Osa Kymmenen: Pitkän reissun suunnittelua – Uuteen-Seelantiin saapuminen

Kuten mainittua, mitä pitemmälle matka etenee, sitä epämääräisemmiksi suunnitelmat käyvät. Uuteen-Seelantiin saavumme vasta ensi tammikuun alkupuolella, mikä tuntuu hirmuisen kaukaiselta ajalta, joten emme ole suunnitelleet matkan sitä osiota mitenkään tarkalleen. Silti olemme toki vähän tutkailleet, mitä kaikkea siellä voisi tehdä ja nähdä ja ongelma on se, että kaikki kuulostaa loistavalta!

En oikeasti ole lukenut tähän mennessä oikeastaan yhtään kuvausta alueesta Uudessa-Seelannissa, joka ei vaikuttaisi houkuttelevalta. Pakko jotain on kuitenkin karsia, sillä ei viidessä viikossa sen kokoista maata ihan kokonaan kierretä. Jostain täytyy aloittaa, aloittakaamme siis Aucklandista, jonne laskeudumme muistaakseni tammikuun 10. päivä (ensi vuonna!).

Auckland on Uusi-Seelannin suurin kaupunki noin puolentoista miljoonan väkiluvullaan eikä saarilta kuulemma kosmopoliitimpaa paikkaa löydy. Parin kaupunkipäivän jälkeen mitä luultavimmin vuokraamme auton ja suuntaamme pohjoiseen, jossa ei näytä julkisilla kulkuvälineillä pitkälle pääsevän. Sieltä löytyy Bay of Island lukuisine saarineen (nimensä mukaan), jossa pitänee käydä ihastelemassa delfiineja jollain venereissulla. Niemen toisella puolen Waipoa-metsässä kasvaa jättiläispuita, joita halaillakseen tarvitsisi kahdeksan metrin käsivarret. Sekin kuulostaa paikalta, jossa on pakko käydä, mutta luultavasti jätämme väliin sen ihan pohjoisimman Northlandin huipun ja palautamme sitten auton Aucklandiin. Yritämme saada Northlandin kierrettyä noin viidessä päivässä.

Matka jatkuu (varmaankin Naked bus-nimisellä bussioperaattorilla, jonka kyydissä pettymyksekseni pitää silti käyttää vaatteita) alas kohti kuuluisia Waitamo-luolia. Tätäkään reittiä ei olla ihan loppuun asti suunniteltu, mutta Waitamossa varmaankin vietetään pari päivää ja mikäli budjetti suinkin sallii, halutaan tehdä maanalaista koskenlaskua (black water rafting) pimeässä luolassa. Waitamon tienoilla seikkailtuamme haluaisin jatkaa sieltä itään päin Maungatautari-saarelle, joka on käsittääkseni jonkinlainen ekoresortti, jossa suojellaan monia paikallisia eläin- ja kasvilajeja.

Maungatautari onkin kätevästi matkan varrella, kun ollaan menossa yhteen Uusi-Seelannin kuuluisimmista matkailukohteista: mädän kananmunantuoksuinen Rotorua, jonne turisteja vetää kuumat lähteet, geysirit sekä vahva Maori-kulttuuri (joille lähteet ovat olleet pyhiä kohteita jo satoja vuosia). Lähteiden sulfuuri tuottaa epämiellyttävän tuoksun, mutta se meitä tuskin hidastaa maisemia ihaillessa – sekä näkemieni kuvien että lukemieni kuvausten perusteella paikka on ihan uskomattoman upea näky.

Tämän pitemmälle en ole vielä uskaltanut suunnitelmissa mennä, mitä enemmän asiaan perehdyn, sitä enemmän mielettömän hienoja paikkoja löydän! Saattaa olla, että joudumme pakostakin viettämään suunniteltua pitempään tässä maassa...