Osa Neljäkymmentäneljä – Part Forty-Four: Great Ocean Road Osa Kaksi – Part Two

Lähdimme ajelemaan Apollo Baysta kaikessa rauhassa kohti Twelve Apostoles-kivimuodostelmia, jotka olivat siis ainakin meille suurin vetonaula tällä koko road tripillä. Olivathan maisemat toki hienoja koko matkan varrella, mutta nämä kaksitoista merestä nousevaa kivimuodostelmaa ovat ne kuuluisimmat. Näköalapaikka oli aussityyliin hyvin järjestetty ja kaikki oli helppoa, löytyi selkeät tienviitat että missä pitää pysähtyä, oli iso parkkipaikka sadoille autoille ja rannalle oli rakennettu portaat ja laiturit, joilla saattoi ottaa kuvia eri kulmista jne. Ihme, etteivät keksineet veloittaa pääsymaksua – olisin muuten jopa maksanut tästä näystä. Ainoa ongelma oli taas se sama kuin koko tähän astisella osiolla: hillitön määrä turisteja. Siinä sai välillä odotella minuuttikaupalla, että sai otettua pari kuvaa ilman, että samaan kuvaan olisi tunkenut viisi ohikulkijaa. Mutta eipä valiteta asiasta enempää, tämä oli nimittäin ihan uskomaton näky ja helposti yksi koko reissun huippukohdista. Eikä ne kaksitoista apostolia olleet todellakaan ainoa nähtävyys enkä ole ihan varma, olivatko ne edes kaikkein parhaat – siellä matkan varrella löytyi myös London Bridge, Grotto, Loch Ard Gorge joiden hienoutta en osaa sanoin kuvata, lisäänpä paljon kuvia. Kyllä Australian luonto on ihan mieletön.

Some of the 12 Apostles

Loch Ard Gorge

 

We started the drive from Apollo Bay towards the biggest highlight of the road trip: the Twelve Apostles. Sure, the scenery has been gorgeous all along the way but these twelve rock formations that stand out from the ocean are the most famous. The lookout was well-arranged and convenient as is typical of Oz with clear signage, huge parking lot for hundreds of cars, convenient pathway and viewing platforms for taking pictures from different angles. Surprising really that they didn’t come to think of charging an entry fee for it – I actually would have paid quite happily to see this. The only problem was the same as it had been during the whole road trip: way too many people. At times you had to wait minutes to be able to take a picture without having five strangers walking into your pictures. But no more complaining, as this was such a spectacular sight and easily one of the highlights of the whole trip. The Twelve Apostles were not the only awesome sight along the way today and I’m not even sure if they were the most impressive – there were also London Bridge, Grotto and Loch Ard Gorge that were just too incredible to describe with words, I will add loads of pics instead. The nature of Australia is just amazing. 

London Bridge

Illaksi meillä oli sohva varattuna maalaisfarmilla paikallisen perheen luona. Talo löytyi GPS:n avulla suhteellisen helposti, vaikka pelkäsimme eksyvämme maaseudulle keskelle ei-mitään, mutta perillä odotti ikävä yllätys: perheenisä otti meidät vastaan sanoen, että saamme kyllä siellä yöpyä jos haluamme, mutta heidän koko poppoonsa on hirvittävän vatsataudin kourissa ja koska sama tauti oli käynyt läpi jo monta perheenjäsentä ja loput olivat nyt kipeinä, se oli hyvinkin tarttuvaa sorttia. Emme halunneet riskeerata petipotilaiksi joutumista, sillä parin päivän päästä oli lento Uuteen-Seelantiin eikä aikaa sairastella, joten lähdimme takaisin tien päälle. Kello oli noin puoli kahdeksan illalla, ei ollut petipaikkaa yöksi ja tienoon huippusesonki päällä mikä tarkoitti täysiä leirintäalueita ja hotelleja. Ajoimme lähimpään (ja isoimpaan) kaupunkiin Warrnamboliin (ainoa syy miksi muistan nimen oli se, että jouduin laittamaan sen niin monta kertaa GPS:ään!) ja kiertelimme ehkä kolme tai neljä leirintäaluetta, jotka kaikki olivat täynnä ja ajoimme monen hotellin ja motellin ohi, jotka kaikki myivät ei-oota. Lopulta löytyi viimeinen huone Comfort Inn-motellista, jonka ystävällinen vastaanottovirkailija antoi meille vähän alennusta nyyhkytarinamme kuultuaan. Siltikin hintaa tuli 145AUD, mikä oli noin kolme kertaa enemmän kuin yleensä suht mielellämme maksetaan. Minkäs teet, tätähän tämä sohvasurffailu joskus on ja löytyi kuitenkin katto pään päälle yöksi. 

