Kuka Nomadi? Nomadi Who?

Thursday, March 5, 2015

Osa Kuusikymmentä: Muutama päivä Bangkokissa – Part Sixty: A Couple of Days in Bangkok



Aloitimme tämän(kin)kertaisen Thaimaan reissumme Bangkokista. Koska olimme kiertäneet ne ”pakolliset” nähtävyydet silloin viimeksi, päätimme käydä nyt vain niissä paikoissa, joissa emme ole ennen olleet, tai jotka ovat todella kiinnostavia ja/tai ilmaisia. 

Tähän kategoriaan mahtui Kultaisen Buddhan Temppeli, jossa ei käyty viimeksi. Täältä löytyy Thaimaan suurin puhtaasta kullasta tehty Buddha-patsas, joka painaa komeat 5,5 tonnia. Pääsymaksua joutui pulittamaan 100 bahtia, mutta olihan se hieno paikka. Mikä minua aina hämmästyttää näissä buddhalaisissa temppeleissä on se, miten ne jotenkin henkivät rauhallisuutta ja tyyneyttä, vaikka siellä vilisisi turisteja ottamassa kuvia. Täälläkin buddhalaiset rukoilivat kaikessa rauhassa ja jäivät istumaan paikalleen syvässä meditaatiotilassa, piittaamatta vähääkään ympärillä pyörivistä turisteista. Mekin istuimme siellä pitkät tovit hiljaa, nauttien paikan rauhasta.

The Golden Buddha


 We started our Thailand trip in Bangkok also this time. Since we had already been to the “must-see” sights before, we decided to only visit the places where we hadn’t been before, that were really interesting and/or free. 

Fitting this category was for instance the Temple of the Golden Buddha where we hadn't visited last time. Here you can find the biggest solid gold statue of Buddha in Thailand, weighing impressive 5,5 tonnes. The entrance fee was 100 baht, an unprepared tourist like us also needs to hire a sarong to cover bare shoulders and/or knees before entering the temple. What always amazes me about the Buddhist temples is the sense of peace and calm they exude, even if it's full of picture-taking tourists. Also here the local devotees were praying and afterwards stayed put in the deep state of mediation, completely oblivious to the herds of tourists milling about. We also sat there for a long time, enjoying the peace of the place.





 
Viikonloppuna halusimme käydä ”kelluvilla markkinoilla”, joista emme muistaakseni kymmenen vuotta sitten olleet edes tietoisia. Monissa paikoissa mainostettiin hintavia opastettuja reissuja kuuluisille Damnoen Saduak markkinoille noin 50 km:n päässä Bangkokista, mutta varsinkin luettuamme netistä että ne olivat melkein pelkästään turisteille tarkoitettuja ruuhkaisia paikkoja, päätimme etsiä jotain vähän autenttisempaa. Perusteellisen googletuksen jälkeen löysimme ”Khlong Lat Mayom Floating Market” kaupungin alueelta ja hyppäsimme taksiin. Kuski yritti ensin ylipuhua meitä menemään niille kaukaisille turistimarkkinoille, mutta suostui lopulta viemään meidät minne halusimme mennä. Se olikin mielenkiintoinen kokemus. Kuten olimme etukäteen lukeneet, käsite ”floating market” on vähän epämääräinen ja monesti suurin osa kojuista on itse asiassa kuivalla maalla kanaalin varrella, mutta oli täällä paljon niitä pieniä veneitäkin jotka toimivat myös liikkuvina keittiöinä ja joista myytiin kaikkia kuviteltavissa olevia sekä jopa ihan kuvittelemattomia ruokia. Näillä markkinoilla kyse oli lähinnä ruoasta, lukemattomien ruokakojujen lisäksi sieltä löytyi ehkä yksi matkamuistokoju sekä kokoelma erilaisia satunnaisia kamoja myyviä kojuja, mutta ruokaa siellä oli ihan loputtomiin. Kuten Aasiassa voi usein tapahtua, monista tarjolla olevista ruoista ei voinut mitenkään päätellä ulkonäön perusteella, mitä se on, onko se makeaa vai suolaista, kasvis vai eläin, hedelmä vai ötökkä. Ostimme tuoreet kookospähkinät, joista joimme kookosvettä ja istahdimme alas katselemaan ihmisvilinää. Suurin osa porukasta oli paikallisia, toki joukossa oli jonkun verran myös kaltaisiamme turisteja. Päätimme hetken mielijohteesta osallistua opastetulle veneretkelle kanaalia pitkin, kun se oli niin halpa (99 bahtia eli alle kolme euroa) ja siinä meni mukavasti 2,5 tuntia. Jo pelkästään kanaalia pitkin matkaaminen veneellä oli sen hinnan arvoinen, siinä näki ihan erilaisen puolen Bangkokista. Urbaanin asfalttiviidakon sijaan olisi voinut olla maaseudulla vehreän kasviston keskellä. Kanaalin viertä reunustivat hyvin erilaiset asumukset: jotkut niistä näyttivät ihan valtavilta luksusasunnoilta, kun toiset taas olivat surkeannäköisiä slummihökkeleitä. ”Oppaamme” oli huvittava, hieman outo nainen joka puhui suurimman osan aikaa joko thain kieltä tai ehkä kiinaa, englanniksi en puhetta ainakaan tunnistanut kuin silloin tällöin satunnaisia lauseita kuten ”Together we can!” Kuultuaan, että olin Suomesta kotoisin, hän alkoi hokea ”telve telve! Telve telve!” Niinpä emme missään vaiheessa retkeä oikein tienneet mihin olimme menossa tai mitä odottaa, mutta se teki kokemuksesta entistä hauskemman. Pysähdyimme sangen omituisen buddhalaisen temppelin luona, joka oli ilmeisesti omistettu kanoille ja kukoille, sillä koko paikka oli ihan täynnä valtavia hurjannäköisiä kukkoja sekä kanoja pikkutipuineen (sarjassamme outoja kokemuksia Aasiassa). Ohjelmassa oli myös käynti orkideapuutarhassa sekä kalojen ruokintaa, jossa turistit saivat heitellä leivänpaloja kanaaliin ja hirvittävä määrä valtavia kaloja hyökkäsi syömään. Kuten sanottua, koko retki oli vähän outo mutta oikein rattoisa tapa viettää lauantaipäivää. Retken jälkeen palattiin takaisin markkinoille ja sitten oli edessä valinnanvaikeus, mitä syödä lounaaksi. Suosittelen kyllä käyntiä näillä markkinoilla, niitä löytyy eri osista kaupunkia eikä välttämättä tarvitse mennä kauas jonkun oppaan kanssa.
Gina enjoying coconut water

