteillä karkkiväreillä; niin kuin Gina sanoi ”Barbie voisi asua täällä!”.

 

Day 2: The actual hike started today with beautiful clear skies and sweltering temperature. The first day’s walk was relatively easy, not much uphill (even though the heat made it a little more challenging) and we took plenty of rest breaks along the way. The Annapurna Circuit is also known as a “tea house trek” as it goes through numerous villages and especially in the beginning you find at least one restaurant/tea house every half an hour, or often a whole village with multiple tea houses so you don’t have to worry about dying of hunger or thirst – there is always somebody willing to sell you something!

On our lunch break that day we were observing a group of local kids who were playing with what seemed to be the only bicycle in the village. There was maybe about 20 metres of paved road in the village, and this is where they were happily riding back and forth, taking turns and judging by the laughter, having the time of their lives. It was funny to sit there and look at these kids who had so very little and seemed to make so much of it. 

We walked from about 7:30 to around 15:30 when we arrived at the next guest house in the village of Jagat (1250m). This guest house was a great improvement with hot water and actual walls – not to mention the view from the bedroom! Also the whole house was painted in cheerful candy colours, like Gina said “Barbie could live here!” 

3. päivä: Yöllä oli satanut paljon ja aamu aukeni harmaana ja pilvisenä. Noin tunnin kävelyn jälkeen aurinko ilmestyi jälleen ja lämpötila kohosi taas hikisiin lukemiin. Tänään suuri osa trekistä meni pieniä polkuja pitkin tien sijaan ja maisemat olivat ihan uskomattoman kauniita vesiputouksineen. Monsuunisateet olivat muuttaneet monet polut pieniksi puroiksi ja oli välillä aika hankalaa edetä liukkailla kivillä.

Lounastauon jälkeen alkoi taas sataa ja jatkoi samaa rataa koko loppupäivän. Saavumme yöpaikkaame Dharapaniin (korkeus 1900m) kolmen tienoilla ja päätimme viettää rennon iltapäivän majatalossa juoden teetä ja pelaten korttia Bhairusin ja Santosin kanssa.

Day 3: It had rained a lot during the night and the morning started cloudy and grey. However, after about an hour’s trek the sun came out and it got sweltering hot again. Today much of the trek went along footpaths in the forest as opposed to roads and the landscape was just incredible with many waterfalls. The monsoon rains had turned many paths into little streams and at times it was pretty challenging to manoeuvre our way on the slippery rocks.

The rain started again after lunch break and continued pretty relentless the rest of the day. We arrived in the village of Dharapani (1900m) around 15:00 and decided to spend a leisurely afternoon at the guest house, drinking tea and playing cards with Bhairus and Santos.

4. päivä: Tämä oli ensimmäinen päivä, kun satoi ihan koko päivän. Pakko myöntää, että hellittämätön sade saa kyllä patikoinnin tuntumaan vähemmän kivalta, myös maisemat ovat vähemmän mahtavia, kun vuoret ovat sumun peitossa. Itse kävely tuntui tänään kyllä helpommalta – kaipa sitä on jo tottunut kävelemään 5 – 6 tuntia päivässä. Parempi onkin, sillä vielä on pitkä matka edessä!

Bhairus mainitsi, että saavumme nyt buddhisti-enemmistöiselle alueelle ja sen kyllä huomaa, että joka kylässä on buddhistitemppeleitä, rukouslippuja sekä chörteneitä (pitäisi googlettaa, miksi näitä sanotaan suomeksi, juuri nyt en jaksa).

Selvisimme majataloomme Chame-nimisessä kylässä (2670m) hyvissä ajoin huolimatta runsaista lepotauoista. Nyt on aika juoda lukuisia mukillisia inkivääriteetä (jonka pitäisi auttaa vuoristotautia vastaan) ja sitä kuuluisaa dahl bhatia illalliseksi!

 


Day 4: This was the first day when the rain kept falling pretty consistently all day. It made the trek somewhat less enjoyable and the views were less awe-inspiring than before as the mountains were shrouded in mist. The walk itself felt easier today, though – I suppose we are getting used to walking 5 – 6 hours per day. That’s good as there’s plenty more to go!

Bhairus mentioned that we are now entering the main Buddhist area and we can clearly see that with prayer wheels in every village, chörtens and gompas (Buddhist temples) in abundance.