For the night we had a couch arranged on a farm with a local family. It was relatively painless to find the house with the help of the GPS even though I had feared getting lost in the middle of nowhere, but on arrival we were faced with an unpleasant surprise. The father of the family received us saying that we are very welcome to stay if we wanted to, but unfortunately the whole family had suffered from a terrible stomach bug and since pretty much every single person of their extended family had caught it, it seemed fantastically contagious. We couldn’t risk being bed-ridden for days as they had been as we had the flight to New Zealand in a couple of days so we decided not to stay. So it was around 7:30pm, we had no place to sleep for the night and the very highest season of the area in full swing, meaning most accommodation establishments were fully booked. We drove onto to the nearest (and biggest) town Warrnambool (I could memorize the name only because I had to programme it into the GPS so many times!) circling maybe three or four campsites (all fully booked) and passing several hotels and motels that also advertised no vacancies outside. Finally we did get the last room at Comfort Inn and the friendly receptionist gave us a little discount after hearing our sob story – even so we ended up paying 145AUD which is by far the most expensive night we have paid on this trip. What can you do – this is the downside of couchsurfing as sometimes things happen last minute. At least we got a roof over our heads and all was well. 

Hiking at the Grampians

Lake close to our campsite

 

Seuraavana päivänä käveleskelimme ympäri Warrnamboolia, mikä ei itsessään ole mikään erikoisen mieleenjäävä paikka, mutta löytyi sieltä sentään vähän enemmän valinnanvaraa lounaspaikkojen suhteen: Great Ocean Roadin pienistä kylistä kun ei tahtonut löytyä muita kuin fish&chip-paikkoja. Söimme siis kiinalaista lounaaksi, kävimme isossa automarketissa ostamassa eväät seuraaviksi päiviksi (kokemuksesta tiesimme, että kansallispuistoissa ei välttämättä ole mitään ruokakauppoja, tai jos onkin, ne ovat hirveänhintaisia) ja lähdimme sitten ajamaan kohti Grampians-kansallispuistoa. 

Tämäkin oli Jessin suosituksia, en ollut moisesta paikasta kuullutkaan ennen, mutta Jess sanoi sen olevan tosi hieno paikka patikoinnille. Sinne oli helppo ajaa, ei ollut enää liikenneruuhkista tietoakaan (suurimman osan matkaa tie oli niin kapea, että se oli melkein yksikaistainen, mutta ei se haitannut kun ei tullut autoja vastaan juuri koskaan) ja löysimme helposti leirintäalueen, jonka olimme jo valinneet netistä Hall's Gap Lake Side. Heti sisään ajettuamme, ennen kuin edes saimme teltan pystyyn, näimme emuperheen (oletettavasti äiti, isä ja kolme teiniä) laiduntamassa leirintäalueella. Paikka oli myös täynnä suuria valkoisia kakaduja keltaisine helttoineen. Kakadut pitävät ihan mieletöntä metakkaa – sitä rääkkymistä ei voi kyllä linnunlauluksi kutsua hyvällä tahdollakaan! Leirintäalue oli kiva, siellä oli uima-allas ja hyvät keittiötilat jne. Mutta se pikkuriikkinen uima-allas oli kyllä koko ajan ihan täynnä lapsia, joten ei siellä uimisesta olisi mitään tullut. Joka tapauksessa, sai sinne aina välillä pulahtaa vilvoittelemaan, oli nimittäin pitkästä aikaa tosi kuuma (siis road tripin alussa oli ollut pari kuumaa päivää, muuten oli kyllä niin tuulista ja suorastaan kylmää, joten oli kiva taas palata helteiden pariin). Illalla kävimme pienellä kävelyllä Venus Bath-nimisille lähteille, joka oli kaunis paikka alle tunnin kävelymatkan päässä Hall´s Gapin pikkukylästä. Takaisin palatessamme näimme valtavan määrän kenguruita laiduntamassa (en ole varma onko tämä oikea termi, siis syömässä heinää) ihan leirintäalueen takana. Olemme aiemmin nähneet kenguruita luonnossa monta kertaa, mutta yleensä ehkä kaksi tai kolme kerrallaan – nyt niitä oli kymmenittäin, ihan uskomaton näky. 