Floating market sellers

At the weekend we wanted to visit one of the floating markets that we didn’t even know about ten years ago. Many travel agents were advertising pricey guided tours to the famous floating market of Damnoen Saduak about 50km from the city, but especially after reading on the net that it’s a crowded tourist trap it didn’t seem worth the long journey and we decided to look for something more authentic. After extensive googling we discovered another floating market in the city called Khlong Lat Mayom and jumped in a taxi. The driver was first trying to convince us to go to the touristy market further away but finally agreed to take us where we actually wanted to go. It was a fascinating experience. As we had read before, the whole term “floating market” is used quite loosely and often most of the stalls are actually on dry land along a canal. Also here we first walked through a line of stalls on land, but when we got to the pier it was lined on both sides with little boats that doubled as mobile kitchens, selling all sorts of food imaginable and also some that I couldn’t have imagined. This market was mainly about food, there were a few stalls selling random items from souvenirs to plants but most of the stalls sold food. As is often the case in Asia, sometimes looking at the food it’s impossible to tell what it is – is it sweet or savoury, animal or vegetable, fruit or insect..? We bought fresh coconuts to drink coconut water from and had a seat, watching the world go by. It was getting busier and busier with loads of local people and a few tourists like us here and there. We decided ex tempore to go for a boat trip along the canal since it was so cheap, only 99 baht (less than 3 euros) and it seemed like a pleasant way of spending 2,5 hours. Just travelling on the canal was worth the price, we saw a completely new side of Bangkok. Instead of the concrete jungle you could have been somewhere rural where the pace of life was slower and calmer. The lush green sides of the canal were lined with houses varying from vast, really luxurious-looking mansions to extremely basic, squalid houses. Our guide was rather amusing, slightly strange woman who was speaking either Thai or Chinese most of the time, at least I didn’t recognize the language as English other than for a few random sentences such as “Together we can!”, so usually we had no idea what was going on or where we were going but that just added to the fun of this peculiar experience. One of the stops was at an extremely strange Buddhist temple that appeared to be dedicated to roosters, since the whole place was literally taken over by numerous enormous roosters, hens and their chicks. The trip also included a visit to an orchid garden and a fish-feeding stop, where the tourists could throw pieces of bread in the river, enticing schools of enormous fish coming to eat. As mentioned, the whole trip was slightly strange but it was a highly amusing way of spending a Saturday afternoon. Then we got back to the market and had difficulty of choosing what to have for lunch since there were so many options. I would definitely recommend visiting one of these local markets independently, no need for attending a guided trip or travelling far from the city. 
Floating Market boats ready to go

