Kuka Nomadi? Nomadi Who?

Thursday, October 16, 2014

Osa Kaksikymmentäkolme - Part Twenty-three: Chitwan National Park


Chitwanin kansallispuisto oli minulle yksi tämän matkan odotetuimmista huippukohdista. Mehän molemmat tunnetusti rakastamme eläimiä sekä luonnossa kuljeskelua, mitä eksoottisempi luonto ja eläimistö, sen parempi. Chitwanissa oli kuulemma hyvät mahdollisuudet nähdä muualla harvinaisia yksisarvisia sarvikuonoja, krokotiileja, apinoita sekä erittäin hyvällä mäihällä jopa bengalintiikeri (tosin tämä oli hyvin epätodennäköistä, ellei tiikeri päättänyt syödä sinua iltapalaksi). Odottelimme tätä kokemusta siis innolla. 

 
Chitwan National Park was one of the highlights that we were looking forward to the most as we both love animals and walking in the nature, the more exotic, the better. In Chitwan you have great chances of seeing otherwise rare one-horned rhinos, crocodiles, monkeys and if you are super lucky, even the elusive Bengal Tiger (even though this is very unlikely, unless the tiger is having you for dinner). 




Matkasimme Lumbinista bussilla, kuinkas muutenkaan. Bussilipun osto oli taas näitä tyypillisiä Nepal-kokemuksia: marssimme matkatoimistoon ja kerroimme hepulle haluavamme mennä Chitwaniin. Hän ei vaikuttanut mitenkään yllättyneeltä, kysyi vaan milloin halusimme mennä ja soitti jonnekin. Pitkän keskustelun jälkeen hän esitteli meille kolme eri vaihtoehtoa, jotka menivät eri aikoihin ja joilla oli eri hinnat. Hän sanoi bussin menevän suoraan Lumbinista Chitwaniin, ei tarvi vaihtaa bussia. Selvä, valitsimme haluamamme bussin ja heppu soitti jälleen kerran, oletettavasti samaan paikkaan kuin aiemmin. Jälleen kerran keskustelu oli pitkä ja aikaavievä, jonka jälkeen hän selitti meille, ettei haluamassamme bussissa ollut enää paikkoja jäljellä (juurihan sanoit, että oli!) eikä Lumbinista ole olemassakaan suoraan Chitwaniin menevää bussia (juurihan sanoit, että oli!) vaan pitää vaihtaa puolivälissä.  Ei siinä mitään, ostettiin liput sitten eri bussiin eikä vaihtamisessa mitään ongelmaa olisi, en vain voi aina ymmärtää miten vaikeaa on saada suora, paikaansapitävä vastaus. 
We came from Lumbini to Chitwan by bus, as usual. Buying the bus ticket was one of these typical Nepal experiences: we walked into a travel agency saying we want to travel from here to Chitwan. The only question the guy asked was “when”, then he called somewhere and had a long and extensive conversation. He then presented us the options; three buses of different levels of luxury leaving Lumbini at different times. He also assured us that the buses are direct to Chitwan, no need to change the bus on the way. Fine, we made our choice and he picked up the phone again and called presumably the same place than before. After another lengthy conversation it turned out that there were no seats available on the bus of our choice (you just said five minutes ago that there was!) and secondly, direct bus from Lumbini doesn’t exist (you just said five minutes ago that it does!) so we have to change buses halfway through. Fine, no problem – we chose another bus and it won’t be a problem to change the bus, I just don’t know why it is sometimes so difficult to get a clear accurate answer to simple questions in here!
Matkassa meni vaivaiset nelisen tuntia, joten saavuimme kansallispuistoon hyvissä ajoin ennen klo 11 aamulla. Varasimme Chitwan Gaida Lodge-majatalon, joka oli vähän kalliimpi kuin meidän yleinen majoitustasomme, mutta ajattelimme ilmastoinnin tulevan tarpeeseen keskellä viidakkoa. Se olikin hyvä valinta, huoneemme oli varmaan tähän astisista paras ja paikkaa ympäröi ihana puutarha, jossa oli kiva rentoutua ohjelmien välissä lukien tai kirjoittaen keinussa tai riippumatossa. Ekana päivänä varasimme seuraavan päivän ohjelmat (norsusafarin, kanoottimatkan sekä viidakkokävelyn) ja vietimme rennon iltapäivän tutustuen Saurahan kylään, jossa ei itsessään kyllä paljon näkemistä ollut. Illalla käytiin ”pakollisessa” Tharu-kulttuurishow:ssa, joka oli periaatteessa turisteille tarkoitettu tanssi- ja laulushow esitellen paikallisen Tharu-heimon perinteisiä tansseja. Olihan se ihan mielenkiintoinen, en ole varma miten autenttinen tämä show oli.
Me and a little rhino statue in the hotel's garden


