Osa Seitsemäntoista - Part Seventeen

Heräsimme aamulla hyvin levänneinä ja innokkaina tutkimaan kaupunkia. Aamupalan ohessa keskustelimme isäntämme kanssa, mitä paikkoja hän suosittelisi ensimmäisen päivämme käyntikohteiksi. Päädyimme täten suuntaamaan ensimmäiseksi suositulle backpacker-alueelle Thameliin, josta saisimme helposti kartan ja sieltä voisimme sitten tallustella Durbar Squarelle, joka on kaupungin tärkeimpiä nähtävyyksiä. 

We woke up refreshed and eager to go out to explore the city. While having breakfast we had a chat with our host to see what places he would recommend to visit on our first day. We headed out to the popular backpacker hangout Thamel, from where it would be easy to obtain a map and from there we can walk to Durbar Square, one of the most important sights in the city. 

Ensivaikutelmamme kaupungista oli kaoottinen, eikä tämä vaikutelma mitenkään päivän aikana muuttunut. Ilmansaasteiden takia monet paikalliset käyttävät naamaria kadulla kulkiessaan (niitä löytyy eri väreissä ja tyyleissä), joten mekin päätimme käyttää välillä apteekista ostettua naamaria ja kyllä hengittäminen tuntuikin helpommalta. Thamel muistutti vaikkapa Khao San Roadia Bangkokissa, tai Indonesian Yogyakartan backpacker-aluetta siinä mielessä, että se poikkesi positiviisella tavalla kaupungin yleisestä tunnelmasta. Sieltä löytyy hostellia, ravintolaa, matkatoimistoa, matkamuistokauppaa, baaria ja nettikahvilaa vieri vierestä ja ihmismassan keskellä on paljon enemmän turisteja kuin muualla, vaikka enemmistö silti vaikuttaa paikalliselta. Thamel ei kaikessa turistisuudessaan tietenkään ole sitä ”aitoa Kathmandua”, mutta jotenkin sen kaaos vaikuttaa positiivisemmalta ja iloisemmalta – siellä on minusta parempi fiilis kuin monissa muissa osissa, joissa kävelimme, missä köyhyys ja likaisuus iskee kasvoille paljon vahvemmin. Siellä on kiva hengailla ja varmasti myöhemmin shoppailla – tänään meillä ei ollut vielä lupaa ostaa mitään. 

Our first impression of the city had been chaotic and the day did nothing to change that impression. Many locals sport face masks against pollution (they come in different colours and styles to match your outfit!) and on the second day we also opted wearing masks while walking on the street and it did seem to make breathing easier. Thamel reminded us a lot of Khao San Road in Bangkok, or the backpacker district of Yogyakarta in Indonesia in that it had a very pleasantly different atmosphere than the rest of the city. You can find hostels, restaurants, travel agencies, souvenir shops, bars and internet cafes in abundance and there are a lot more tourists than in the other parts, even though most of the people on the streets still seem local. Thamel is obviously much more touristic and not the “real Kathmandu” but somehow the chaos there seems more cheerful and positive. In some other parts of the city the abject poverty and dirt just hits you in the face with much more power. Thamel is a pleasant area to hang out and later on to shop as well - today we weren’t allowed to buy anything yet. 

Sieltä kävelimme kohti Durbar Squarea, joka on itse asiassa melko iso alue eikä vain yksi aukio. Se on niin sanotusti historiallisen Kathmandun sydän, jossa on hindutemppeliä ja palatsia ja buddhalaistemppeliä ja monumenttia vieri vieressä, niin täynnä mielenkiintoista nähtävää että meinasi järki lähteä. Siellä hurahtikin monta tuntia eikä kaatosadekaan paljoa haitannut: olihan meillä toki sateenvarjot ja sadetakit (aina valmiina kuin partiolaiset!) ja pahimman sateen aikana päästiin onneksi vanhaan Hanuman-Dhoka palatsiin sisälle. Se toimii nykyisin museona, jonka eri osat tarjoavat eri asteisen kiinnostavaa nähtävää – enimmäkseen kylläkin eri kuninkaiden muotokuvia ja propagandamaisen ylistäviä lehtileikkeitä heidän uroteoistaan. 

From Thamel we walked over to Durbar Square, which is actually a pretty large area and not just one square. It is called the heart of the historical Kathmandy and there are so many hindu temples, palaces, Buddhist temples, monuments etc. that it seemed everywhere you turned there was something amazing to see. We spent hours looking around and photographing the place and even the relentless rain didn’t slow us down: of course we had rain coats and umbrellas (always be prepared!) and during the worst downpour we visited the old Hanuman-Dhoka Palace. Nowadays it houses a museum with a variety of exhibitions, some of which more interesting than the others. Many of them seemed to have just portraits of the kings and propaganda-like descriptions of their heroic actions. 

