Kuka Nomadi? Nomadi Who?

Tuesday, December 15, 2015

Pikkureissu Pohjois-Italiaan Osa 3: Lecco Short Trip to Northern Italy Part 3: Lecco

Junamatka Milanosta Leccoon oli nopea ja miellyttävä. Itse asiassa siitä teki vielä miellyttävämmän se, ettei meidän tarvinnut edes ostaa erikseen lippua - olimme ostaneet 48-tunnin lipun kaikkiin Milanon julkisiin kulkuvälineisiin ja se riitti Leccoon asti. Junasta noustessamme näimme juuri niin viehättävän kaupungin kuin mitä olimme erittäin nopean googlettamisen perusteella odottaneetkin, tosin kaupunki osoittautui isommaksi kuin mitä olin odottanut - kuvittelin sen olevan ihan pikkukylä, mutta onhan siellä lähemmäs 50 000 asukasta. Vuoret kohosivat korkeuksiin kaupungin ympärillä  ja järvi heijasti ympäröivää maisemaa kauniisti. Järven rannalla seisova vaikuttava kellotorni lisäsi tunnelmaa. Löysimme tiemme muutaman minuutin kävelymatkan päässä olevaan majataloon helposti ja tsekattuamme itsemme sisään lähdimme tutkailemaan Leccon iltaelämää.


Charming Lecco Belltower

The train journey from Milan to Lecco was short and pleasant, even more so as we didn't even have to buy separate tickets for it - the 48-hour ticket we had bought for all public transport in Greater Milan area was enough to get us there. Upon alighting the train we saw just as charming a town as we had expected on basis of the very quick googling, although Lecco did turn out to be quite a bit bigger than I though - I had imagined a tiny village but actually there are almost 50 000 inhabitants there. The town was surrounded by snow-capped mountains and the lake reflected the gorgeous scenery around. The bell tower by the lake added to the beauty. We found our way to the bed and breakfast place just a few minutes' walk away and after checking in we headed into the heart of Lecco for a little look-see. 

Kävelimme takaisin järven rannalle ottamaan kuvia ja ihailemaan upeita maisemia. Aurinko alkoi jo laskea, joten aikeissamme ei ollut illalle tehdä mitään sen kummempaa kuin löytää illallispaikka ja suunnitella seuraavan päivän ohjelmaa. Tallustelimme huviksemme pitkin eläväisiä katuja, joiden varrella paikalliset kokoontuivat illallista edeltäville aperitiiveille. Heitä ei näköjään palellut, sillä lähes kaikissa ravintoloissa ja kahviloissa ulkoterassit olivat suosittuja, kun sisällä ei taas istunut paljon ketään. Minun mielestäni kyse ei ollut ollenkaan terassikelistä eikä olisi tullut mieleenkään istahtaa juomaan vieläpä kylmää olutta ulkosalla. Satuimme löytämään myös suklaafestivaalille omistetun teltan, jossa löytyi kaiken maailman upeaa käsintehtyä suklaata paikallisten yrittäjien myymänä. Pakkohan sieltä oli ostaa jotain kotiin viemistäkin aikansa maisteltuaan. Illalliseksi löysimme - yllätys yllätys - pizzaa ja viiniä (mitäpä muutakaan!)


Chocolate Festival


We walked back to the lake to take pictures and to admire the lovely views. The sun was beginning to set so we had no other plans for the evening than having dinner and planning the following day. We wandered around the lively streets of the centre, where the locals had gathered for pre-dinner aperitivos. They didn't seem to feel the cold, as almost all the restaurants' outdoor seating areas and terraces were packed while hardly anybody seemed to opt for indoor seating. I didn't consider this to be terrace weather at all and it would have never crossed my mind to sit down to have a cold beer outside. We also happened to find a huge tent dedicated to the Chocolate Festival where you could taste and buy all sorts of luxurious hand-made chocolates from the local entrepreneurs. Obviously we couldn't leave without buying some goodies to take home. For dinner we had - you will never guess - pizza and wine (when in Rome and all that).

When in Italy, eat pizza

Seuraavan päivän suunnitelmamme oli mennä patikoimaan läheiselle vuoren huipulle nimeltään Piena d'Erna. Olin lukenut TripAdvisorista, että sinne pääsee helposti paikallisella bussilla, joka vie matkaajat suoraan köysiradan alkuasemalle. Sieltä voisi laiska matkaaja sitten hypätä vaunuun ja mennä sillä huipulle, mutta mehän tulimme tänne tietysti patikoimaan. Äärimmäisen haparoivalla italian kielellä (lähinnä puhuttiin espanjaa muuttaen loppuäänteitä muka enemmän italialaisen kuuloiseksi) onnistuimme saamaan selville, mistä tämä bussi menee ja ostettua liput ja bussimatka sujui draamoitta. Koska alkuperäiseen suunnitelmaan ei metsässä samoilu kuulunut, meillä ei ollut tavallisia varusteitamme mukana - yleensähän me olemme sonnustautuneet päästä varpaisiin vaellusvaatteisiin ja sopiviin saappaisiin ja nauramme turisteille, jotka rämpivät korvessa tennareissa ja farkuissa. No, nyt me olimme niitä jotka rämpivät korvessa tennareissa, farkuissa ja (vegaani)nahkatakissa ja näköjään onnistuu sekin ihan hyvin!