We got to our guest house in the village of Chame (2670m) in good time despite having multiple breaks. Now it’s time for multiple cups of ginger tea (ginger is meant to be good for adjusting to the altitude) and dahl bhat for dinner!

5. päivä: Buddhan kiitos keli parani huomattavasti tälle päivälle (Bhairus sanoi eilen illalla rukoilevansa säiden paranemista) ja aamu valkeni kauniina ja kirkkaana. Edellisenä päivänä emme nähneet upeita lumisia vuorenhuippuja sumun takia, mutta nyt ne kimaltelivat kirkkaassa auringonpaisteessa joka puolella. Matka seuraavaan yöpaikkaan, Pisangiin (3250m) oli tavallista lyhyempi, lähdimme matkaan tavalliseen aikaan klo 7:30 ja pääsimme perille vähän kello yhden jälkeen huolimatta hitaasta ja rauhallisesta kävelytahdista. Oli ihanaa kävellä auringonpaisteessa hyväntuoksuisten havumetsien läpi – kasvillisuus on näillä korkeuksilla ihan erilaista kuin alussa.  

Näin ollen meillä oli aikaa käydä buddhalaisessa temppelissä Bhairusin kanssa. Sinne ei ollut pitkä matka kävellä, mutta melko jyrkkää ylämäkeä ja tässä vaiheessa alkaa jo tuntea korkean ilmanalan vaikutukset: olimme molemmat todella hengästyneitä ja piti kulkea hitaasti, pysähdellen koko ajan kuin mitkäkin vanhat mummot. Joka tapauksessa pääsimme perille pieneen ja runsaasti koristeltuun temppeliin, jossa oli käynnissä seremonia (Bhairus kertoi meille myöhemmin, että kyseessä oli jonkinlainen muistotilaisuus kuolleelle munkille). Se oli todella mielenkiintoinen kokemus, koska emme olleet koskaan nähneet mitään vastaavaa. Kymmenisen munkkia istuivat rivissä temppelin reunalla laulaen ja soittaen monenlaisia soittimia rummuista erilaisiin torviin ja kelloihin, tuottaen totta puhuen melkoisen metelin. Ilma oli raskas suitsukkeiden ja voikynttilöiden tuoksusta. Ajattelin, että on varmaankin epäkunnioittavaa lähteä kesken kaiken, siispä odottelimme seremonian loppumista. Se kuitenkin kesti ja kesti eikä loppua näkynyt, joten lopulta kysyin Bhairusilta oliko ok lähteä. Temppelin ulkopuolella kysyin, kuinka kauan seremonia kestää ja hänen vastauksensa oli ”2 – 3 päivää.” Minä toki hämmästyin ”mitä, tätä menoa jatkuu siis koko päivän?” Vastaus oli ”ja koko yön, eivät he nuku.” Olipa hyvä, ettemme jääneet odottelemaan seremonian loppua!

Day 5: Thank Buddha the weather took the turn for better today (Bhairus said he would pray to Buddha for that) and we woke up to blue skies and amazing views of snow capped mountains that we didn’t see the previous day due to the mist. The hike to the next place, Pisang (3250m) was shorter than usual, we started off at the usual time around 7:30 and arrived in Pisang little after 13:00 despite taking it slow and easy. It was lovely to walk in the sunshine through beautiful pine forests – the flora is obviously changing the higher we go. The villages are getting more and more remote as well and everything you want to buy is getting more and more expensive, as it all has to be carried up either by people or by mules.

This gave us time to visit a Buddhist monastery nearby with Bhairus. It was not a long way but steep uphill and by now we started to feel the effects of the altitude – we were really out of breath and had to go “slowly-slowly” like a couple of little old ladies. The monastery was small and lavishly decorated and we had the chance to visit while a ceremony was going on (Bhairus told us later it was sort of a memorial for someone who had died) and that was really interesting, I had never seen anything like that before. There were around ten monks chanting and playing various instruments from drums and horns to bells, making quite frankly an astonishing racket. The air was heavy with incense and the scent of the butter lamps. We sat down to observe it among other tourists. I thought it might be rude to leave in the middle of it so we were waiting for it to be over but as it went on and on, we finally asked Bhairus if it was ok to leave and he assured us it was fine. Once outside I asked him how long does the ceremony last. He said “2 or 3 days.” I was astonished. “2 or 3 days?!? All day?” The answer was “and night too, they don’t sleep”. Right. Just as well we didn’t wait until the end of the ceremony to leave!

 The view from the monastery

Buddhist memorial ceremony