Peacock Dance
The journey only took about 4,5 hours this time so we arrived in Chitwan in good time by 11am. We had reserved Chitwan Gaida Lodge which was a little bit more expensive than our usual standard of guest houses, but we figured that in the middle of a jungle it would be nice to have air-conditioning. It was a good choice, our room was probably the nicest one so far and the guest house had a lovely garden area where we could relax between programmes reading or writing in a swing or a hammock. The first day we just booked our activities for the next day (elephant safari, canoe trip and jungle walk) and spent a chilled afternoon looking around the village of Sauraha – which didn’t really have much to see to be honest. In the evening we went to an “obligatory” Tharu cultural show which was basically a touristic show with the traditional dances and songs of the local Tharu tribe. It was an interesting experience even though I’m not sure how authentic it was. 
Seuraavana aamuna kello 7 oli sitten elefanttisafarin aika. He käyttävät sanaa ”safari” tosin aika vapaasti, kyseessä oli siis vain tunnin ratsastus norsulla kansallispuistossa. Olimme etukäteen lukeneet, että joskus mahout (siis ne norsujen käsittelijät) ovat kovakouraisia ja julmia norsuja kohtaan, mutta onneksi emme ainakaan nähneet mitään sellaista. Norsu näytti menevän hyvin sopuisasti minne ohjattiin ilman mitään hakkaamista tai muuta julmaa käsittelyä. Olimme kahdestaan (siis vain me kaksi ja mahout). 


Tämän ratsastusreissun tarkoituksena oli tietenkin nähdä muita eläimiä puistossa, ensin oli aika hiljaista ja riikinkukko sekä muutama muu lintu olivat ainoat näkemämme eläimet. Lopulta kuitenkin löysimme sarvikuonoemon lapsensa kanssa (onpa noloa, en tiedä miksi pikkusarvikuonoa sanotaan- vasikka? Ei se ainakaan pentu ole!) nukkumassa joessa. Siellä ne rentoutuivat kaikessa rauhassa, eivätkä näyttäneet paljon meistä piittaavan. Mahout kertoi, että sarvikuonot tykkäävät nukkua vedessä, koska muuten niillä on liian kuuma. Tämän jälkeen näimme vilaukselta peuralauman, mutta ne olivat liian nopeita meidän kameroillemme. 
Palasimme takaisin lähtökohtaan ja nousimme norsun päältä korokkeelle, kun mahout osoitti taaksemme ja sanoi ”sarvikuono”. Niinpä olikin, sieltä puiden lomasta tallusteli iso sarvikuonouros kaikessa rauhassa, pysähteli poseeraamaan ja syömään kunnes lopulta jatkoi matkaa kiinnittämättä meihin mitään huomiota. Olin kyllä tyytyväinen, että olimme korokkeella emmekä maan tasalla – en olisi halunnut olla ihan niin lähellä villiä sarvikuonoa!



The following morning at 7am it was time for the elephant safari. The word “safari” is not quite accurate though, basically it was about an hour’s elephant ride in the national park. We had read beforehand that sometimes the mahouts (the elephant handlers) are rough and cruel to the elephants but luckily we didn’t at least witness anything like that. The elephant seemed to go very willingly where directed without any violence. It was just the two of us and the mahout, no other tourists on the ride which was nice. The point of the ride was of course to see other animals in the park. At first it was pretty quiet on that front, apart from a peacock and some other birds we didn’t see any animals but finally we came across a rhino mother with a calf sleeping in the river. They were just chilling there, seemingly unbothered by our presence. Mahout told us that because of the heat the rhinos like sleeping half submerged in the water. After that we also caught a quick glimpse of a herd of deer but they were way too quick for our cameras. 
We got back to the starting point and got off the elephant on a platform, when the mahout pointed behind us saying “rhino”. Indeed it was – a big male rhino appeared from the forest, stopping to pose for us (or so it seemed) and eat and finally headed back to the forest without paying any attention to us. I was pretty happy to be up on the platform as opposed to on the ground – it was a bit too close for comfort!
Iltapäivällä suuntasimme sitten kanottiretkelle. Idea oli, että mennään kanootilla noin tunnin verran alas jokea krokotilleja bongaillen, sitten kävellään takaisin viidakon läpi ja toivottavasti nähdään lisää eläimiä. Olin lukenut etukäteen, että viidakkokävelyssä on omat riskinsä – vaikka on hyvin epätodennäköistä törmätä tiikeriin tai leopardiin, se on periaatteessa mahdollista. Sarvikuonojahan on joka puolella joten sellaisen näkeminen on melko todennäköistä – pitää vain toivoa, että sen näkee tarpeeksi kaukaa. Viidakossa kävelessä sitä on aika turvaton. Molemmat oppaamme kantoivat mukanaan bambukeppiä, joka oli ainoa ase ja turva mahdollista hyökkäystä vastaan. Kysyin oppaalta, oliko mikään eläin koskaan hyökännyt hänen kimppuunsa. Vastaus oli huoleton hymy ”ei vielä”. Toivon mukaan asianlaita pysyy samana vielä pitkään! 


