Kuka Nomadi? Nomadi Who?

Saturday, January 16, 2016

Troijan ihmeitä - The Wonders of Troy


Bussimatka Istanbulista Canakkaleen, joka on lähimpänä Troijaa oleva kaupunki, kesti kuutisen tuntia. Matka meni helposti mukavassa modernissa bussissa, jossa oli jopa turhankin kuuma – olin etukäteen pelännyt palelevani, joten olin pukeutunut tapani mukaan kerroksittain. Sain ottaa kyllä kaikki kerrokset pois, mitä kehtasin ja vieläkin oli kuuma. Muuten matkalta ei ollut mitään raportoitavaa, kaikki meni sujuvasti. Canakkaleen päästäksemme viimeinen etappi on ylittää salmi lautalla, jossa ei mennyt monta minuuttia ja sitten oltiin Aasiassa. Canakkale on selkeästi turistien suosima paikka, jossa on paljon hotelleja, baareja ja voi miten monta kebab-paikkaa. Mieleemme tuli jopa ihmetellä, että syövätkö turkkilaiset oikeasti joka ikinen päivä kebabia ja pizzaa, kun kaduilla ei näkynyt juuri mitään muita ravintoloita. Täällä englanninkielisiä ruokalistoja tai englantia puhuvia tarjoilijoita oli hieman vaikeampi löytää kuin Istanbulissa, mutta aina saatiin vatsamme täyteen ja jos ei minulle sopivaa ruokaa ollut listalla, jotain lihattomia munakoisohommeleita loihdittiin ongelmitta. 

Aubergine kebab without the kebab

Crossing the strait

The journey from Istanbul to Canakkale (the city closest to Troy) took about six hours. It was a pleasant ride in a nice modern bus where complimentary water, coffee and snacks were served. I had worried about being cold on the bus so I had dressed in layers but it was actually too warm there so I ended up taking off all the layers I could while remaining somewhat decent. Otherwise the trip was uneventful. The last part of the trip was crossing the strait by ferry and then we were in Asia. Canakkale is clearly a popular place among tourists with loads of hotels, bars and god knows how many kebab restaurants. We actually started to wonder if Turkish people really only eat kebab and pizzas since we could hardly spot any other restaurants anywhere. Here it was slightly  harder to locate menus in English or waiters who spoke English than in Istanbul but we always managed to eat nicely and if there wasn't veggie-friendly options on the menu, they could always whip up something with aubergine without a problem. 

Hollywood version of the Trojan horse
 
Hotellimme oli noin kolmen minuutin kävelymatkan päässä lauttaterminaalista ja waterfront-alueesta, jossa baareja ja ravintoloita riitti. Waterfrontilla on myös se puuhevonen, jota käytettiin Troija-leffassa ja jota piti toki käydä katsomassa. Ei Canakkalessa paljon nähtävyyksiä sinänsä ole, mutta ihan kiva paikka se oli viettää pari yötä. Lähdimme ensimmäisenä aamuna katsomaan omin päin muinaista Troijaa. Sinne on Canakkalesta noin 30 km:n matka ja sinne pääsee kätevästi minibussilla. Bussia odotellessa nautimme ensimmäiset turkkilaiset kahvit ja kyllä maistui! Bussi vie ihan Troijan portille asti, josta ostimme pääsyliput (15TL) ja vuokrasimme taas audioguiden lisätietoja varten. Tännekin on rakennettu oma hevosensa, jonne pääsee kiipeämään sisälle. Hassua kyllä, Hollywood-versio näytti muka aidommalta kuin tämä turkkilaisen taiteilijan tekemä versio. Sanomattakin on toki selvää (sanon silti), että mikäli Troijan hevosta ikinä oli edes olemassa, se olisi mitä luultavammin palanut taistelun aikana tai joka tapauksessa lahonnut satoja vuosia sitten. Tuskin kukaan kuvitteleekaan löytävänsä täältä sitä ”oikeaa” Troijan hevosta. Joulunaika on näköjään ihan loistava paikka vierailla Troijassa – siellä ei ollut kerta kaikkiaan ketään muita turisteja, olimme paikassa ihan kahdestaan. Yksi koira meitä seurasi koko kierroksen ajan ikään kuin paikallisoppaana, sen kummempaa seuraa emme saaneet. Ilma suosi meitä auringolla ja oli todella hienoa kulkea omaa tahtiaan ympäri raunioita kuunnellen audioguidea ja yrittäen kuvitella kaikkien niiden ihmisten elämiä, jotka olivat täällä eläneet kaikkien niiden eri aikakausien aikana. Jotkut olivat sanoneet TripAdvisorissa, ettei siellä ole mitään nähtävää, mutta olen kyllä eri mieltä – tietenkin kyse on raunioista eikä siellä mitään linnoituksia pystyssä ole. Jos odottaa Troija-elokuvan kulisseja, niin pettyy kyllä, mutta minusta se oli todella mielenkiintoinen paikka.