Houses along the canal

Thai-hieronta on yksi niistä ehdottomista kokemuksista Thaimaan matkustajalle eikä tarjonnasta ainakaan ole pulaa – joissain osissa kaupunkia tuntuu, että hieromalaitoksia (tämä kuulostaa todella epämääräiseltä suomeksi – onko se oikea sana?) on yhtä paljon kuin ravintoloita. Päätimme mennä hotellimme vieressä olevaan hierontapaikkaan. Kuten tavallista, paikkaan voi vain kävellä sisälle eikä ajanvaraus ole tarpeellinen (tai jos yrität varata aikaa, he eivät oikein ymmärrä minkä takia – tule sitten kun hieronnan haluat). Ne, jotka eivät ole thai-hierontaa kokeilleet, saattavat kokea saman yllätyksen kuin minä silloin ekaa kertaa kymmenen vuotta sitten. Minullehan hieronta tarkoitti sitä, missä maataan pyyhkeen alla pikkuhoususillaan ja hieroja laittaa öljyä iholle ja sivelee hellästi lihaksia. Thai-hieronnassa ollaan vaatteet päällä (tätä tarkoitusta varten on ihan omanlaisensa löysät paidat ja housut, joihin pitää vaihtaa ennen hierontaa) ja hieroja vuoroin painelee rautaisin sormin ja tarvittaessa kyynärpäällä tiettyjä painepisteitä, vuoroin vääntelee hierottavaa mitä erikoisimpiin asentoihin. Siinä käydään läpi koko vartalo jalkapohjista olkapäihin (muistaakseni he eivät yleensä hiero päänahkaa) ja ainakin minulle, jolla on yleensä hartiat jumissa ja joka on noin ylipäänsä notkea kuin rautakanki, tämä kohtelu on todella kivuliasta. Tuntuu uskomattomalta, että hieroja, joka on yleensä pienikokoinen hento nainen, voi käsitellä minua niin kovakouraisesti. Aina kun yhden kohdan käsittely loppuu, vaikkapa jalkapohjien, hetken tuntuu ihanalta ettei satu enää jalkoihin, mutta sittenhän tuska siirtyy siitä pohkeisiin. Joku voisi ihmetellä, miksi teen tämän itselleni. Siitä yksinkertaisesta syystä, että kaiken tämän kivun ja epämukavuuden jälkeen olo tuntuu ihan sietämättömän hyvältä! Hartiat eivät ole enää jumissa, koko kroppa tuntuu kevyeltä ja hyvin venytetyltä, ikään kuin verikin kiertäisi paremmin suonissa. Niinpä pyrin aina matkustellessa Aasiassa käymään erilaisissa hieronnoissa. Menimme siis yhdessä kokovartalohierontaan ja kuten tavallista, se oli jossain määrin tuskallista, mutta täysin sen arvoista. Hierojamme juttelivat keskenään koko ajan, mikä on myös ihan tavallista – länsimaissa sitä pidettäisiin varmaan todella töykeänä, jos hieroja juttelisi kollegansa kanssa koko hieronnan ajan, varsinkin kielellä jota asiakas ei ymmärrä. Täällä se on ilmeisesti ihan normaalia eikä ainakaan minua häiritse yhtään – saanpa ainakin ähistä kivusta rauhassa eikä hieroja kuule ihan joka älähdystäni. Jälkeenpäin tunnen taas oloni ihanan kevyeksi ja irtonaiseksi. 

