Kommelluksia Tien Päältä Osa 2 - Travel Fails Vol 2

Blogeissa on viime aikoina kiertänyt haaste, jossa bloggaajat kertovat kommelluksista tai hauskoista sattumista matkojen varrelta. Tottahan on, että reissuissa aina sattuu ja tapahtuu, joten päätin osallistua minäkin kertomalla muutamia mieleenjuolahtaneita juttuja, kun kaikki ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan...

Olen jo tehnyt aiheesta yhden postauksen, joka löytyy täältä - tässä on osa 2...

Recently many bloggers have shared their travel fails and funny incidents that happened along the road. It's a sure thing that while travelling sometimes things don't go quite as planned and I decided to join in to share some of our funny moments... 

I have already done one post on this subject, you can read it here - and this is vol 2...

"Ei me näin köyhiä olla!"

Meidän yleinen matkustustyyli on reppureissaaminen, johtuen pitkälti taloudellisista syistä sekä siitä, että reppureissaaminen on hauskempaa. Kun jättäytyy vapaaehtoisesti työttömäksi ja matkustelee pitempiä aikoja, täytyy tietenkin vyötä kiristää, että pystyy jatkamaan reissua. Taannoisella Malesian ja Indonesian kierroksella totesimme kuitenkin jossain välissä, ettei halvimpien majoituspaikkojen valinta aina kannata...

Saavuimme ensiksi Singaporeen, jossa hostellihuoneessamme ei ollut lainkaan ikkunaa. Tämä teki armottomasta jetlagista ylipääsemisen todella hankalaksi, kun ei ollut luonnonvaloa herättämässä aamulla. Kolme päivää kauheassa sumussa talsittuamme halusimme varmistaa, että seuraavassa paikassa Malesian Melakassa olisi ikkuna, joten varasimme sen netistä etukäteen ja valitsimme KALLIIMMAN huoneen, jossa piti siis olla ikkuna. Meille kuitenkin annettiin yhtä lailla ikkunaton täysin spartalainen huone, jossa ei ollut sänkyjen lisäksi kirjaimellisesti yhtään mitään. Ikkunallista huonetta ei ollut kuulemma ensimmäiseksi yöksi vapaana, vaikka nimenomaan olimme maksaneet extraa ikkunasta (jälkeenpäin tajusimme, että se hintaero oli jotain 50 sentin luokkaa). Aikamme väiteltyämme tulos oli, että seuraavaksi yöksi voimme siirtyä ikkunalliseen huoneeseen, mikä tapahtuikin. Arvatkaapa, paraniko tilanne..? Kävi ilmi, että "ikkuna" oli kirjaimellisesti vain aukko seinässä kadulle päin ilman ikkunalasia tai mitään, jonka olisi voinut sulkea. Aasialaiset kaupungit tahtovat olla aika meluisia, eikä siinä korvatulpatkaan paljoa auttaneet, kun juuri "ikkunamme" alla oli markkinat meneillään... ensin illalla markkinamelua, sitten myöhään yöllä markkinoiden jälkeen melua kun kamat laitettiin kasaan, sitten koko yön mopolla ajelua ja koirien haukuntaa, sitten aamulla ennen auringonnousua alettiin taas kasata niitä markkinoita! Mutta saatiinpa se ikkuna, josta oltiin maksettu...

It tells something of the clientele if you have to put up a sign like this...

Borneossa alkoi tulla mitta täyteen halpojen majoituspaikkojen suhteen, kun hostelli oli todella epämääräisellä alueella, huone kuhisi muurahaisia (mitään sen isompaa ötökkää ei ainakaan nähty) ja viimeinen pisara oli, kun käytävällä olevan roskiksen yläpuolella oli kyltti "ole hyvä äläkä virtsaa roskakoriin". Ei sillä, että olisin halunnut virtsata roskakoriin, mutta en välttämättä halua jakaa asuinpaikkaani sellaisten ihmisten kanssa, joita pitää kieltää näin tekemästä. Todettiin sitten, että ei me näin köyhiä olla ja Aasiassa meillä on varaa majoittua vähän paremmin - loppumatka vietettiinkin sitten neljän tähden hotelleissa (maksaen yleensä jotain 20€ pintaan per yö).