Durbar Square oli hieno paikka, mutta kyllä siellä törmäsi paljon turismin tuomiin huonoihin puoliinkin. Koko paikka oli täynnä palveluksiaan tarjoavia ”oppaita”, joista suurimmalle osalle riitti, kun sanoi kohteliaasti ei kiitos, mutta jotkut niistä olivat turhan tyrkkyjä ja pahin tapaus lähti joka tapauksessa seuraamaan meitä huudellen informaatiota ohi vilisevistä rakennuksista, niin että voisi jälkeen päin vaatia rahaa tästä ”opastuksesta”. Kun tarpeeksi monta kertaa toistimme, että emme halua häneltä minkään maailman palveluksia, ääni muuttui kellossa törkeyksiksi. Kävelimme pois kiinnittämättä häneen enää mitään huomiota, mutta huvittavaa kyllä muutaman minuutin kuluttua sama mies ilmestyi taas tarjoamaan opastusta, muistamatta edes että oli vasta huudellut peräämme törkeyksiä! 

While being an amazing place to visit, Durbar Square also has its annoyances. The place was full of self-acclaimed guides offering their services and while most of them were ok with a polite “no thanks”, some of them were more persistent. The worst one started following us around yelling information about the passing buildings so that he could afterwards charge us for this “guiding”. After we told him enough times that we really did not wish to engage any services from him, he became really rude and abusive. We walked away ignoring him but the funny thing was that within a few minutes he appeared again offering his guiding – he didn’t even remember that he had just been shouting abuse after us!

Yksi omalaatuisimpia nähtävyyksiä tällä alueella oli elävä lapsijumalar Kumari. Hindut palvovat tätä ”jumalaista” lasta kunnes tämä tulee murrosikään, jolloin tilalle valitaan uusi nuori tyttölapsi. Elävä jumalatar asuu Kathmandussa hänelle vartavasten rakennetussa talossa, jonka pihassa vierailijat saavat käydä ja joskus jumalatar ilmestyy ikkunaan joksikin aikaa. Meillä kävi hyvä mäihä, sillä meidän vierailumme aikana tyttö piipahti yläkerran ikkunassa pari minuuttia. Hänestä ei saa ottaa kuvia eikä hän puhu tai ilmehdi mitään. Oli se outo tunne tuijottaa yläkerran ikkunasta meikattua lasta ja ajatella, että häntä pidetään jumalattarena – tosin vain siihen asti, että kuukautiset alkavat, siihen loppuu jumaluus ja alkaa tavallinen kuolevaisen elämä jälleen kerran. 

One of the most extraordinary sights in this area is the living goddess Kumari. The hindus worship this “divine” child as a reincarnation of a goddess until she reaches puberty, after which a new girl is selected as the goddess. Kumari lives in Kathmandu in a house that was built for this purpose. Visitors can enter the courtyard of the house and if you are lucky, you can catch a glimpse of the goddess as sometimes she appears in one of the window. Apparently we were very lucky as this happened during our visit. It is strictly prohibited to take pictures of the Kumari and she doesn’t speak or make any gestures – just sits there for a couple of minutes looking down at the visitors and disappears again. It was such a strange feeling to be looking up to a little child wearing make-up, thinking that she is perceived divine – only until she gets her period though, then it’s back to the life of the mortals. 

Nähtävyyksien katselun lomassa alkoi tulla nälkä, joten lähdettiin etsimään soveliasta ruokapaikkaa. Päätettiin, että budjetti olisi 200 rupiaa per pääruoka eli noin puolitoista euroa. Hetken harhailtuamme löytyikin melko paikallisen näköinen paikka, joka alitti budjetin reilusti – pääruoalle kun tuli hintaa noin 70 senttiä. Maisteltiin momoja (eli paikallisia dumplings, mikä hemmetti se olisikaan suomeksi) sekä jotain muuta, joka paljastui nuudelisopaksi. Nepalissa on ihanaa kasvissyöjänä, kun kasvisruoan saanti ei ole koskaan ongelma ja voi maistella paikallisia herkkuja huoletta. 

All this sightseeing was making us hungry so it was time to look for a suitable lunch place. We had decided that the budget for a main course would be 200 rupia – around 1,5 euros. After a while we found a relatively local-looking place that was way under budget, as the main course ended up costing 80 rupia, less than 70 cents. We enjoyed a delightful meal of momo’s (dumplings) and something that turned out to be noodle soup. One thing I really love about Nepal is that you never have trouble finding vegetarian food, quite the contrary and for once I am able to sample almost all the local specialities.

Illan päälle oli aika suunnata Monkey Temple eli Apinatemppeliin. Kyseessä on valtava buddhalainen temppeli, jonka alueella asuu – yllätys yllätys – apinoita! Pitikö nyt tulla Gibraltarilta asti katselemaan apinoita, kysyn vaan. Eipä sillä, itse temppeli oli kyllä näkemisen arvoinen, erityisesti näköala Kathmandun yllä.

Sitten vetäydyimmekin kotiin, jossa perhe jo odotteli meitä yksinkertaisen mutta herkullisen nepalilaisen aterian kanssa. Tästä on hyvä jatkaa!

In the evening we still had time to visit the Monkey Temple; a vast Buddhist temple with a huge load of monkeys as inhabitants. So we came all the way from Gibraltar to see monkeys… the temple itself was fairly impressive though, as well as the amazing views over the city of Kathmandu.

By nightfall we headed home to have a simple but delicious Nepalese meal with the family. All in all a very enjoyable day!