Näimme ensimmäisen krokotiilin jo kanoottia odotellessa joen toisella rannalla. Se oli pienikokoinen, oppaamme mukaan ”a baby croc” ja se loikoili rannalla liikkumatta kita auki. Opas kertoi, että tämä laji syö vain kalaa ja me totesimme helpottuneina ”eli se ei ainakaan hyökkää kimppuumme kanootissa”. Opas hymyili ”ei, se on se toinen tässä joessa asuva laji, jota sanotaan lihansyöjäkrokotiiliksi”. Hyvä tietää... kanoottiretken aikana muut krokotiilit pysyivät visusti piilossa, näimme seuraavan juuri siinä paikassa, johon olimme rantautumassa. Onneksi kroko päätti vaihtaa maisemaa ja katosi hyvin nopeasti veden alle. Me aloitimme kävelyn tukahduttavassa helteessä. Opas oli kuin olisi ollut jollain ultra-maratoonimatkalla, oli hankalaa pysyä perässä kun jätkä meni puolijuoksua pysähdellen vain välillä kuuntelemaan viidakon ääniä, oletettavasti yrittäen paikallistaa eläimiä. Kävelimme pitkän aikaa näkemättä muuta kuin ötököitä (mutta melkoisen valikoiman sellaisia!), mutta lopulta saavuimme apinalauman keskelle. Ne hyppelivät puusta toiseen pitäen mieletöntä mekkalaa. Lukuunottamatta pitkää häntää, ne näyttivät ihan samalta kuin Gibraltarin apinat, mutta olivat onneksi arempia ihmisiä kohtaan eivätkä tulleet lähelle. Piakkoin apinoiden kohtaamisen jälkeen näimmekin jälleen kerran sarvikuonon – onneksi se oli riittävän kaukana, nyt kun meillä ei ollut norsua eikä koroketta suojana! Matkalla takaisin jokea kohti näimme vielä lisää apinoita sekä toinen vilahdus peuralaumasta, jälleen kerran liian nopeita kuvien ottamista varten. Joka tapauksessa, krokotiilit, apinat sekä sarvikuono olivat ne huippukohdat, jotka halusinkin nähdä – en toki odottanutkaan törmääväni tiikeriin. Meitä tervehti vielä yksi krokotiili ylittäessämme joen takaisin toiselle puolelle, tämä oli se lihansyöjäkrokotiili mutta onneksi se oli pieni yksilö.
Palasimme takaisin Saurahan kylään, jossa nautimme kylmän oluen joen rannalla auringonlaskua ihaillen. Se oli hyvä ja tapahtumarikas päivä!
On the canoe


In the afternoon we went for the canoe trip. The idea was to go downstream about one hour, hopefully see some crocodiles on the way and then walk back through the jungle with our guide. We knew that there are some risks with walking in the jungle – while it’s unlikely, it’s basically possible to run into a tiger or a leopard. Also the rhinos are everywhere and they might be bad-tempered, especially if you surprise them. While walking you don’t have the safety of a car or an elephant and the only protection is the bamboo sticks that both of our guides carried. We asked if he has ever been attacked by an animal and the answer was a cheery smile “not yet!” Well, long may that continue!
Gina spotted the first crocodile already while we were waiting for the canoe. It was a small one, “a baby croc” lying on the opposite side of the river with its snout wide open. Our guide told us that this breed eats only fish and we were saying with some relief “ok, so at least it’s not going to attack us on the canoe!” To this the answer was “yes, it’s the other breed that lives here that is called flesh-eating crocodile…” Right. However, we didn’t spot any other crocodiles during the canoe ride, only in the place we just about to go to shore. Luckily the croc decided to make itself scarce and disappeared quickly under the water. So we started our walk in the jungle in the blistering heat. The guide acted like he was on some sort of ultra-marathon race, it was really challenging to keep up with him while he was darting from one place to another, stopping only to listen to the sounds of the jungle presumably looking for animals. We walked for a good while without seeing any other animals than bugs (but quite an amazing variety of those!) but finally we stumbled upon a big troop of rhesus macaque monkeys. They were jumping around high up in the canopy having a ball. Apart from having a long tail they looked exactly like the monkeys in Gibraltar but were luckily a lot more shy of people and didn’t come near us. 


