Osa Viisi: Pitkan reissun suunnittelua osa yksi: Nepal + Dubai

Tanaan jaljella-mittanauhamme nayttaa 60 paivaa. Kun matkaan oli jaljella sata paivaa, vaimo kiinnitti olohuoneen seinalle 100 senttimetrin mittanauhan, josta olemme joka aamu leikanneet sentin patkan pois, jotta pysymme koko ajan kartalla, miten monta paivaa on viela jaljella. Sita paitsi on todella tyydyttavaa ja jannittavaa nahda mittanauhan lyhenevan niin kovin nopeasti!

Mittanauhan viereen on liimattu muutama post-it-muistilappu, johon kirjoitimme matkaan liittyvaa “to-do” listaa, josta sitten olemme ruksailleet suoritettuja tekoja. Olemme saaneet ruksata muunmuassa “varaa Annapurna-vaellus”, “varaa majoitus Kathmandusta”, seka “hanki YHA-kortti” (jolla saa alennusta monista hostelleista, ravintoloista jne.), mutta jaljella on viela monta muuta tehtavaa, kuten “osta lentoliput Sydneysta Yularaan”, “varaa leirintaalue Yularassa” seka “osta lentoliput Auklandiin). 

En ole tahan blogiin viela kertonut paljoakaan matkasuunnitelmistamme, joten kerron nyt ensin lyhyesti, milla mallilla suunnitelmat ovat. Lennamme siis Lontoosta Dubain kautta Nepaliin 18.9 (saavumme Kathmanduun 19. paiva) ja vietamme kolmisen paivaa Kathmandussa, tarkoituksena paasta ensin yli aikaerovasymyksesta ja antaa vatsan tottua paikalliseen bakteerikantaan, ennen kuin lahdemme valloittamaan Annapurnaa.

Varasimme juuri airbnb:n kautta majoituksen kolmeksi yoksi paikallisen perheen luona, josta olen tosi innoissani; vaikkei Nepalin kaltaisessa halvassa maassa hotellimajoitus ole mitenkaan budjettiarikkovaa, tulee perheen kanssa majoittuminen olemaan niin paljon mielenkiintoisempi tapa tutustua paikalliseen kulttuuriin. Talla perheella on paljon positiivisia arvosteluja, joten emme pelkaa joutuvamme johonkin rotanloukkoon.

Olemme jo varanneet vaelluksemme Annapurna circuitille, jonne suuntaamme suoraan Kathmandusta. Se tulee olemaan parin viikon reissu ja meilla on oma opas seka portieeri, joka kantaa matkalaukut. Halusimme varata taman etukateen ja valita firman, joka vaikuttaa seka eettisesti etta ekologisesti kestavalta, puhumattakaan siita, etta he ovat muuten luotettavia ja tietavat, mita tehda jos vaikkapa jompi kumpi meista alkaa oireilla vuoristotautia tai jotain muuta vastaavaa. Talla valitsemallamme firmalla oli pelkastaan positiivia arvosteluja ja he vastasivat aina sahkoposteihimme nopeasti ja ammattimaisesti. Halvemmalla varmasti paasisi, jos palkkaisi vasta paikan paalla jonkun ohikulkevan sherpan oppaaksi, mutta tama ei ole se paras mahdollinen tapa hoitaa asioita oman turvallisuutensa eika paikallisten ihmisten kannalta. On paras suosia firmoja, jotka palkkaavat ammattimaisia, englantia puhuvia oppaita ja maksavat reilun palkan ihmisille seka kantavat vastuun turisteista – aina valilla turisteja joudutaan evakuoimaan helikopterilla ja silloin on paras olla asiansa osaavien ihmisten kasissa.

Tarkoitus on siis tallustella Besi Saharista noin 13 paivan ajan Jomsomiin. Matkan pituus kilometreissa on noin 150km ja korkein kohta on 5416m. Hieman jannittaa, emme ole koskaan olleet noin korkealla. Etela-Amerikassa kaytiin erittain pikaisesti (bussilla) 4900m korkeudessa, mutta sielta mentiin suoraan alas taas jonnekin 3000m tienoille, muistaakseni korkein paikka missa nukuttiin oli juuri ja juuri siina 4000m tienoilla. Aina silloin talloin molemmat koettiin lievaa vuoristotaudin tynkaa – oli paansarkya ja/tai pahoinvointia, mutta ei mitaan hirvean vakavaa. Hengittaminen tuntui erityisen tyolaalta hommalta pitkan aikaa – ihan tavallista kavelyvauhtia mennessa piti laahattaa ikaan kuin olisi rankalla juoksulenkilla. Toki siihen pitemman paalle tottui, kun vietettiin monta viikkoa Andeilla. Muilla reissuilla ollaan valloitettu yli 4000m huippuja kahdesti – kerran Marokon Atlas-vuorilla Mount Toubkal ja toisen kerran Borneossa Mount Kinabalu, molemmat olivat hitusen paalle 4000m. Molemmilla kerroilla nousu oli nopeaa, nama olivat parin-kolmen paivan reissuja. Talla kertaa matkaamme paljon korkeammalle, mutta paljon hitaammin, joten toivon mukaan sopeudumme matkan varrella.

