Kuka Nomadi? Nomadi Who?

Monday, October 13, 2014

Osa Kaksikymmentäkaksi - Part Twenty-Two: Lumbini



Viikon päivät Pokharassa oli ihan riittävä aika, ellei suorastaan vähän turhan pitkä, joten oli taas aika jatkaa matkaa. Tälkä reissulla on mukavaa se, että meillä on paljon enemmän aikaa kuin yleensä – useimmilla reissuilla matkasimme kolmessa – neljässä maassa joko kuudessa tai kahdeksassa viikossa, kun taas tällä kertaa olemme varanneet paljon pitemmän ajan maata kohti. Näin ollen meillä on varaa olla paljon joustavampia eikä tarvinnut suunnitella kaikkea etukäteen minuuttiaikataululla. Nyt voimme mennä suurin piirtein sillä periaatteella, että katsellaan kuinka tykätään mistäkin paikasta; jos on kivaa, viivytään vähän kauemmin, jos ei, jatketaan matkaa.

A week in Pokhara was more than enough so it was time to hit the road again. What is nice about this trip compared to our previous ones is that we have so much more time per country – in most cases we raced through three or four countries within 6 – 8 weeks but this time we have a lot more time in each country. This gives us much more flexibility and we didn’t have to plan everything so specifically in advance. Basically if we like the place, we stay a bit longer, if not, we move on. 

Nyt oli vuorossa paikka nimeltä Lumbini, jossa Buddha syntyi 563 ennen Kristusta ja joka on näin ollen buddhalaisille tärkeä pyhiinvaelluskohde. Sillä kurssilla opimme legendan Buddhan syntymästä, jonka nyt voin jakaa kanssanne. Buddhan äiti oli kuningatar Maya Devi, joka oli matkalla Kapilavastusta Devdahaan ja matkan varrella hän synnytti Buddhan juuri siellä, missä nykypäivänä on Lumbini. Tarinan mukaan Buddha syntyi 2-vuotiaan lapsen kokoisena ja otti heti syntymänsä jälkeen 7 askelta, joista kasvoi lootuksenkukkia. Tälle alueella on hiljalleen rakennettu yhä enemmän ja enemmän buddhalaisia temppeleitä eri maiden buddhalaisyhteisöjen toimesta pyhiinvaelluskohteiksi. 



Next destination was Lumbini which is where Buddha was born around 563 BC and therefore it’s a pilgrimage site for Buddhist people. On the course we heard the legend about the birth of Buddha, which I can now share with you. Buddha’s mother was Queen Maya Devi who was heavily pregnant while travelling from Kapilavastu to Devdaha and on the way she went into labour where Lumbini stands nowadays. According to the legend Buddha was born size of a 2-year-old and right after his birth he took seven steps from which lotus flowers grew. There is a development zone in this area where more and more Buddhist temples have been built by the communities of different countries as pilgrimage sites. 

Bussimatka Pokharasta Lumbiniin kesti noin 8 tuntia ja oli melko hirveä matka, jos totta puhutaan. Bussiliput myytiin ”deluxe tourist bus with air-conditioning”-nimikkeellä, mutta meillä oli epäilyksemme siitä millainen tämä luksusbussi sitten olisi. Alla olevasta kuvasta näette, mitä ilmastointi tarkoitti (eivätkä tuulettimeet tietenkään edes toimineet). Kaiken huipuksi matka meni pitkin loputtomia mutkaisia vuoristoteitä tuttuun kamikaze-tyyliin. Matkan varrella näki kaikenlaista mielenkiintoista, kuten sekä ihmisiä että vuohia matkustamassa bussin katolla. Lopulta kuitenkin pääsimme perille ehjin nahoin pieneen kaupunkipahaseen nimeltä Lumbini Bazar, joka on siis ihan tämän pyhiinvaelluspaikan vieressä. 





The bus ride from Pokhara to Lumbini took about eight hours and it was a pretty harrowing journey to be honest. The bus tickets were sold as “deluxe tourist bus with air-conditioning” but we did have our doubts about how luxurious the bus would be. Of the picture above you see what was meant by air-conditioning (needless to say, the fans didn’t work anyway). The journey took us along endless narrow mountain roads in the usual kamikaze-style. Along the way we saw all sorts of interesting things such as people and goats travelling on top of the buses. However, we did make it safely to a small town of Lumbini Bazar which is just next to the development zone we wanted to visit. 

Lumbini Bazar on – mitenkähän tämän nyt kauniisti muotoilisi – kauhea läävä. Ei sitä kaupungiksi oikeastaan voi sanoa hyvällä tahdollakaan, pari tomuista katua joilla jotain surkean näköisiä kauppoja ja ravintoloita sekä muutama toinen toistaan kämäisempi majatalo, monet paikalliset näyttivät siltä, että menee todella huonosti (tämä oli ensimmäinen paikka, jossa kohtasimme hyvin itsepintaisia kerjäläislapsia) eikä sinne kukaan turisti menisi, ellei haluaisi käydä siellä pyhiinvaelluskohteessa. Kiertelimme hetken etsien soveliasta majataloa, ja lopulta löysimme sopivanhintaisen ja ihan ok näköisen sellaisen. Tämä tosin osoittautui suureksi virheeksi... 