Smiling through the fog of jet lag in Singapore

"We are not quite this poor!"

Our travelling style is usually backpacking, partly due to financial concerns and partly because it's more fun. When you choose to be unemployed and travel around for months, it is necessary to cut back on the expenses to make it sustainable. However during our tour of Malaysia and Indonesia a few years back we had to come to the conclusion that it is not always a good idea to save up on accommodation...  

Firstly we arrived in Singapore where our hostel room, to our surprise, didn't have a window. This made it nearly impossible to get over the merciless jet lag as there was no day light to wake you up in the morning. After spending three days in a terrible haze we decided to make sure we will have a window in our next accommodation in Melaka, Malaysia. Therefore we booked in advance online, choosing the MORE EXPENSIVE room with a window. On arrival however we were lead to a completely spartan and - surprise!- windowless room where you had a bed and quite literally nothing else. After a bit of arguing and repeating that we paid more for a room with a window (afterwards we realized that actually the price difference was around 50 cents per night) it transpired that the following night we can move to a room with a window. That we did and guess if it was an improvement or not..? As it turned out, the "window" was indeed a hole in the wall facing the street - literally, just a hole without a glass or anything you could close. As Asian cities tend to be rather noisy, even ear plugs were of little help as the night market was going on right under our "window" until late at night, then lots of noise when closing the stalls down, then motorcycles going around and dogs barking all night, after which it was time to start setting up the market again at dawn... well, at least we had the window we had paid for!

At least you can't complain they crowded the room with too much furniture...Melaka

However once we got to Borneo we had just about enough of budget accommodation. Our hostel was in a really dodgy area, the room was crawling with ants (luckily we didn't see any bigger bugs around) and to top it all of there was a dust bin on the corridor with a sign "please do not urinate in the dust bin". Not that I wanted to to urinate in the dust bin, rather I didn't want to share accommodation with the kind of folk who had to be told not to do so. For the rest of that tour we stayed mainly in 4-star hotels at rather affordable cost of around €20 a night... 

Nice hotel, if a rather distasteful Christmas tree...

Onneton bussimatka Perussa

On niitä toki muitakin esimerkkejä siitä, miten joskus säästäminen voi olla loppujen lopuksi kalliimpaa. Joskus sitä saattaa päätyä jopa maksamaan hengellään – onneksi meille ei käynyt ihan niin huonosti! Etelä-Amerikan kierroksellamme vuonna 2009 (tässä alan jo näyttää ikääni, huh huh) kuljimme enimmäkseen bussilla kaupungista ja maasta toiseen. Aluksi varasimme aina liput ”kalliista” bussifirmasta kuten Cruz del Sur, joilla oli modernit mukavat bussit kaatuvine istuimineen, ruoka tarjoiltiin matkan aikana kuin lentokoneessa konsanaan ja matka sujui mukavasti leffoja katsellessa. 