Gina climbing into the artist version of the Trojan horse




Our hotel was within about three minutes' walk from the ferry terminal and the Waterfront area which was packed with restaurants and bars. You can also find the wooden horse from the movie Troy on the Waterfront and obviously we had to check it out. There aren't too many sights to see in Canakkale itself but it was a nice place to spend a couple of days.  Our first morning here we headed to see the ancient Troy. It's about 30 km from Canakkale and very easy to get to by a mini bus. While waiting for the bus (that goes once an hour and we just managed to miss one) we had our first Turkish coffee and loved it! The bus takes you directly to the gate where you can pay the 15TL entrance fee. We also rented an audio guide for 10TL extra. There is another version of the Trojan horse here and this one you can actually climb inside - funnily enough the Hollywood version looked more believable than this version made by a Turkish artist. It goes without saying (and yet I'm saying it) that if the Trojan horse ever existed at all, it would most likely have been demolished by fire during the fight or in any case it would have rot away centuries ago. Probably nobody comes here expecting to see the "real" horse. It appears that December is a great time to visit Troy as it is absolutely low season - there were literally no other tourists at all, we got the place all to ourselves! A local dog was the only one keeping us company by following us around like a guide. It was a lovely sunny day and we really enjoyed walking around the ruins at our own pace, listening to the audioguide and trying to picture the lives of those people living here during the different time periods. Some say in TripAdvisor that there is not much to see but I beg to disagree - of course it is all in ruins and you cannot find houses or fortresses intact. Sure, if you are expecting to see Troy as it was in the movie you will be disappointed but I thought it was a super-interesting place to visit. 

Palasimme minibussilla takaisin Canakkaleen ja koska meillä ei ollut muuta ohjelmaa suunniteltuna iltapäivälle, päätimme suunnata perinteiseen Jali-hammamiin. Olin lukenut, että tämä on aito turkkilainen paikka eikä turisteille suunnattu ja se vieläpä sattui olemaan muutaman minuutin kävelymatkan päässä hoteliltamme. Sinne siis! Tiesin myös etukäteen, että pesijät ja hierojat olivat aina miehiä, mutta paikka on kuitenkin tarkoitettu sekä naisille että miehille. Saapuessamme paikalle meidät ohjattiin pukukoppiin vaihtamaan vaatteet (pidimme bikinit päällä) ja sieltä höyryävän kuumaan tilaan, jossa pari paikallista vanhempaa miestä pesi itseään antaumuksella, muita ei paikalla ollut. Lämmittelimme tässä höyryhuoneessa muutaman minuutin, sitten molemmille tuli oma pesijä paikalle. Makasimme keskellä tilaa olevalla kuumalla marmorikorokkeella pyyhkeen päällä, kun pesijäheput kuurasivat meidät perinpohjaisesti. Hieronta oli aika kovakouraista, hierojani onnistui parikin kertaa rusauttamaan selkäni kuuluvasti, josta hän innostui ja päästi voitonriemuisen ”haa!”-huudahduksen. Kuten tavallista, kyllähän se jälkeen päin tuntui hyvältä ja hartioiden jäykkyys helpottui, mutta ei se tilanteen päällä ollessa pelkästään miellyttävältä tuntunut. Koko touhussa vierähti ehkä puoli tuntia, jonka jälkeen olisi voinut jäädä omin päin vielä nauttimaan höyryhuoneen lämmöstä niin pitkään kuin halusi. Meillä ei muuten olisi ollut mihinkään kiire, mutta oli todella kova jano (jos toisenkin kerran tällaiseen kokemukseen lähtee, kannattaisi ottaa vesipullo mukaan), joten saimme hammamista tarpeeksemme ja suuntasimme ulos. Lysti maksoi 50TL, jonka lisäksi jätimme hierojille pienen tipin, kyllä he sen verran antaumuksella hommaansa hoitivat. 

