Sairautta - In Sickness

Blogissa on vietetty viime aikoina hiljaiseloa - tajusin juuri, että koko heinäkuun aikana sain aikaiseksi vain yhden postauksen! Minulla on paha tapa odottaa aina jotain maagista "oikeaa hetkeä", jolloin blogin kirjoittaminen sujuu. Monesti se "oikea hetki" on mielestäni silloin, kun olen vapaalla ja yksin kotona, mitä tapahtuu sangen harvoin. Työtuntini ovat enimmäkseen maanantaista perjantaihin samoin kuin vaimolla, mutta noin kerran kuussa teen töitä lauantaina ja saan sitten viikolla vapaapäivän. Tähän harvinaiseen vapaapäivään lataan sitten niin paljon odotuksia, etten loppujen lopuksi yleensä ehdi tehdä puoliakaan siitä kaikesta: silloin pitää kuntoilla, laittaa jotain erikoista ruokaa sekä lounaalle että päivälliselle (kun on kerrankin aikaa!) , siivota niin ettei tarvitse sitten yhteisinä vapaapäivinä siivota, "omaa aikaa" mikä sisältää esimerkiksi blogin kirjoittamisen tai muut kirjoitushommat, käydä ehkäpä luontaistuotekaupassa niin että saa ostaa rauhassa kaikki viimeisimmät superfoodit ilman että vaimo touhottaa vieressä "onpa kallista" jne. Siinä se niin sanottu vapaapäivä sitten vierähtää hoppuillessa ja jää tunne, että en taaskaan ehtinyt tehdä kaikkea haluamaani. Noh, tällä kertaa tämä harvinainen vapaapäivä osui eiliselle eli keskiviikolle, mutta eipä tarvinnut murehtia että en ehdi tehdä kaikkea haluamaani. Olin nimittäin niin kipeä, etten tehnyt muuta kuin nukuin ja kävin lääkärissä.




It's been quiet in the blog lately - I just realized I only managed to do one post in the whole of July! I have a bad habit of waiting some sort of magical "right moment" to write my blog. Most commonly I think the right moment is when I'm off and home alone which happens rather rarely. I'm mostly working Monday to Friday like my wife, but about once a month I have to work a Saturday and then get a day off during the week. This rare event is then loaded with so many expectations that usually I don't manage to do half of the things I meant to; you have to do exercise, cook something special both of lunch and dinner (for once I have time to do this!), clean the house so that we don't have to spend our valuable time together cleaning, "me time" which may include writing this blog or other stuff, maybe visit the organic shop so that I can buy all the latest super foods without the wife going "so expensive" etc. So the much-awaited day off goes by rushing around and I am left with the feeling that once again I didn't get to do everything I wanted to. Well, this time the rare treat was yesterday but I sure didn't have to worry about not managing to do everything. You see, I was so sick that I couldn't do anything else but sleep and go to the doctor.  

Natural remedies
 

Otan sen aina henkilökohtaisena loukkauksena, jos flunssa iskee - minähän elän ja syön niin terveellisesti, vastustuskyvyn pitäisi olla huippuluokkaa! En voi olla sairas! Pakko kai se on hyväksyä, että iskee se flunssa minuunkin kerran tai kaksi vuodessa. Nyt kesäkuumalla oletettavasti se johtuu lämpötilojen vaihtelusta ulkotilojen (yli 30 astetta) ja sisätilojen (toimisto on ilmastoitu noin 18 asteeseen) välillä. Vielä suurempi loukkaus on, jos ei flunssa lähde luonnollisilla kotikonsteilla. Olen sunnuntaista asti vetänyt extra C-vitamiinia (normaalitilassa saan epäilemättä moninverroin suositusten mukaisen annoksen C-vitamiinia, elänhän pääasiassa tuoreilla kasviksilla ja hedelmillä, mutta sairaustuessa voi olla eduksi ottaa purkista 1000% lisää), juonut omenasiiderietikka-vettä (tietenkin luomua ja raakaa ja pastöroimatonta ja täynnä entsyymeitä ja vaikka mitä) hunajan ja inkiväärin kera ja uskoin kovasti taudin menevän ohi lievänä versiona itsestään. Vapaapäiväni aamuna heräsin surkeassa kunnossa. Korviin sattui, kurkkuun sattui, päähän sattui, joka puolelle sattui. En halunnut ajatellakaan meneväni töihin seuraavanakaan päivänä, mutta meillä jokaiseen sairaspoissaoloon tarvitaan lääkärintodistus.