Jomsomista sitten lennamme pienella lentokoneella Pokharaan, jossa on tarkoitus chillata muutama paiva tai ehka viikko, riippuen siita miten paljon tykkaamme paikasta ja missa kunnossa olemme vaelluksen jalkeen. Pokharassa haluamme osallistua jooga- ja/tai meditaatiokurssille (riippuen siita, mita on saatavilla siihen aikaan), mika olisi varmaan juuri mita tarvitsemme pitkan vaelluksen jalkeen. Olemme joka tapauksessa molemmat kiinnostuneita buddhalaisesta ajatusmaailmasta, henkisesta kasvusta ja meditoinnista ja Nepali kuuluu olevan maailman parhaita paikkoja juuri tata varten.

Kunhan olemme levanneet (ja ehka jopa valaistuneet!) tarpeeksi, haluamme menna Chitwan-kansallispuistoon, jonne parhaassa tapauksessa voi saapua meloen – vaimo haluaa tehda parin paivan melontareissun Trisuli-joella, joka paattyy kyseiseen kansallispuistoon. Sana Chitwan tarkoittaa “Viidakon sydan” ja se on kuulemma yksi Aasian parhaista kansallispuistoista villielainten (kuten sarvikuonojen, apinoiden seka lukemattomien lintujen) nakemiseen.

Todennakoisesti meilla on sitten viela pari-kolme paivaa aikaa Kathmandussa, jotta voimme vierailla laheisissa kylissa, mutta jatamme taman osion toistaiseksi ihan ilman suunnitelmia – katsotaan sitten, miten elama kuljettaa. Joka tapauksessa lento on sitten 19. lokakuuta takaisin Dubaihin, jossa vietamme talla kertaa pari yota – tama sallii paivan turistina Dubaissa!

Dubai ei koskaan ole ollut minulle mitenkaan erikoisen kiehtova kohde enka olisi varmaan koskaan sinne mitenkaan tarkoituksella mennyt – nyt, kun siella pitaa joka tapauksessa vaihtaa konetta, paatimme sitten viettaa siella sen verran aikaa, etta naemme paanahtavyydet. Senpa vuoksi jo aiemmin mainitulla “to-do”-listalla on myos aavikkosafarin varaaminen. Kun kerran siella aavikon keskella ollaan, pitaa kai sita hiekkaa kayda katsomassa! Nailla nakymin kaydaan aamupaivasta omatoimisesti katselemassa ne Burj-Khalifat ja Burj-al-Arabit seka palmusaaret ja sitten mennaan iltapaivasta sinne aavikkosafarille. Mikali aikaa viela riittaa, ehka kierrellaan vahan kulta-soukissa ja mauste-soukissa, mutta mitaan ei kylla osteta. Dubaihan ei toki ole mikaan erikoisen homoystavallinen matkakohde, joten varataan ihan suosiolla twin-huone (kaksi erillista sankya) ja mennaan ikaan kuin oltaisiin kavereita. Ilmeisesti heteroparienkin pitaa esittaa todistus avioliitosta ennen kuin heille myonnetaan huone parisangylla (ei kasittaakseni kaikissa hotelleissa, mutta joissain) ja vaikka meilla toki avioliittotodistus on, en odota heidan sita hyvaksyvan… varmaan kivittaisivat meidat saman tien kuoliaaksi. Vaikka olen noin yleensa avoimuuden kannalla ja olen enemmankin “out and proud”, tama asenne ei toimi naissa maissa. Joko menet sinne ja pelaat heidan saantojensa mukaan, tai et mene – ei heita pahemmin kiinnosta, oletko ylpea ja peloton etka silla asenteella kylla siella mitaan muuta. Alistun siis teeskentelemaan heteroa, ennemmin kuin alistun kivitettavaksi.

Dubaista matka jatkuu Australiaan, siita lisaa myohemmin!