Kaksi rantaparatiisia, Tangalle ja Mirissa - 2 x Beach Paradise, Tangalle and Mirissa



Silmät skannaavat kiihkeästi meren pintaa. Katse pysähtyy aina tyynen pinnan rikkoutuessa - oliko se tuo? Ei, se oli vain vaahtopäinen aalto. Kaikki odottavat lähes henkeään pidätellen, kunnes yhtäkkiä, ihan yllättävän lähellä venettä, veden pinta rikkoutuu ja sinivalas puuskauttaa ilmoille hämmästyttävän korkean vesisuihkun. Vaikka veneestä näkee vain pienen osan tuon valtavan otuksen selkää ennen sen vajoamista jälleen syvyyksiin, on hämmentävän hieno kokemus olla niin lähellä suurinta koskaan elänyttä eläintä. Ok, jos tarkkoja ollaan, näillä seuduilla elää pikkusinivalaita, jotka ovat “vain” 24 metrin mittaisia, eli melko lailla pienempiä kuin arktisilla vesillä elävät jopa 33 metrin mittaiset sinivalaat. Olemme valaankatseluretkellä (vai onko whale watching tripille jotain parempaa suomennosta olemassa?) Sri Lankan Mirissasta, ja kokemus on niin hieno, että kurkkua kuristaa ja kyyneleet nousevat silmiin. Vaimo oli tehnyt tapansa mukaan perusteellisen taustatutkimuksen, jonka perusteella valitsimme Whale Watching Club -firman, jota kehuttiin erikoisen vastuulliseksi operaattoriksi. Veneeseen otetaan korkeintaan 35 matkustajaa, vaikka tilaa olisi 60 hengelle - näin kaikki saavat hyvät näköalat eikä ole liikaa tungosta. Ilmeisesti tämä yrittäjä menee myös syvemmille vesille kuin useimmat muut veneet, emme ainakaan nähneet koko retken aikana kuin yhden toisen turistiveneen, ja sekin oli ihan pieni muutaman hegen privaattivene. Joidenkin muiden operaattoreiden saamien arvostelujen mukaan valaan ilmaantuessa kymmenet veneet hyökkäävät sen luo, mikä ei kuulostanut ollenkaan vastuulliselta toiminnalta, mutta me saimme hengailla valaiden kanssa ihan rauhassa ilman muita turistipaatteja. Neljän sinivalaan lisäksi näimme myös ison lauman pyöriäisdelfiineja sekä pallopäävalaita, jotka nimestään huolimatta ovat myös delfiinejä. Noin viiden tunnin retki maksoi 8 500 rupiaa eli noin 42 euroa per henkilö, ja siihen kuului aamiainen, välipalaksi kookosroti ja hedelmiä, vettä, yksi kokis sekä kookospähkinä juotavaksi. Olimme retkeen kaikin puolin todella tyytyväisiä, enkä ihan äkkiä unohda sinivalaan lähellä hengailua. Kovin kummoisia kuvia tuosta jättiläisestä ei tosin saa, sillä valaat eivät ole ollenkaan niin innokkaita poseeraajia kuin delfiinit - mutta uskokaa pois, valaan selkä ja pyrstö näissä kuvissa näkyy!

Spinner dolphins

Back of a blue whale

Tail of a blue whale


Eyes keep scanning the surface of the sea intensively. The gaze turns abruptly every time the calm surface is broken - was that it? No, it was just a wave. Everybody is waiting with bated breath until suddenly, suprisingly close to the boat, the surface of the water breaks and the blue whale blows an amazingly high spout of water. Although you can only see a bit of the huge animal’s back and the tail, it is an exhilarating experience to be this close to the most gigantic animal that has ever lived on the planet. Ok, to be precise, the blue whales living in this area are pygmy blue whales, which are “only” around 24 metres long, so considerably smaller than their relatives living in the Arctic waters, which may be up to 33 metres long. We are on a whale watching trip from Mirissa, and the experience is great enough to make me well up a bit. As usual, the wifey had made an extensive research and as a result we chose a trip from the Whale Watching Club that was hailed to be a very responsible operator. They take maximum of 35 passengers, although the capacity of the boat is 60 pax - this way everybody gets a good seat with unobstructed views and it doesn’t get crowded. Apparently this operator also takes a different route (possibly to deeper waters) than other boats, as we only saw one other tourist boat on the whole trip, and even that was a tiny boat with only a couple of passengers. In the reviews of some other operators we had read that once a whale is spotted, dozens of boats crowd in which doesn’t sound responsible at all, but we got hang out with the whale without other tourists boats. Apart from four blue whales we also saw huge pods of spinner dolphins and pilot whales, which despite the name are also dolphins. The trip took altogether about five hours and the cost was 8 500 rupees (around 42 euro) per person, which included breakfast, a snack of coconut roti and fruits, water, one Coke and a fresh coconut to drink. We were really happy with the trip, and the experience of being close to the giant of the seas will stay with me forever. You can’t get very impressive pictures of them though, as they are not at all interested in posing for pictures like dolphins do, but take my word for it - that’s whale’s back and tail you see in those pictures!
Spinner dophins

Whale poop. Yep, that's how it looks.

