Viimeiset päivät Sri Lankassa - The Last Days in Sri Lanka: Galle & Colombo
Vietettyämme yhteensä kuusi päivää biitsikohteissa pysähdyimme yhdeksi yöksi Galleen matkallamme kohti Colomboa ja lentokenttää. Monet turistit käyvät Gallessa vain päiväretkellä, ja se varmasti riittääkin ihan mainiosti - meillä oli yksi iltapäivä ja seuraava aamupäivä Gallessa, ja kieltämättä meinasi tulla aika pitkäksi. Vietimme aikaa kylläkin vain Fortin eli linnoituksen alueella, joka oli hyvin viehättävä mutta pieni alue. Galle oli siitä mielenkiintoinen paikka, että yhtäkkiä tunsi olevansa jossain ihan muualla kuin Sri Lankassa - paikka henkii voimakkaasti eurooppalaista perintöä. Portugalilaiset perustivat Gallen siirtomaavalta-ajallaan 1500-luvulla, jonka jälkeen se siirtyi hollantilaisten käsiin, joiden jälkeen valtaa pitivät britit maan itsenäistymiseen saakka. Galle Fort on niin hyvin säilynyt, että se löytyy myös UNESCOn maailmanperintölistalta. Kiertelimme hurmaavia pikkukatuja, joiden varsilla näkyy lukuisia kirkkoja, mutta myös moskeija - yli puolet alueen asukkaista o...