The next day we strolled around Warrnambool which is not exactly a highlight in itself but at least they had a bit more variety when it came to restaurants: in the small sea side towns along Great Ocean Road you could often only find fish & chips places and burgers. So we stayed to have Chinese for lunch, then did a big grocery shopping in preparation to our upcoming national park visit (out of experience we knew that in national parks they either don’t have any sort of supermarkets or if they do, the prices are sky-high) and hit the road again, this time towards the Grampians National Park. This was also one of Jess’ recommendations, we hadn’t even heard of this national park before but according to her it’s a great place to hike. It was an easy drive, no worrying about traffic anymore since there wasn’t any (most of the way the road was so narrow it was kind of only one lane, that wasn’t really a problem though since there were practically no other cars on the road) and we could easily find the campsite we had checked out before online Hall's Gap Lakeside. As soon as we drove in, before we could even get the tent pitched up, we saw an emu family (presumably mom, dad and three teenagers) grazing away calmly on the grounds. The place was also full of white kakadus with the yellow crests on their heads. They make an incredible racket, you couldn’t possibly call that noise singing! The campsite was really nice, they had good facilities from free wifi to swimming pool. The latter was all the time completely full of little children though so you couldn’t do any swimming, however it was nice to go for a dip to cool off a bit as it was finally hot again! Ok, the first one or two days of the road trip it had actually been hot again but after that it was so windy and just plain cold that we welcomed the heat. In the evening we did a little walk to the nearby rock pools called Venus Baths, that was a lovely place. When returning to the camp, we saw dozens of kangaroos grazing by the campsite. It was incredible – we had seen kangaroos in the wild several times before but usually there were two or three of them, now they were just everywhere. It was just an amazing ending for a nice day. 
 

Gina feeding the kakadus

Gina with a few friends

Meillä oli ollut tarkoitus mennä patikoimaan aikaisin aamusta seuraavana päivänä, ennen kuin tulee liian kuuma, mutta meitä vähän laiskotti emmekä selvinneet kävelemään kuin joskus aamukymmenen tienoilla. Joka tapauksessa, lämpötila oli ihan siedettävä. Kävelimme Pinnacle-vuoren huipulle (ei siis mikään kovin korkea huippu) Grand Canyonin kautta, sieltä avautui hienot maisemat koko kansallispuiston yli. Aikaa meni kolmisen tuntia rauhallista tahtia. Matkan varrella juttelimme paljon tulevaisuudesta ja mitä haluamme tehdä Uuden-Seelannin jälkeen ja teimme tärkeän päätöksen, mutta siitä lisää myöhemmin (tätä kutsutaan teaseriksi!). Sitten ohjelmassa oli rentoa hengailua altaan äärellä lueskellen, illemmalla menimme kävelemään läheisen järven rannalle padon reunalle. Noin ylipäänsä vietimme todella mukavat rauhalliset pari päivää luonnon keskellä, näimme paljon eläimiä ja nautimme hiljaisuudesta (paitsi uima-altaan äärellä, jossa ei hiljaisuudesta ollut tietoakaan). 

We had intended to start off with a hike really early the following morning, before it gets really hot, but we were a bit lazy in the morning and didn’t make it until around 10am. However the temperature was still bearable. We did the summit of the Pinnacle (which was not very high by any means) through Grand Canyon, which was a nice semi-challenging hike of about three hours with easy pace. The views from the top were really gorgeous. Along the way we had a good long chat about the future and what we want to do after New Zealand and we came to decision, but more about that later on (this is what they call a teaser!). After that we just spent time chilling by the pool reading a book and in the evening we were strolling by the nearby lake alongside the dam. We had a lovely peaceful couple of days in the nature, seeing a lot of animals and enjoying the silence (except by the pool where it was really not quiet at all). 

