Osa Viisikymmentäkolme – Part Fifty-Three: Wellington

Tuulinen Wellington tunnetaan nimellä ”capital of cool”. Tämä saattaa viitata joko lämpötilaan, joka on kieltämättä melko viileä, tai asukkaiden yleiseen coolioteen. Meillä oli sohva varattuna Rossin ja Terryn luona, jotka olivat noin viisikymppinen miespari, aivan ihana pariskunta. He olivat laittaneet meille ruokaa saapuessamme, mikä olikin mukavaa seitsemän tunnin bussimatkan jälkeen (kyllä, bussi oli myöhässä kuten tavallista). Seuraavana päivänä lähdimme tutkailemaan kaupunkia, aloittaen ”cable car”-matkalla (cable car kääntyisi käsittääkseni köysiradaksi, mutta tämä oli kyllä mielestäni enemmänkin kuin ratikka joka meni ylös jyrkkää kukkulaa). Kyyti maksoi 4 NZD per hlö yhteen suuntaan, mikä oli ihan kohtuullinen hinta tässä kalliissa kaupungissa. Huipulta aukesi hyvät näköalat kaupungin yli ja kävelimme takaisin kasvitieteellisen puutarhan läpi, joka oli valtava ja tykkäsimme varsinkin ruusutarhasta sorsineen.

Gina in the Rose Garden

Lounaan jälkeen menimme vierailulle eduskuntatalolle, joka on ilmainen ja opastetut kierrokset menivät puolen tunnin välein. Ei se minusta rakennuksena ollut kovinkaan vaikuttava, etenkään uusin osa ”Beehive”, jota kutsuisin suorastaan rumaksi, mutta joka tapauksessa oli mielenkiintoinen käyntikohde. Tähän mennessä olimme jo kävelleet varmasti yli 10 km (aloitimme nimittäin aamun kävellen Rossin ja Terryn luota, koska myöhästyimme bussista 30 sekunnilla), joten pidimme kahvitauon asemaaukiolla ja päätimme lykätä suunnittelemamme museokäynnit seuraavaan päivään. Hengailimme sitten aikamme Waterfrontilla, joka oli aika kiinnostava alue kahviloineen, ravintoloineen ja taideprojekteineen – se ei ollut niin tarkoituksella rakennettu ja viimeisen päälle sliipattu kuin vaikkapa Ocean Village Gibraltarilla, vaan vähän enemmän raaka ja hiomaton timantti-tyylinen paikka, joka tuntui aidolta ja mielenkiintoiselta. Illalla menimme Rossin, Terryn sekä Rossin veljentyttären kanssa picnicille meren rannalle, jossa viileästä ja tuulisesta (kaupungille tyypillisestä) kelistä huolimatta vietimme mukavan illan tekemämme espanjalaisen munakkaan sekä viinin äärellä. 

Cable Car

 

Windy Wellington is also known as the capital of cool. This might refer to the climate, that is decidedly cool, or to the general hipness of the inhabitants. We had a couch at Ross and Terry’s who were a gay couple in their fifties, absolutely lovely guys. They had dinner waiting for us on our arrival, which was really nice after 7-hour bus ride (and yes, of course it was late as usual). The next day we started off by taking the cable car (even though it’s more like a tram really) up the hill to admire the view over the city. The ride cost 4 NZD per person one way which is fairly cheap in this expensive town. The view from the top was nice (if not exactly mind-blowing) and then we walked back down through the Botanical Gardens which were huge and gorgeous, we especially liked the ducks and the rose garden. After lunch we visited the Parliament where you can do free guided tours every half an hour. The parliament itself was not all that impressive, especially the newest part called Beehive that I would actually call ugly, but in any case it was an interesting visit. Since by this time we had already walked more than 10km that day (we missed the bus in the morning by about 30 seconds so we walked to town from Ross’ place), we decided to have a coffee break on the Station Square and postpone the planned museum visits for the following day. The Waterfront was a nice place to stroll around with its cafes, restaurants and art projects – it was not so purpose-built and slick like for instance Ocean Village in Gibraltar but rather a bit edgy and raw, it felt more real and interesting. In the evening we went for a picnic with Ross, Terry and Ross’ niece to the beach, where we had an enjoyable evening (despite the cool and windy weather as it typical for the town) over some wine and the Spanish omelette we made.