Tail of a blue whale

Pilot whales

Mirissa on vain noin 50 kilometrin päässä edellisestä kohteestamme Tangallesta, mutta siellä oli täysin erilainen tunnelma. Tangalle oli hyvin hiljainen ja rauhallinen paikka, jossa kuvankauniilla paratiisirannalla näkyi siellä täällä muutamia rantatuoleja. Tuolit olivat kuitenkin enimmäkseen tyhjillään ja näyttivät siltä, kuin ne olisi jätetty sinne rannalle lojumaan vuosikausia sitten. Muutama turisti saattoi loikoilla siellä täällä, mutta enimmäkseen rantatuoleja käyttivät kulkukoirat, jotka makasivat tuolien alla varjossa. Mekin otimme erittäin rennosti Tangallessa tekemättä oikeastaan mitään muuta kuin rannalla juoksemista, rannalla kävelemistä ja rannalla loikoilua. Niin, ja rannalla syömistä lukuisissa ravintoloissa. Yksi turistiaktiviteetti täällä olisi käydä katsomassa kilpikonnan munimista läheisellä rannalla, mutta luettuamme arvosteluja päätimme jättää tämän väliin: vaikuttaa siltä, että homma on pelkkää rahastusta eikä sillä ole kilpikonnien suojelun kanssa mitään tekemistä. Sata turistia tunkeilemassa yhden kilpikonnan perässä on kaukana eettisestä toiminnasta. Nautimme siis täysin rinnoin pelkästä rentoilusta intensiivisen Sri Lankan kiertelyn jälkeen. 
Enjoying my morning coffee on my balcony

Deserted beach in Tangalle

Mirissa is only about 50 kilometres from our previous destination Tangalle, but the vibe was completely different. Tangalle was a very quiet and peaceful place, with only a few beach chairs here and there along the picture-perfect beach. However, the beach chairs were mainly empty and looked like they had been left there years ago. There were a couple of tourists lying on the chairs here and there, but mostly they were being used as shade by the stray dogs living on the beach. We also took it very easy in Tangalle, doing practically nothing else but running on the beach, walking on the beach and lying on the beach. Oh, and eating on the beach in some of the numerous restaurants. The one tourist acitivity around here would be to go and see turtles lay their eggs on a nearby beach, but after reading the reviews we decided to skip it: it appears to be just exploiting the turtles instead of supposedly protecting them. A hundred tourists crowding on one poor turtle trying to lay its eggs is a far cry from animal conservation. So we just enjoyed resting and relaxing after spending two weeks on intensive sightseeing tour of Sri Lanka. 



Tangalle
 
Matkasimme Mirissaan bussilla Tangallesta, johon meni välimatkan huomioon ottaen kohtuuttoman kauan (yhteensä pari tuntia, johon kuului bussin vaihto Matarassa), mutta eipä ainakaan mennyt monta euroa. Mirissa on ihan täysin erilainen paikka kuin Tangalle, se on täynnä rantaturisteja, bileitä ja aktiviteetteja, mikä oli ihan mukavaa vaihtelua. Biletys meitä ei kiinnostanut, mutta olimme valmiita tekemään aktiviteetteja löhöilyn jälkeen, joten edellä mainitun valasretken lisäksi varasimme majatalostamme seuraavaksi aamuksi retken läheiselle laguunille. Tämä oli privaatti retki vain meille kahdelle pienen soutuveneen kyydissä (kyseessä oli kaksi toisiinsa kiinnitettyä perinteistä kalastajan venettä), ja heppu meloi pitkin pientä kanaalia laguuniin. Ketään muita ihmisiä ei näkynyt eikä kuulunut missään, vain lintujen ja muiden eläinten ääntelyä ja veden loisketta hepun meloessa. Näimme lintujen lisäksi monta vesimonitoriliskoa uiskentelemassa kanaalissa ja kävimme kävelemässä pienessä saaressa, jossa kasvatetaan monenlaisia hedelmiä ja mausteita, kuten kanelia ja currya. Parin tunnin retki maksoi 2 000 rupiaa eli 10 euroa per henkilö, ja oli todellakin sen arvoista - yksi parhaista kokemuksista Sri Lankassa! 