On top of the Pinnacle

Vielä oli pari päivää Australiassa jäljellä, joten jätimme jäähyväiset Grampiesille ja lähdimme ajamaan kaatosateessa (onneksi sade alkoi todenteolla vasta lähtöaamuna!). Olimme etsineet kartalta umpimähkään jotain pistettä Grampiesin ja Melbournen välillä, jonne pysähtyä ja löysimme sohvan Ballaratista. Sinne siis, tietämättä koko kaupungista yhtään mitään. Tämä osoittautui yllättävän hyväksi ratkaisuksi, Ballarat on nimittäin historiallisesti melko merkittävä kaupunki ja se oli yksi tärkeimpiä paikkoja, josta kultakuumeen aikana löydettiin kultaa. Hostimme Jude oli 63-vuotias leidi, joka oli todella mukavaa juttuseuraa ja tarjoutui viemään meidät Sovereign Hill-teemapuistoon. Hän oli nimittäin jäsen ja pääsi sisään ilmaiseksi sekä hänen seuralaisensa saavat 50% alennuksen – hyvä juttu, sillä pääsymaksu olisi ollut 50AUD per henkilö! Jopa puoleen hintaan se oli aika suolainen hinta, mutta oli se kyllä hintansa arvoinen. Sinne oli rakennettu kopiot vanhoista rakennuksista Ballaratin pääkadulla, siellä sai huuhtoa kultaa purosta (löydettiin minimaallisia pikkuhiutaleita kultaa, olipa hyvä matkamuisto) ja käydä kultakaivoksissa, nähdä miten kultaa puhdistettiin jne. Meillä vierähti ainakin kolmisen tuntia siellä ja oltaisiin ehkä viihdytty pitempäänkin, mutta keli oli aika ikävä – oli niin kylmää ja sateista, ettei huvittanut olla sen enempää ulkoilmassa. Paikassa oli ravintolakin, joka oli ihan hirmuhintainen, mutta onneksi sieltä löytyi myös leipomo, josta sai piirakan 6AUD:lla (eli vain noin dollarin kalliimpaa kuin normaalisti) joten emme ihan nälkään kuolleet. Samalla pääsylipulla pääsi myös tien toisella puolella olevaan kultamuseoon, joka oli myös ihan mielenkiintoinen. 

Gina panning gold at Sovereign Hill

Siinäpä se – nyt oli jäljellä enää ajo takaisin Melbournen lentokentälle, auton palautus ja yö lentokentällä ja sitten aikamme Ausseissa oli ohi. Uusi-Seelanti ja uudet seikkailut odottavat!

Only a couple of more days in Australia! We bid farewell to the Grampies and drove on in the pouring rain (luckily the weather had held up while we were camping!). We had looked at the map searching randomly for a place somewhere mid-way between the Grampies and Melbourne so we ended up in Ballarat, a town we had never even heard of before. It turned out to be a really good place to visit as it’s historically significant town and was one of the most important hubs of the gold rush. Our host was Jude, a lovely 63-year-old lady who was really nice to chat with and she offered to take us to the Sovereign Hill (historical theme park www.sovereignhill.com.au). She was a member which meant she gets in for free and people accompanying her pay half price – good job since the entrance fee would have been 50AUD per person! Even half priced ticket was steep but we figured it was worth the money since it was really a cool place. They had built replicas of the old main street buildings of Ballarat, you could pan gold in a creek (we found tiny little bits of gold, it makes a great souvenir if maybe not make us rich) and visit the gold mines to see how people used to work there, see how the gold was purified etc. There was also a restaurant with horrifying prices but luckily the budget travellers can also find a bakery where a pie cost 6AUD (so only about a dollar more than normal) so we didn’t have to starve. We spent about three hours there and might have stayed even longer if the weather was nicer but unfortunately it was too cold and wet to be conducive to staying outdoors longer. With the same ticket you could also visit the gold museum across the road which was pretty interesting as well. 

That’s it – only the drive to Melbourne airport, returning the car and spending the night at the airport was left of our Australia experience. New Zealand and new adventures await us!