Picnic on the beach

Wellington in the background

Aamulla suuntasimme sitten suoraan Kansallismuseoon nimeltään Te Papa, joka oli valtava kompleksi täynnä näyttelyitä eri teemoista. Siellä oli nykytaidetta, historiallista taidetta, maori-taidetta, näyttelyitä Uuden-Seelannin historiasta, luonnosta, maori-kulttuurista jne. Piti valita ne omat mielenkiinnonkohteet, koska muuten siellä olisi mennyt ikä ja terveys. Kuten useat muutkin museot ja galleriat Wellingtonissa, myös tämä oli ilmainen (paitsi joihinkin tiettyihin näyttelyihin oli pääsymaksu). Museon jälkeen nautimme intialaisen lounaan ja hyppäsimme ilmaiseen bussiin, joka vei meidät Zealandia-nimiselle luonnonsuojelualueelle. Zealandia on lähellä kaupungin keskustaa, mutta tuntui ihan viidakolta. Se on suojeltua aluetta, joka on aidattu jotta saalistajat kuten opossumit, kärpät, kissat, koirat tai rotat eivät pääsisi natiivien lintujen kimppuun. Siellä elääkin paljon muualla uhanalaisia lintuja kuten kiivejä (joita ei tosin näe muuten kuin ehkä myöhään illalla opastetulla kierroksella), takaheja jne. Pääsylippu oli 17 NZD per henkilö ja siellä sai sitten kävellä ominpäin patikkapolkuja pitkin. Kaikki linnut lentelivät vapaasti ympäriinsä, mitään ei ollut häkissä tai aitauksissa. Vietimme siellä mukavat kolmisen tuntia kävellen ympäriinsä ja näimme paljon lintuja sekä iänvanhoja tuatara-liskoja (ne olivat tosin terraariossa, luonnossa en niitä sattunut näkemään). Alue oli tosi iso ja siellä olisi ollut enemmänkin eri reittivaihtoehtoja, ihan joka puolelle ei jaksanut kävellä.

The pre-historical looking takahe

Kaka Parrot

In the morning we headed straight to the National Museum called Te Papa which is a huge complex full of exhibitions on different themes. You can find modern art, historical art, Maori art, exhibitions on the history and nature of NZ, Maori culture etc. All taken in at once would result in an overdose so we just picked and chose the bits we were particularly interested in. Like many museums and galleries in Wellington, also Te Papa was free (except for some certain temporary exhibitions). After the museum we had an Indian lunch and jumped on the free shuttle to Zealandia sanctuary. Though close to the city centre, it feels like you are in the middle of the jungle. It is protected against pests and predators such as possums, stoats, cats, dogs and rats so that they wouldn’t attack the native bird species. Therefore Zealandia area has large populations of birds that are endangered such as kiwi birds (those you can only see late at night though on a guided tour), takahes etc. The entrance cost 17 NZD and you can do a self-guided tour along the many hiking tracks. There are no cages or enclosures, all the birds are flying around freely. We spent a lovely three hours walking around and saw lots of birds as well as the ancient tuatara lizards (they were in a terrarium though, I didn’t spot any in the wild). It was a vast area and there would have been more routes to walk but we didn’t quite have energy for all of them. 

Waterfront

Wellingtonissa olisi ollut vielä muutama ilmainen museo, joissa käydä, mutta aikaa ja energiaa oli rajoitetusti emmekä halunneet viettää päiviämme juoksemalla kohteesta toiseen. Pari päivää oli kiva viettää kaupungissa, mutta Uuden-Seelannin todelliset huippukohdat ovat aina kuitenkin luonnossa eikä kaupungissa. Tästä jatkamme lautalla eteläsaarelle, joka on useimpien lähteiden mukaan vielä parempi matkakohde kuin pohjoissaari, joten jännityksellä odottelemme!

On the cable car

 

There were a few more free museums in Wellington but since we had limited time and energy, we didn’t want to spend our time there rushing from one sight to another. It was a nice couple of days in the city but the highlights of NZ are always in the nature rather than the cities. From here we are continuing with the ferry to the South Island, which according to most sources is even better than the North Island, so we are pretty excited about that!