Lumbini Bazar is – how should I put this nicely – a shithole. You can’t really call it a town at all, there were a few dusty roads with dubious-looking restaurants and shops along with a few unimpressive guesthouses, a lot of the local people looked very badly off (this was the first place we encountered very persistent beggar children) – no tourist would ever go there with any other purpose than visiting the development zone. We looked around and finally found a guest house that we deemed adequate and good price. This turned out to be a big mistake though… 

Huone oli nimittäin ihan majatalon keittiön vieressä ja illallisen jälkeen (kun me yritimme jo nukkua), henkilökunta piti ihan mieletöntä mekkalaa sulkiessaan ravintolaa, kuulosti siltä kuin he olisivat omin käsin rikkoneet joka ikisen lasipullon, rusentaneet joka ikisen muovipullon jne. Ja tätä meteliä tuntui kestävän ihan loputtomiin. Ei siinä mitään, lopulta onnistuttiin nukkumaan jonkin verran, vaikka tuntui omituisesti siltä, että koko ajan kutitti joka puolelta... syy tähän paljastui, kun nousin aamuneljältä käymään vessassa ja Gina sytytti sillä välin valot. Näkymä oli kuin kauhuelokuvasta: lakanat veressä ja seinä oli ihan täpösen täynnä tyytyväisennäköisiä hyttysiä. Nämä olivat näköjään erilaisia hyttysiä kuin mihin olen tottunut, koska ne eivät pitäneet minkäänlaista ääntä ja täten onnistuivat puremaan meitä molempia valehtelematta ainakin 50 kertaa – selkä, käsivarret ja sääret olivat ihan täynnä hyttysenpuremia ja olimme varmaan unissamme onnistuneet läimäyttämään muutamat niistä hengiltä, minkä takia lakanoissa oli veritahroja. Eihän tämä muuten olisi niin kamalaa, ellei olisi olemassa pieni malarianriski... sen jälkeen ei paljon nukuttanut ja päätettiin vaihtaa aamulla majataloa ensi töiksemme. 

Cycling around Lumbini Development Zone on our ridiculously cheap (and generally ridiculous) bikes

Our room was just outside the kitchen of the guest house and after the restaurant closed for dinner (by this time we were already trying to sleep), the staff was making a frightful racket while closing the shop – it sounded like they were purposefully breaking every single glass bottle, crushing every single plastic bottle and making as much noise as humanly possible. This seemed to go on for ages but finally we managed to sleep some, even though we had a strange feeling that we were itching everywhere all the time… the reason for this became evident when I got up around 4am to go to the bathroom and Gina switched on the light. The scene was like from a horror movie: our sheets were covered in blood stains and the wall was absolutely full of very sated-looking mosquitos. These seem to be much more clever mosquitos than the ones we were used to as they didn’t make any noise whatsoever and therefore managed to bite both of us seriously at least 50 times. While being eaten alive is not fun, it wouldn’t have bothered us nearly this much if it wasn’t for the small risk of malaria… after this we didn’t much feel like sleeping anymore and decided to change the guest house first thing in the morning. 

Joka tapauksessa, aamun valjetessa löysimme paremmannäköisen (ja toki kalliimman) hotellin, jossa oli hyttysverkot ja muita tapoja välttää noita verenhimoisia olioita ja muutimme kamamme sinne. Sitten oli aika vuokrata polkupyörät (sitä bisnestä näkyi pyörittävän pari noin 10-vuotiasta poikaa) ja lähteä ihastelemaan sitä syytä, miksi Lumbiniin mentiin. Oli valtavan kuuma päivä ja pyörällä polkeminen oli aika kovaa hommaa, mutta koska alue kaikkine temppeleineen on niin iso, se tuli kyllä tarpeeseen. Siellä vierähti kaikkineen noin 7 tuntia (johon sisältyi lounastauko) eikä siltikään varmaan nähty ihan kaikkea, oli kyllä uskomattoman hieno paikka ja todellakin kaiken tämän vaivan arvoinen, kyllä kannatti tulla. Annan kuvien puhua puolestani.


Buying a butterlamp from a Buddhist nun





So we did find a nicer-looking (of course more expensive) hotel that had mosquito nets and plug-in mosquito repellents so we moved there as soon as the sun rose. Then it was time to hire a couple of bicycles (the business was ran by two 10-year-old boys) and head to see the reason of coming here in the first place. It was a sweltering hot day and cycling was hard work, but as the development zone with all the temples is that big it was necessary. We spent altogether about 7 hours there (including a break for one of the cheapest and nicest lunches we have had on this trip) and we still didn’t see quite all there is to see. It is an incredible place and well worth all the trouble! I will let the pictures say more than a thousand of my words could.

No comments:

Post a Comment