The unprepared hiker


For the next day our plan was to go hiking on the nearby summit called Piena d'Erna. I had read on TripAdvisor that it is easy to reach by local bus that will take the travellers straight to the cable car station. Here the lazy traveller can hop on the cable car to reach the summit but for us the point was obviously the hike up. With our extremely weak Italian language skills (basically we were just speaking Spanish adding different endings to the words to make it supposedly sound more Italian) we managed to find out where the bus goes from and buy the tickets - the bus journey was drama-free. As our original plan didn't include hiking we hadn't brought any of our usual gear - it is our typical MO to dress in hiking gear from head to toe with appropriate boots etc. and then laugh at tourists who are scrambling in the forest in jeans and trainers. Well, now we were the ones scrambling in the forest in jeans, trainers and (vegan) leather jackets and behold - we managed just as well as we would have with hiking boots!


Patikkamatka huipulle olisi ollut kohtuullisen helppo, jos emme olisi kääntyneet pariinkin otteeseen ihan väärään suuntaan - opasteet olivat kyllä paremmat kuin monilla vaelluspoluilla Andaluciassa, mutta silti onnistuimme jättämään ne huomiotta parissa paikassa. Vällillä meinasi jo usko loppua, että pääsemmekö edes huipulle vai olemmeko taas hukassa jossain. Joka tapauksessa oli todella hienoa olla vaihteeksi luonnon keskellä, metsän hiljaisuudessa, raittiissa vuoristoilmassa. Lopulta se köysiradan pääteasema häämötti edessämme ja onneksi siellä oli sangen kotoisa kahvila, jossa saimme nauttia ansaitut kahvikupilliset kiipeämisen kunniaksi. Kahvila oli rakennettu tyypilliseen alppityyliin hirsistä ja oli täynnä muita patikoijia sopivissa tamineissaan (toisin kuin me), mikä lisäsi vuoristokylätunnelmaa. Kahvin vahvistamana kävelimme vielä kymmenisen minuuttia näköalapaikalle, jonka näkymiä vahva sumu tosin varjosti huomattavasti. Aina välillä sumun tai pilvien väistyessä näimme kuitenkin alas laaksoon tai ylös lumipeitteisten vuorien huipulle ja maisemat olivat todella hienot. Tämä oli varmaankin Italian reissumme paras päivä - pakko kai se on myöntää, että nautimme luonnossa samoilusta enemmän kuin Milanon trendikkäillä kaduilla kulkemisesta.

Gina and the snowy (foggy) mountains


The hike itself would have been relatively easy, if we hadn't taken a few wrong turns along the way - the signage was better than on many hiking routes in Andalucia but still we managed to ignore it on a few occasion. Some point we already started to wonder if we will ever reach the top or do we just keep heading to wrong direction. In any case it was great being surrounded by nature, in the serenity of the forest, filling our lungs with the fresh mountain air. Eventually we found our way to the final station of the cable car and thank goodness there was a very cozy cafe where we could enjoy a well-earned cup of coffee to celebrate our success. The cafe was a typical Alp-style log hut full of other hikers in their hiking gear (unlike us) which added to the feeling that we were high up in the mountains. After fortifying ourselves with caffeine we walked another ten minutes or so to the view point, although the views were rather covered up by the dense fog. Every once in a while the fog cleared or the clouds moved enough to afford us glimpses of the valley below or the snow-capped mountain tops higher up - the views were really spectacular. This was probably the best day of our Italian trip - I guess I have to admit we enjoy spending time in the nature more than walking on the trendy streets of Milan. 

Foggy views


Vuoren valloitus jäikin sitten koko lailla viimeiseksi ohjelmaksi Italiassa - tämän jälkeen edessä oli vain varhainen junamatka seuraavana aamuna takaisin Milanoon ja sieltä suoraan Ryanairin Terravision-bussilla kentälle. Matka meni hyvin ja olipa ihanaa saapua takaisin Maltan auringonpaisteeseen ja 25C lämpötilaan Italiassa palelemisen jälkeen! Tämä oli oikein kiva piristys arjen keskelle ja varmasti tulemme reissaamaan enemmänkin ympäri Italiaa. Seuraava matka olikin minun marraskuinen lomani Suomeen (sieltä ei tosin tule matkaraporttia!) ja sitten jouluksi Istanbuliin!

Conquering the mountain was our last programme in Italy - after that, all that awaited us was the early train ride back to Milan the following morning and then Terravision bus to the airport. The trip was fine and it was actually lovely coming back to Malta's sunshine and temperatures of 25C after freezing in Italy! This little trip really cheered us up and there is no doubt we will go back to Italy several times during our time in Malta. The next holiday was going to be my trip to Finland in November (no, you will not see a trip report about that one!) and then Christmas in Istanbul!

No comments:

Post a Comment