Osa Viisitoista - Part Fifteen: Lähtö on lähellä - Getting close now!

Tänään jäljellä: kaksi päivää! Uskomatonta. Näinhän se aina menee, kun jotain odottaa ja suunnittelee iänkaiken – sitten kun se hetki viimein koittaa, tulee sellainen ”tämä tuli niin äkkiä!” olo. Tässä alkaa olla nyt tosi kyseessä: viimeinen työpäivä lusittiin perjantaina, muuttofirma tuli hakemaan Unkariin lähetettävät kamat maanantaina (pakattiin siis ne kaikki niin oleelliset omistukset, joista ei haluttu luopua mutta mitä ei pysty rinkassa kantamaan ja lähetettiin Ginan vanhempien luo säilytykseen) ja huomenna mennään viimeiseksi yöksi kavereiden luo, niin että saadaan tämä talo täysin pakettiin niin sanotusti. Kaverimme asuvat siis La Linean keskustassa, josta on ensinnäkin lyhyempi matka Gibraltarin lentokentälle (toisin sanoen kävelymatka) ja muutenkin tuntuu paremmalta idealta tehdä kaikki lopulliset pakkaamiset ja tavaroiden poisheittämiset jne. keskiviikkoiltana, niin etta torstaina ei tarvitse muuta kuin tallustella lentokentälle. Mehän ollaan jo eletty muutama päivä niin askeettista elämää, kun kaikki on joko myyty tai pakattu ja meidän ennen niin kauniisti sisustettu ja rakkaudella laitettu koti on ollut täysin hullunmyllynä, mutta tilanne tulee pahenemaan entisestään... eilenkin jouduin jo keittelemään keittoa paistinpannulla, kun ei ollut enää kattiloita ja edelleen yritämme myydä jotain jäljelläolevia tavaroita ja vielä on talossa paljon tyhjennettävää. 

Nämä välipäivät toiden loppumisen ja matkan alkamisen välillä oli tarkoitus käyttää paitsi pakkaamiseen, myös viime hetken treenaamiseen (vähintäänkin pitkiä kävelymatkoja päivittäin, ehkäpä myös juoksulenkkejä) sekä kirjoittamiseen – sekä tämän blogin saattamiseen ajan tasalle molemmilla kielillä, että artikkelien viimeistelyyn, että saisin ne lähetettyä ennen matkaa toimittajalleni. Toisin kuitenkin kävi, koska onnistuin tietenkin sairastumaan juuri sopivasti. Tunnollinen suomalainenhan sairastaa vain lomalla, niinpä minäkin aloin oireilla flunssan merkkejä heti lauantaiaamuna (viimeisen työpäivän oltua perjantai). Flunssaa sairastan korkeintaan pari kertaa vuodessa eikä se yleensä ole kovin paha tapaus, tällä kertaa olin kuitenkin koko sunnuntain lähestulkoon vuodepotilaana enkä vieläkään kyllä juoksulenkeille lähtisi. Vaimo sentään kävi omin päin juoksemassa, kun hän näyttää välttäneen tämän taudin tällä kertaa. Eikä kirjoittamisestakaan olisi tullut kyllä niin tukkoisalla päällä yhtään mitään. Joka tapauksessa elämä alkaa jo voittaa ja ainakin pystyn jo kirjoittamaan – varmaan Nepaliin asti päästyämme olen jo ihan terve ja valmis valloittamaan vuoria!

Viimeinen rajanylitys Gibraltarin ja Espanjan välillä tulee varmasti tuntumaan oudolta. Olemme ylittäneet sen rajan useimpina päivinä viimeisen kuuden vuoden aikana, milloin autolla, milloin skootterilla, milloin kävellen, yleensä kiroillen jonojen takia, ja nyt kun mennään rinkat selässä yli viimeistä kertaa eikä ehkä ikinä nähdä sitä Gibraltarin kalliota enää... vaikea uskoa koko juttua. 

I must apologize to my non-Finnish-reading friends as you have been severely discriminated against – I just haven’t had the time/chance/energy to translate all our trip plans that my Finnish-reading friends have had the pleasure of reading! From now on I do try and do all the posts in both languages so you are also kept up to date. 

Incredibly enough, we are heading off the day after tomorrow! It’s always the same way – you wait for something for what seems like ages, make plans etc. and when the time comes, you feel “OMG I’m not ready! It’s so sudden!” We are definitely past the point of no return; the last working day was Friday, the removal company collected our stuff on Monday (we packed up all the essentials that we didn’t want to give up and sent to Gina’s parents’ house in Hungary) and tomorrow we will leave this house to spend the last night at our friends’ place in the centre of La Linea. First of all it’s a shorter way to the airport (we can literally walk there) and secondly it feels more prudent to finish up all the packing and getting rid of stuff etc. the day before so that on Thursday we don’t have to do anything else but walk to the airport. We have already been living a rather ascetic life for the past few days when everything has been either sold or packed away and our previously so beautiful and lovingly decorated house has been an absolute mess but it’s only going to get worse… yesterday I resorted to making soup in a frying pan as we had no more pots and yet there are still more things to sold or given away. 

Our intention was to use these couple of days that we are not working anymore to do not only packing but also last minute training (with lots of long walks and maybe running as well) and writing – bringing this blog up to date in both languages and finishing up my articles to send them off to my editor before the trip – but neither one of these really happened as I managed to come down with a cold at this very convenient time. Guess I am still a true Finn – we are so conscientious that we only get sick on holidays. I only get the cold maybe twice a year and normally it’s not too bad but now I was pretty bed-ridden all Sunday and while I’m getting better, I still wouldn’t be going out running. At least I can already do some writing, before with my brain being so muddled it would have been impossible. Anyhow, it looks like by the time we get to Nepal I will be fine and ready to conquer the mountains!

It’s going to be so weird crossing that border between Spain and Gibraltar for the last time (at least for now, we might come back to visit at some point). We have been crossing that border most days for the past six years, swearing at the border queues, either in a car or on a scooter or by walking, and now we will walk across with our backpacks for the last time ever. It still hasn’t really sunk in. We might never see that Rock again.