Kuka Nomadi? Nomadi Who?

Monday, August 11, 2014

Osa Yhdeksän: Valmistautumista

Matkan suunnittelu on vain yksi osa irtioton valmistelua. Onhan tässä vaikka kuinka paljon käytännön asioita, joista täytyy pitää huolta, ennen kuin hyökkää toiselle puolen maailmaa.



Piti esimerkiksi irtisanoutua, minkä tein viime tiistaina. Pomo ei purskahtanut itkuun (mikä pettymys) ja näyttää vielä jaksavan jatkaa elämää, joten en kai minäkään korvaamaton ole. Nyt, kun suurin osa työkavereista tietää lähdöstämme, saan vastata joka päivä kysymyksiin ”mihin olette menossa? Mitä aiotte tehdä?” ja suunnitelmamme kuultuaan, ”miten teillä on rahaa tuollaisiin suunnitelmiin?!” Onhan tässä jo vuoden päivät säästetty ihan erikoisesti tätä tarkoitusta varten, toisekseen elämme muutenkin jossain määrin pihiä elämää, jotta rahaa riittäisi siihen mikä meille on tärkeää eli matkustelu. Onhan monilla näistä päivittelijöistä omistusasunto ja lapsia elätettävänä, meillä on eri prioriteetit.

Olemme asuneet täällä Gibraltarin kupeessa lähestulkoon kuusi vuotta, ja sinä aikana maallista tavaraa on kertynyt ihan luvattoman paljon, kuten ensimmäisessä päivityksessä mainitsinkin. Nyt, kun olemme lähdössä eikä takaisin ole tarkoitus tulla, suuresta osasta sitä tavaraa täytyy päästä eroon tavalla tai toisella, mielellään jollain mielekkäällä tavalla. Käytännössä yritämme myydä suurinta osaa tavaroista (etenkin arvokasta tavaraa kuten auto ja skootteri), loput annetaan pois ja mahdollisimman pieni osa lähetetään vaimon vanhempien luo Unkariin säilytykseen. Viime viikonloppuna oli ensimmäinen osa kirpputorin kaltaista omaisuuden myyntiä valitulle asiakaskunnalle (kavereille), lähtöpäivän lähestyessä myyntiyrityksiä täytyy kasvattaa. Materiasta täytyy päästä eroon ja kaikki myynnistä saatu raha menee tietenkin suoraan matkakassaan.

Tavarasta eroon pääseminen ei ole pelkästään käytännön kysymys, vaan myös asenteen. Tavaroista luopuminen on toisaalta vaikeaa ja surullista, toisaalta hyvin vapauttavaa. Kun katson vaikkapa sitä sinistä neuletta, josta pidän ja mietin, etten halua luopua siitä – mutta milloin tulen sitä tarvitsemaan ja onko tämä sininen neule, josta maksoin luultavasti parikymppiä aikoinaan, todella sen arvoinen että lähetän sen tuhansien kilometrien päähän Unkariin ja sieltä aikanaan seuraavaan kohteeseen (missä se ikina tuleekaan olemaan), kun voisin nyt vain päästää siitä irti ja antaa sen vaatekeräykseen enkä sitä varmaankaan tulisi kaipaamaan sitten ehkä vuoden tai parin päästä, koska olen siihen mennessä ostanut jo uuden neuleen? Kun alan käydä läpi kaikkia tavaroitani tällä periaatteella, ne oikeasti tärkeältä tuntuvat tavarat nousevat esiin. Olemme koonneet melkoisen kokoelman muistoja edellisiltä reissuilta maailman eri puolilta ja niitä uskoisin kaipaavani, jos ne nyt joutuisin pois heittämään.


Osa prosessia on myös päästää irti turvallisuudentunteesta. Luovumme siitä kaikesta, mihin olemme viime vuosina tottuneet – tämä talo, työpaikka, ystävät, kaikki tämä materia jolla olemme itsemme ympäröineet, kissa, tutut maisemat ja tuttu kaupunki. Joitain asioita tulee tietenkin ikävä, lähinnä nyt ystäviä ja kissaa, mutta olemme todella kyllästyneitä tähän Gibraltarin menoon noin ylipäänsä ja uudet tuulet tuntuvat hyvin houkuttelevilta tässä vaiheessa!  



No comments:

Post a Comment