I always take it as a personal offense if I get a cold - I live and eat so healthily, my immune system must be top notch! I cannot get sick! I guess I have to admit it that I do get a cold once or maybe twice a year. Now in the summer heat I suspect it's the difference between the temperature outdoors (above 30C) and indoors (office AC is set to chilly 18C). It's even bigger of an offense if I can't kick the cold with natural home remedies. Since Saturday I have been taking extra Vitamin C (no doubt I get way more than my recommended daily allowance of Vit C in normal circumstances, seeing as I basically live on fresh fruit and veg but when you are sick it might be helpful to take another 1000% as a supplement), drinking water with apple cider vinegar (of course all organic and raw and unpasteurized and full of enzymes etc.) with honey and ginger, truly believing I will nip this cold in the bud. Yesterday morning, the morning of my day off, I woke up in a terrible state. Ears hurting, throat hurting, head hurting, pretty much everything hurting. I didn't even want to think about going to work next day either, but here you need a doctor's certificate for every absence.   



Ymmärrän tietenkin sen tarkoituksen ja olen toki itsekin ollut työpaikoissa, joissa jotkut tyypit soittavat töihin olevansa sairaita aina kun on liian paha krapula tai muuten vaan liian kiva päivä mennä töihin. Itse kun en niin tekisi, ärsyttää että flunssan takia joutuu sitten menemään lääkäriin. Kun olin kuvailemani kaltaisessa kunnossa, ei todellakaan huvittanut kävellä ensin pari kilometriä terveyskeskukseen helteessä ja auringonpaahteessa, odottaa siellä pari-kolme tuntia levittäen omia pöpöjään muille jo valmiiksi sairaille ihmisille ja ottaa lisäpöpöjä vastaan muilta sairailta ihmisiltä, vain kuullakseni lääkärin sanovan "mene kotiin lepäämään". Mieluummin olisinkin pysynyt kotona lepäämässä! Onneksi Maltalla ilmaisen kunnallisen terveydenhuollon lisäksi yksityiset lääkärit ovat kohtuuhintaisia ja helposti tavoitettavissa. En ollut joutunut ennen tätä käymään, mutta olin tietoinen että usein apteekeissa on tietyt "clinic hours" jolloin noin 15 euron maksua vastaan voi käydä lääkärissä. Jostain syystä Maltalla on todella paljon apteekkeja, meiltäkin noin kahden minuutin kävelymatkan päässä on ainakin kolme. Raahauduin sitten aamulla lähimpään näistä ja näin heidän ikkunassaan ilmoituksen, että clinic hours oli sinä päivänä klo 11-12 sekä klo 17-18. Menin sisälle vielä kysymään, pitääkö sinne varata aika vai ilmaantuako vain paikalle. Minulle kerrottiin, ettei ole tarpeellista varata aikaa, mutta klo 11 aika on vähän kyseenalainen - lääkäri saattaa tulla tai olla tulematta. Klo 17 hän tulee varmasti. Lähdin olkiani kohautellen - tämä on tätä Maltaa. En sitten lähtenyt kokeilemaan onneani klo 11 vaan palasin iltapäivällä ja tapasin oikein herttaisen vanhan herrasmieslääkärin, joka totesi ettei kyseessä olekaan vaan pelkka flunssa, vaan keuhkoputkentulehdus. Tyhmällä tavalla tuntuu paremmalta, etten sitten vaivannut lääkäriä ihan turhaan ja sain saikkua peräti maanantaihin asti.
 

Sure, I understand why that is and I have also been working in places where certain people call in sick whenever the hangover is too bad or it's just too nice a day for working. Since I wouldn't do that myself, it really annoys me that this policy forces me to see a doctor for a cold. In a state I just described really the last thing I wanted to do was to walk a couple of kilometres to a health care centre in this heat, wait there two to three hours while spreading my germs to other sick people and receiving their germs at the same time, only to hear the doctor say "go home to get some rest". Yes, I would have liked to stay home resting, thank you! Luckily in Malta, apart from the free public healthcare, also the private doctors are affordable and easily accessed. Although I hadn't had the need to see a doctor before, I knew that the pharmacies had clinic hours where you can go and see a GP for a measly fee of EUR15.00. For whatever reason there are pharmacies on every corner in Malta, within about two minutes' walk from my house there are at least three. So I dragged myself to the nearest one and saw the notice on the door that their clinic hours were 11-12 and 17-18. I went in to ask if I needed to make an appointment or just show up. I was advised that appointment wasn't necessary, but the 11 o'clock clinic hour was a "question mark" - the doctor might show up or not. It was apparently more definite that the 5 o'clock clinic hour would take place. I left shrugging - this is Malta, I guess if the doctor doesn't feel like showing up, they won't. I didn't want to try my luck at 11 but went at 5pm to meet a lovely old gentleman doctor, who diagnosed me with pharyngitis and prescribed antibiotics. In a silly way I feel better that it wasn't just a normal cold and he signed me off until Monday. 
Well, this is one way of spending a day off...