Shortly after the monkeys we saw another rhino – luckily it was quite a distance away, now that we didn’t have a platform to stand on nor an elephant! On the way back we saw more monkeys and yet another glimpse of deer who were once again too quick to be photographed. However, the highlights we had been hoping for were the crocodiles, monkeys and the rhino, of course I didn’t seriously expect to run into a tiger. While crossing the river we were greeting by yet another crocodile, this one was of the flesh-eating variety but luckily it was a small one.
It was time for sunset, which we admired by the river with a cold beer. That was a nice and eventful day!
Meillä oli vielä yksi kokonainen päivä Chitwanissa, mikä osoittautui oikeastaan turhan pitkäksi ajaksi. Tarkoitus oli käydä Elephant Breeding Centerissa (en tiedä miksi sitä kutsuisi suomeksi, Norsujen Lisääntymiskeskus kuulostaa aika koomiselta!) aamulla sekä sen jälkeen mennä paikkaan, jossa norsuja kylvetetään joessa ja lukemamme mukaan siellä voi itsekin hypätä mukaan. Nyt tosin saimme selville, että pari kuukautta sitten systeemi oli muutettu ja nyt kylvetys tapahtuu paljon kauempana Saurahasta, jossain yksityisessä paikassa minne ei voinut noin vaan kävellä, vaan olisi pitänyt taas varata kyyti ja maksaa pääsymaksu ja mennä oppaan kanssa. Se oli vähän ärsyttävää Chitwanissa, että tuntui ettei mitään voinut tehdä omin päin vaan aina piti varata joku ohjelma ja maksaa mansikoita. Hieman rahastuksen makua, totta puhuen. Ainakin sinne norsujen lisääntymiskeskukseen päästiin omin päin (polkupyörät piti vuokrata) eikä pääsymaksu ollut kuin vaivaiset 30 senttiä, mutta ei siellä paljon nähtävää ollutkaan. Norsuäitejä söpöine pikkunorsuineen, oli ikävää nähdä ne kahlehdittuina, toisaalta tiesimme, että suurimman osan päivää ne päästetään viidakkoon niin sanotusti laitumelle, joten eivät ne ainakaan koko päivää ole siellä kahleissa. Loppupäivä sitten hengailtiin tekemättä paljon mitään erikoista, juotiin oluet joen rannalla olevassa baarissa ja rentouduttiin majatalomme puutarhassa. 


We still had one full day left in Chitwan, which turned out to be a little bit too much. Our plan had been to visit the Elephant Breeding Centre in the morning and after that visit the place where they bathe elephants in the river and we had read that you can also jump in the river and join the fun. However, apparently recently they had changed the system and now the elephants were being bathed in some other faraway place where you can’t just walk in but you have to arrange transport, pay an entrance and go with a tour. That was a bit annoying in Chitwan to be honest that it seemed you cannot really do anything independently, you always had to book a tour and pay through the nose. At least we were able to visit the breeding centre on our own (we hired bicycles to get there) and the entrance fee was measly 30 cents but there was not a whole lot to see. There were a few elephant mothers with their gorgeous babies, unfortunately they were shackled which was not very nice but on the other hand we knew that they spend most of the day grazing in the forest so at least they are not tied down all day. The rest of the day we spent relaxing, having a beer in a pub by the river and chilling in the garden of our lodge.
Kaiken kaikkiaan sanoisin, että kyllä Chitwan oli ehdottomasti käymisen arvoinen paikka ja oli hienoa nähdä eläimiä niiden luonnollisessa ympäristössään, mutta ei se halpaa lystiä ollut ja Sauraha oli ihan erikoisen kaupallistunut pikkukylä (vaikka useimmat turistikohteet Nepalissa ovat kyllä samaa luokkaa). Norsusafari oli 35 US dollaria per henkilö, kanoottireissu ja viidakkokävely 15 US dollaria, ruoka ja juoma suhteellisen kallista (paitsi pienissä paikallisissa ravintoloissa, joita suosimme) mikä on paikalliselle hintatasolle aika suolaista. Toisaalta haluan ainakin uskoa, että suuri osa turistien maksamista rahoista menisi luonnonsuojeluun ja tarjoaa ainakin paikallisille ihmisille töitä. 

All in all I would say Chitwan is definitely worth a visit and it was amazing to see these animals in their natural surroundings but cheap it is not and the village of Sauraha was thoroughly commercialized (even though so are most tourist destinations in Nepal). The elephant safari cost 35 USD per person, the canoe trip and jungle walk 15 USD per person, food and drink were pretty expensive (except in some small local restaurants that we discovered and had a great meal in) which is pretty high cost compared to the general prices in Nepal. On the other hand at least I would like to believe that some of the money tourists pay goes to protection of the national park and at least it offers employment for the local people.

No comments:

Post a Comment