Traffic Jam in Peru

Jonkin aikaa tallattuamme mannerta aloimme ajatella, että turhaa sitä on maksaa näistä hienoista busseista kun halvemmallakin pääsee ja varasimme huomattavasti halvemmasta firmasta yöbussin Cuzcosta Titicaca-järvelle. Bussi oli huomattavasti vanhempi ja huonommassa kunnossa ja matkustajien joukossa ei enää näkynyt niin paljon muita turisteja. Me ajattelimme, että mikäs siinä, ehkäpä tämä on autenttisempi kokemus. Siinä sitten yritimme torkkua huomattavasti epämukavammissa istuimissa, kun parin tunnin ajon jälkeen havahduimme ihmisten huutoon, bussin holtittomaan heittelehtimiseen ja yhtäkkiseen pysähdykseen, joka heitti minut vastakkaista seinää päin ja löin pääni aika ikävästi. Joillekin kävi huonommin, näin yhden kanssamatkustajan joka oli lentänyt ikkunaa päin ja kasvot olivat ihan veressä. Ihmiset alkoivat työntyä ulos bussista mahdollisimman nopeasti, minä olin vielä aika pökkyräinen päähän osuneesta iskusta ja vaimo auttoi minut ja (onneksi kovin vähäiset) kamamme ulos. Kävi ilmi, että bussi oli ajanut tieltä ulos ja iskeytynyt kalliota päin, luojan kiitos se ei ollut sentään syöksynyt vuoren rinnettä alas – se olisi nimittäin ollut menoa meille kaikille. Siinä oltiin keskellä yötä, keskellä ei-mitään, vuoriston yö oli valoton ja hirvittävän kylmä. Mitä tässä tilanteessa sitten tehdään – odotellaan viranomaisia, poliisia, ambulanssia? Paikallisten mielestä ei näköjään, sillä tiellä näkyi olevan tulossa toinen bussi, jonka he ryntäsivät pysäyttämään. Minä tuijotin ihmeissäni, kun ihmisiä kiipesi kyytiin ja bussi ajoi tiehensä. Onneksi melkein saman tien kolmaskin bussi ilmestyi paikalle, me juoksimme muiden kynnelle kykenevien mukana ja nousimme kyytiin. Sinne vain ja matka jatkui – kukaan ei kysellyt mitään eikä tarvinnut maksaa lipusta. Määränpääkin oli onneksi sama, joten päädyimme perille vain hiukan onnettomuuden hidastamina. Onneksi ei käynyt sen pahemmin, pelkäsin kyllä saaneeni aivotärähdyksen kun olo toisessa bussissa istuessa oli todella sumuinen ja pahoinvoiva, mutta mitään sen kummempia oireita ei enää ilmennyt. 

En toki väitä, etteikö kalliimmalla bussifirmalla voisi koskaan sattua onnettomuuksia. Nämä kalliimmat firmat kuitenkin ilmeisesti tekevät enemmän sen eteen, ettei onnettomuuksia sattuisi, kuten puhalluttavat kuskit aina ennen ajoa eivätkä laita samaa kuskia ajamaan yli neljän tunnin matkaa. Kyllähän myös uudemmat ja paremmassa kunnossa olevat bussit auttavat asiaa. Tämän kokemuksen jälkeen palasimme taas ruotuun ja maksoimme mielellämme luksusbusseista...

Disaster of a bus journey in Peru

I have further examples of how sometimes paying less can end up costing you more. You might even end up paying with your life – thankfully that didn’t quite happen to us! On our tour of South America back in 2009 (jeez, I’m really starting to show my age) we travelled mainly by buses between the different cities and countries. In the beginning we always reserved tickets with the more expensive companies like Cruz del Sur with their modern and comfortable fleet with reclining seats, food served and movies shown during the journey.

Comfy seats

After spending a while on the continent we started to get more confidence and figured there is no need to pay for the luxury buses when you can travel with cheaper local buses. So we booked a considerably cheaper ticket for a night bus from Cuzco to Lake Titicaca. The bus seemed noticeably older and in worse condition and there were hardly any tourists among the passengers. We thought sure, we might get a more authentic experience like this. While trying to snooze the night away in the much-less-comfy seats, suddenly we were awaken by
people screaming while the bus seemed to be out of control until coming to a very sudden stop, which threw me against the seat opposite to me causing me to hit my head pretty badly. It could have been much worse though – I saw some fellow passengers with blood all over their faces after crashing against the window. People started to rush out of the bus as quickly as they could, I was a bit dizzy after hitting my head and the wifie had to assist me and our (mercifully very few) belongings out. It turned out the bus had driven off the road and hit a huge wall of rock – thank God it didn’t drive off the side of the mountain as that would have been adios to all of us. So there we were, in the middle of nowhere in the freezing cold night, high up in the mountains. What is one to do in a situation like this – wait for the authorities, the police, the ambulance? Apparently not in South America as the locals simply stopped another approaching bus and got on to continue their journey. I stared at this dumbfounded but we quickly caught on and as the next bus came along almost immediately we joined the crowd getting into it. Nothing to it, no need to pay for a ticket or do any explaining. The destination happened to be the same as well so finally the accident only slowed us down slightly. Thankfully we both got out without a scratch, although I was afraid for a while that I might have gotten a concussion or something as I was feeling rather disorientated on the bus. However no other symptoms appeared so I figured I’m fine.  
 