We travelled to Mirissa by bus from Tangalle, which took unreasonably long for the distance (altogether about two hours including changing a bus in Matara), but at least it only cost a couple of euros. Mirissa is a totally different place than Tangalle - full of beach tourists, parties and activities, which actually came as a pleasant change. We were not interested in the parties, but we were ready for some activities after doing nothing in Tangalle, so apart from the whale watching we also booked a trip from our guest house to a nearby lagoon for the following morning. This was a private trip for just the two of us on a small rowing boat (actually two traditional fishing boats attached together) with a local guy paddling the boat along a small canal to the lagoon. There were no other people anywhere to be seen, all you could hear was the sounds of nature: birds and other animals all around us and the splashing of the water. Apart from lots of birds we also saw several water monitor lizards, and we took a walk on a small island where lots of fruits and spices are grown, such as cinnamon and curry. The trip took a couple of hours and cost 2 000 rupees (around 10 euro) per person, and it was so worth it - one of the best experiences in Sri Lanka!

Cashew nuts

Our boat on the lagoon trip


Mirissan pääasiallinen ranta on täynnä ravintoloita ja baareja, mutta turistintäyteisyydestään huolimatta se oli meistä ihan viehättävä paikka hengailla etenkin illalla auringonlaskun aikaan happy hour -juomista nauttien - täältä sai Sri Lankan halvinta olutta, 250 rupiaa per tölkki (eli vähän reilun euron, siltikään ei kovin halpaa maan yleisen hintatason huomioon ottaen, mutta kun alkoholin juominen ei kuulu maan yleisiin tapoihin, se näkyy hinnassa). Rannan loppupäässä komeileva Parrot Rock on suosittu paikka auringonlaskun ihailuun, ja mekin kahlasimme sinne yhtenä iltana. Yhtenä päivänä kävimme tsekkaamassa Secret Beach -nimellä kulkevan rannan, joka ei kuitenkaan ollut niin salainen kuin nimi antaa ymmärtää; melko täynnä turisteja sekin oli, mutta kylläkin ympäristöltään hyvin kaunis paikka, jossa viihdyimme mukavasti pari tuntia. 


Climbing up to the Parrot Rock

The main beach of Mirissa is full of bars and restaurants, but despite being totally touristy we still found it a pleasant place to hang out in, especially in the evening around sunset enjoying the happy hour drinks - this was where the cheapest beer in Sri Lanka was found, 250 rupees per can (which, at more than a euro, is still not extremely cheap compared to the general cost of living, but as drinking alcohol is not common in their culture, it shows in the price). The Parrot Rock at the end of the main beach is a popular spot to see the sunset, and we also went there on our last evening. One day we checked out the Secret Beach, which turned out not to be all that secret after all - it was actually also pretty full of tourists, but the surroundings were absolutely stunning and we spent a lovely couple of hours there. 

Secret Beach



Eli kumpi on parempi rantalomakohde Sri Lankassa, Tangalle vai Mirissa? Kuten kirjoituksestani voi päätellä, se riippuu ihan siitä mitä haet: jos haluat rauhaa, hiljaisuutta ja lähes tyhjiä rantoja, suuntaa Tangalleen - jos haluat paljon aktiviteetteja, bileitä ja muita turisteja, kohteesi on Mirissa. Me olimme hyvin tyytyväisiä, että pääsimme viettämään aikaa molemmissa - rannalla lekottelu oli juuri sitä, mitä tarvitsimme intensiivisen parin viikon kiertomatkan jälkeen. 

Sunset in Mirissa

Secret Beach


So, which one is the better beach destination in Sri Lanka, Tangalle or Mirissa? As you might have figured from this post, it totally depends on what you are after: if you are looking for peace and quiet and to have the gorgeous beaches to yourself, head to Tangalle - if you want to have lots of activities, parties and other tourists, Mirissa is your destination. We were really happy to visit both, as spending some time chilling on the beach was exactly what we needed after an intensive two weeks of touring around Sri Lanka. 

Comments

Popular posts from this blog

Varadero - paratiisi vai pettymys? Varadero - a paradise or a disappointment?

Rantatouristina Soussessa - Beach Tourists in Sousse

Kuubasta Yhdysvaltoihin - From Cuba to US