One of the must-do experiences in Thailand is of course a Thai massage and there is certainly no lack of supply – in some areas it seems there are more massage parlours (is that a right word? It sounds a little dodgy) than restaurants. We chose to go to the place right next to our hotel since it’s so convenient. As usual, there is no need to make an appointment (actually they don’t even really understand what you want if you are trying to make one), just walk in whenever you want the massage. Someone who hasn’t tried it before, might be as surprised as I was ten years ago when I had my first Thai massage. For me massage meant a Swedish massage where you are lying down wearing only your knickers and the masseur gives you a gentle oil massage. In Thai massage you are fully clothed (you need to change into the special loose-fitting shirt and trousers provided) and the masseur goes through your whole body, applying pressure to certain pressure points with iron fingers (and when need be, elbows) and at times twisting your body to most unlikely positions. At least for me, who usually has very tense shoulders and who is generally about as flexible as a crowbar, this treatment tends to be either extremely uncomfortable or even excruciatingly painful. It seems incredible that the masseur, who is usually a tiny petite woman, can be strong enough to inflict such pain. Whenever she stops treating one area, let’s say my left foot, for a second it feels lovely that it doesn’t hurt anymore, but then the torture moves onto my left calf. One might wonder, why do I keep doing this to myself. For the simple reason that after all this discomfort and pain I feel so very lovely. My whole body feels loose, light, no tension, as if my blood is flowing more freely in my veins. So whenever travelling around in Asia, I try to fit in a few massages and always feel better for it. Also this time we went together for a full body massage and as usual, it hurt like hell but was totally worth it. The soundtrack of the torture was our masseurs chatting the whole time through which is also very normal – I suppose in the West it would be considered very rude of the masseurs to be chatting amongst each other during the treatment, especially in a language completely incomprehensible to the clients. Here it’s perfectly normal though and I for one don’t mind at all – at least the masseur is not going to hear all of my grunts of pain. Afterwards I feel so good again that I can’t stop smiling. 
 
Sellers at the floating market



Varsinkin Gina on aina ollut kiinnostunut thai-nyrkkeilystä ja kävimme sitä katsomassa myös silloin aikoinaan. Halusimme käydä verestämässä vanhoja muistoja ja mennä taas matsiin, mutta järkytyimme otteluiden hinnoista. Halvin lippu olisi ollut jotain 28 euron luokkaa. Me ihmettelimme, ettemme me kyllä viimeksi maksaneet muistaaksemme mitään, mutta emme millään muistaneet missä tämä stadion oli. Lopulta TripAdvisorin kautta löytyi tieto ilmaisista matseista: Channel 7-kanavalle kuvataan joka sunnuntai aitoja nyrkkeilymatseja (kun taas niitä kalliita matseja pidetään ulkomaalaisille suunnattuna show:na) eikä sinne tarvitse lippuja eikä mitään, kunhan ilmestyy paikalle hyvissä ajoin, että mahtuu sisään. Lähteidemme mukaan matsi alkaa klo 13:45, joten mehän suhautamme paikalle moottoripyörätaksilla vähän ennen klo 13. Jostain syystä tällä kertaa se onkin alkanut aiemmin, sillä sisään päästyämme ensimmäinen ottelu on jo täydessä vauhdissa ja tupa on ihan täynnä. Norkoilemme surkeina ihmismuurin takana yrittäen epätoivoisesti nähdä jotain. Vastakkaisella seinällä näkyy olevan ”seating for foreigners”, ulkomaalaisille vieraille varattu istuma-alue, mutta se näyttää olevan toivottoman täynnä ja sitä paitsi sen ja meidän välillämme on sadoittain ihmisiä. Sitten tapahtuu sama ilmiö, kuin vuosia sitten – paikalliset miehet (joista yleisön enemmistö koostuu) alkavat tehdä meille tilaa matkalla kohti istuimia, on kuin Punainenmeri aukeaisi Mooseksen tieltä. Matkaamme hitaasti ja vaivalloisesti huoneen toiseen päähän, jossa täydennäköiseltä penkiltä löytyykin vielä ihan vähän tilaa ja pääsemme istumaan korotetulle penkille. Mukavaksi en penkkiä kutsuisi, mutta ainakin sieltä näkee kehään emmekä ole missanneet kuin ehkä puolet ekasta ottelusta. Tämä paikallisten ulkomaalaisille osoittama kunnioitus tuntuu monesti vähän oudolta ja ansaitsemattomalta, mutta tällä kertaa olen kiitollinen erikoiskohtelusta. Tunnelma pienellä stadionilla on tiivis. Lukemani mukaan minimivaatimus nyrkkeilijöille on vähintään 16 vuoden ikä ja vähintään 45 kg paino. Tuntuu siltä, että jotkut näistä pojista hädin tuskin täyttävät kumpaakaan kriteeriä. Jokainen ottelu alkaa rituaalilla, jossa molemmat ottelijat kiertävät kehää liikkuen rytmikkäästi hypnoottisen musiikin tahtiin, rukoillen ja osoittaen kunnioitustaan. Paikalliset ottavat matsit tosissaan ja lyövät vetoa tehden mystisiä käsimerkkejä, joista maallikko ei ymmärrä mitään. En päässyt edes selville siitä, kuka lyö vetoa ja kuka ottaa vedot vastaan. Takanani oleva vanhempi thai-nainen, fiksusti pukeutunut ja huolellisesti meikattu, huutaa kaikkien otteluiden aikana tauotta, kunnes hänen äänensä on käheä. Oletettavasti ne ovat kannustavia sanoja hänen suosikilleen, saattavat ne toki olla myös loukkauksia vastapuolelle tai kenties erotuomarille. Ottelut alkavat hitaasti, ensimmäisessä erässä ottelijat tuntuvat arvioivan toisiaan ottaen vain vähän kontaktia, toisessa erässä iskut ja potkut alkavat sadella ja kolmanteen erään mennessä meno muuttuu brutaaliksi. Vaikka taistelu näyttää hurjalta, tyrmäyksiä ei yleensä tapahdu ja lajiin vähän perehtyneille, kuten meille, on mahdotonta tietää lopussa kuka voitti, ennen kuin erotuomari nostaa voittajan käden ylös. Kuuden matsin jälkeen show on ohi ja ihmismassa alkaa valua ulos helteeseen.