I am not claiming that the more expensive bus companies never have accidents – they just seem to do more to try and avoid them, such as breathalysing all the drivers to ensure they are sober, not making the same driver do more than four hours of driving in a row etc. It also helps that the buses are newer and in better condition. After this experience we went back to using the fancy luxury buses… 

(Melkein) pissat housuissa Venäjän ja Mongolian rajalla

Matkustimme Venäjän ja Mongolian läpi Kiinaan syksyllä 2010 ja junamatka oli todella miellyttävä ja mielenkiintoinen kokemus. Kerron teille nyt kuitenkin yhdestä vähemmän miellyttävästä kokemuksesta sen matkan varrelta... 

Venäjän ja Mongolian rajalla juna pysähtyy suhteellisen pitkäksi aikaa passintarkastusta ja muuta byrokratiaa varten. Sen toki tiesimme etukäteen ja tuntien etenkin venäläisten kiihkeän suhtautumisen byrokratiaan (en ole ikinä kohdannut niin monta lippua, lappua ja ehdottoman tarpeellista leimaa kuin Venäjällä! Joskus rahaa vaihtaessakin piti esitellä niin passit kuin viisumitkin, allekirjoittaa monenlaiset venäjäksi kirjoitetut paperit ja jokaikinen paperi piti leimata niin viimeisen päälle) ei se ollut mikään yllätys. Junamatkalla vietettiin aikaa mukavasti samassa hytissä olleen skottilaispariskunnan kanssa nauttien olutta ja jopa Venäjän-aikamme ensimmäiset ja ainoat vodkashotit. Ainoa ongelma tässä oli se, että rajalle pysähtymisen aikana myös vessat suljettiin eikä kukaan saanut poistua hytistään. Aloillaan pysymisen venyessä ihan loputtomiin aloin todellakin katua kaikkea sitä olutta, mikä tuli juotua... en ole varmaan ikinä ollut niin epätoivoinen päästäkseni vessaan. Yritin välillä kysyä provodnitsalta, eikö mitenkään voisi piipahtaa ihan pariksi minuutiksi vessaan, mutta eihän siitä toki ollut mitään toivoa – ymmärrän toki sääntöjen olevan sääntöjä ja nuo ihmisrobotit nyt ovat viimeisiä, ketkä niitä sääntöjä venyttäisivät inhimillisyyden nimissä. Lopulta ihan ikuisuuden päästä juna nytkähti taas liikkeelle ja voi luoja sitä helpotuksen määrää... Mitä tästä opimme? Älä ikinä aliarvioi sitä aikaa, mitä Venäjällä saadaan kulumaan byrokratian nimissä!

Still relaxed...

Damn those huge bottles of beer!

Practically peeing myself on the border of Russia and Mongolia

We travelled through Russia and Mongolia all the way to China in the autumn of 2010 and all in all the Trans Mongolian train journey was a great and really interesting experience. However I will now share with you one of the less pleasant experiences along that way…

On the border of Russia and Mongolia the train stops for an indefinite period of time for checking the passports and conducting other bureaucratical things. We knew that beforehand and especially knowing the passion the Russians have for bureaucracy (never have I encountered that many papers and forms and all-important stamps than in Russia! Sometimes even exchanging money required taking copies of my passport and visa, signing endless forms written in Russian and stamping each and every piece of paper with great care) it was no surprise. We were spending the train journey pleasantly chatting with the Scottish couple sharing the cabin with us, enjoying some beer and even our first and only vodka shots during the Russian tour. The only problem with this was that while stopping at the border, they also closed the bathrooms and nobody could leave their cabins. As the standstill was dragging on and on I really started to regret all that beer I had drank… I don’t think I have ever been that desperate for a pee in my whole entire life. I tried asking the provodnitsa if there was any way I could just pop into the loo really quick but of course there was no hope of that – I do understand rules being rules and those human robots were the least likely to bend the rules for the sake of humanity. After an absolute eternity the train started moving again and oh my god what a relief it was… lesson learnt? Never underestimate the time that can be spent for bureaucracy in Russia or you might end up peeing yourself!

Mongolia in its glory