Joten tässä sitä nyt sairastetaan ja vedetään antibioottia. On se sitten outoa olla tekemättä mitään. Olen linnoittautunut makuuhuoneeseen, jossa lämpötila pysyttelee hieman aurinkoista olohuonetta siedettävämmissä lukemissa (laitan ilmastoinnin päälle muutamaksi minuutiksi aina, kun lukema alkaa kolmosella kakkosen sijaan) läppäri sylissä. Katson lukemattomia jaksoja Modernia Perhettä, luen, surffaan netissä, nukun kun siltä tuntuu ja sain nyt jopa aikaiseksi kirjoittaa mahdollisesti tylsimmän blogipostauksen ikinä. Tämä on kai sitten sitä arvokasta omaa aikaa - siitä toki nauttisi enemmän, jos ei tarvitsisi koko ajan yskiä keuhkoja pihalle eikä joka paikkaa särkisi.

So, here we are, resting it off. It is so strange, this whole not-doing-anything-thing. I had made my nest in the bed room where the temperature stays at more bearable levels than the sunny living room (whenever the figure in the thermometer starts with a 3 instead of a 2 I switch the ac on for a few minutes). I am watching endless episodes of Modern Family, reading, surfing the net, sleep whenever I feel like it and now I even managed to produce this, quite possibly the most boring blog entry ever. I suppose this is that valuable me-time - it would just be more enjoyable if I didn't need to be coughing my lungs out all the time and everything wasn't hurting.

Comments

  1. Hauska nähdä toinenkin kahdella kielellä kirjoittava matkablogi. Mulla tuli bloggeriin vaihtaessa lisättyä toinen kieli, niin nyt tänään alkavan rtw-reissun raporttia saa ulkomaantututkin seurata blogista.

    Blogi voi välillä olla aika hiljaiselossa, kyllä se lähtee taas jossain vaiheessa. Mulla oli vuosi-pari vielä hiljaisempaa kuin täällä näkyi. Kirjoittamiskynnykseen voi auttaa jutun tekeminen pätkissä; ei yritäkään tehdä kerralla valmista, vaan kirjoittaa draftiin avainsanat ja jonkun niistä jo kappaleeksi. Seuraavalla editointi kerralla se onkin ehkä jo jalostunut alitajunnassa ja viimeisteltyy helposti.

    Oli kiinnostava lukea CS-kokemukset, mua periaatteessa kiinnostaisi kokeilla ainakin kerran, mutta vaimo kaipaa koko paikan omaan käyttöön. ^^

    No, mutta paranemista! (tosin varmaan jo 9 päivässä hoitunutkin)

    ReplyDelete
  2. Kiitos kommentista! Pitääkin alkaa seurata maailmanympärimatkaasi :)
    Olen kiitos jo parantunut, mutta kauan siinä kestikin. Teen monesti blogipostit monessa erässä ja editoin kerran jos toisenkin, harvoin se postaus tulee kertaistumalta valmiiksi.Yritän tässä taas vähän aktivoitua :)
    Hyvää matkaa, hienolta näyttää!

    ReplyDelete
  3. Uusi lukija ilmoittautuu! Löysin blogisi parin mutkan kautta etsiessäni ulkosuomalaisten blogeja googlesta - siivousurakkaa vältellläkseni, heh :) Tämäkään kirjoitus ei ollut ollenkaan tylsä, taisin jopa naurahtaa ääneen useamman kerran. En ole koskaan käynyt Maltalla, joten oli mielenkiintoista lukea esim tuo postaus siitä, mitä eläminen siellä maksaa yms. Jään ehdottomasti tiirailemaan juttujasi jatkossakin. Terkut Vaasasta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kommentista, kiva kuulla että tylsemmätkin juttuni kiinnostaa :) Me asuttiin opiskeluaikoina muuten Vaasassa, sieltä on paljon hyviä muistoja! Tervetuloa mukaan! Voit käydä tykkäämässä myös Facebookin puolella, jos haluat pysyä ajan tasalla - löytyy nimellä Sillä Välin Maailmalla :)

      Delete

Post a Comment

Popular posts from this blog

Patikointia Cape Bretonissa - Hiking in Cape Breton

Napoli - Italian kaunein kaupunki? Naples - the Most Beautiful City in Italy?

Teksasin road trip - Road trip in Texas: Dallas, Austin & Houston