Kuvia ei löydy thai-hieronnasta (ei ole koskaan tullut mieleen ottaa kuvia) eikä nyrkkeilystä, koska luimme etukäteen, ettei siellä saa ottaa kuvia ja sitä paitsi taskuvarkaudet ovat yleisiä, joten parempi olla tuomatta kameraa. Kaikki muut siellä kyllä ottivat kuvia...

Se Bangkokista tällä kertaa, nyt suuntaamme Phuketiin tapaamaan vanhaa ystävää, jota emme ole nähneet herra ties kuinka moneen vuoteen!
 
Entering the strange rooster-dedicated Buddhist temple
Gina in particular has always been interested in Thai boxing and we also went to see it ten years ago. Now we wanted to do that again but got shocked when seeing the prices for the advertised matches – the cheapest tickets were around 28 euros. As far as we remember we didn’t pay anything before but couldn’t remember where the stadium was and how it was called. After lots of research we finally found out on TripAdvisor where it was: it was the Channel Seven stadium where they film authentic Thai boxing matches (whereas the ones with the expensive tickets are considered shows for tourists) every Sunday afternoon and the admission is free, you just need to get there on time to get a seat. According to the sources we considered reliable the first match starts at 1:45pm so we hop on a motorcycle taxi and get there by 1pm. However, for whatever reason they have started early this time, since the small stadium is completely full of people and the first match is already in full swing. We try desperately to see something from behind a massive wall of people. I can see that on the opposite side of the room there is “seating for foreigners” are but it seems hopelessly full and in any case we are separated from it by a sea of people. Then the same thing happens that happened in the similar situation ten years ago – the local men (who form 90% of the audience) start giving us way and pointing us to the seating area, it’s like the sea parting in front of Moses. We make our way, slowly and with great difficulty, through the masses of people and eventually reach the seating area which despite looking completely full, still suddenly has space for two small women. I wouldn’t call the wooden bench comfortable but at least it’s raised a bit higher, meaning we can actually see the ring. It always feels a little strange, the undeserved respect Thai people give for foreigners, but this time I’m grateful for the preferential treatment. The atmosphere on the small stadium is intense. I had read before that the minimum requirement for the fighters is 16 years of age and weight of minimum 45 kg. Looking at some of them, they scarcely fulfil either of these requirements. Each fight starts with a ritual whereby both fighters move slowly around the ring to the rhythm of the hypnotic music. For the local audience these matches are not just a bit of fun like for us, they take this seriously. They bet furiously through strange hand signals that remain a mystery to me. I can’t even make out who is the book-maker and who is the person making the bets. Behind me, an older Thai lady, smartly dressed and carefully made-up, keeps shouting through every match until her voice grows hoarse. I assume they are the words of encouragement for her favourite but they might just as well be insults for the opponent or the referee, I have no way of telling. The fight starts slowly, in the first round the fighters seem to size each other up, only making few tentative moves. In the second round the hits and the kicks start to hit home and by the third round it gets brutal. Despite how tough it looks, knock-outs are rare and by the end it’s hard for the uninitiated like us to tell who the winner is, before the referee raises his hand. After six matches the show is over and the masses of people start making their way out to the heat of the mid-afternoon sun.

Disclaimer: I have no pictures of Thai massage (never came to my mind to take any) nor of the Thai boxing - we read you are not supposed to take pictures and anyway pickpocketing is rampant so better not bring a camera. Everybody else was taking pictures anyway... 

That's it for Bangkok for now, it's time to head to Phuket to meet up with an old friend we haven't seen for god knows how many years. 

No comments:

Post a Comment