The Turkish coffee really hit the spot!


We returned to the city by minibus and since we had no other plans for the afternoon we decided to go to a traditional Jali hammam. I had read before that this is an authentic Turkish bath house which is not directed at tourists and it happened to be located within a couple of minutes' walk from our hotel. We also knew beforehand that all the washing and massaging is done by men but the place is meant for both men and women. When we arrived, we were directed to a changing room to lose the clothes (we kept the bikinis on) and from there we got to the hot steam room where a few local men were washing themselves with great enthusiasm but other than that the place was deserted. We stayed a couple of minutes warming up in the steam rooms, until a washer came from both of us. We were lying on top of a towel on a hot slab of marble in the middle of the room while the guys were scrubbing us rather thoroughly. The massage was pretty strong, a couple of times he managed to get an audible crack out of my back, which prompted him to let out a victorious "haa!" As usual, afterwards I felt great and the tension of my shoulders melted away, but at the time it was not all pleasant. The whole thing took about half an hour or so and afterwards we could have stayed enjoying the warmth of the steam room as long as we wanted. Otherwise we would have been in no hurry but we were both really thirsty (note to self; next time bring some water) so we headed out. The treatment cost 50TL on top of which we left some tips for the masseurs - they were dedicated enough.  
Saman iltapäivän aikana ehdimme vielä varata seuraavaksi päiväksi reissun Gallipolin taistelukentille. Gallipolin niemimaa oli ensimmäisessä maailmansodassa isojen taisteluiden näyttämö, lähinnä turkkilaisten ja australialaisten sekä uusiseelantilaisten joukkojen välillä. Tähän kohteeseen ei oikein voinut omin päin mennä ainakaan ilman autoa, koska eri muistomerkit ja muut kohteet olivat kilometrien päässä toisistaan eikä mitään julkista liikennettä ole. Näin ollen päädyimme varaamaan opastetun kierroksen, että saamme samalla myös tietoa alueesta. Olimme katselleet retkiä etukäteen netistä ja tarjontaa oli aika tavalla, kaikki firmat tosin tarjosivat suunnilleen samaa settiä suunnilleen samaan hintaan. Hiljainen kausi näkyi tässäkin; mennessämme kyselemään retkestä seuraavalle päivälle kävi ilmi, ettei kukaan muu ollut varannut retkeä joten saimme yksityisoppaan ja kuskin samaan hintaan kuin ryhmämatka olisi ollut; 40 euroa per pää, johon sisältyi lounas. Hintava tämä reissu mielestäni kyllä oli, mutta ei meillä ollut oikein muuta vaihtoehtoa ja halusimme kuitenkin Gallipolin nähdä. 



That same afternoon we still had time to book a trip to Gallipoli battlefields for the next day. Gallipoli peninsula was the stage for big battles in the First World War, mainly between the Turkish and the Australian/New Zealand armies. This was not a place you could explore by yourself at least without transport, as all the places were kilometres from each other and there is no public transport. Therefore we ended up taking a guided tour to gain better understanding of the area. We had looked at the trips beforehand online and there are quite a few companies offering the tours, all of them offering more or less the same thing for more or less the same price. Also here you could see it's the low season; when asking about tours for the following day, we were told nobody else had booked so we would get a private tour for the same price than a group tour would have been, EUR40.00 per person including lunch. It was pretty pricey but we didn't really have other options and we wanted to see Gallipoli while we were here. 



Retki alkoi puolen päivän maissa lounaalla, joten meillä oli aamu aikaa hengailla. Kävimme käveleskelemässä rantaa pitkin ja päädyimme Canakkalen laivastomuseon tienoille (naval? Kääntyykö se laivastoksi?). Vaikka 6TL:n pääsymaksu ei olisi budjettia rikkonutkaan, päätimme kuitenkin kierrellä vain sen yhteydessä olevaa puistoa, joka oli ilmainen. Puistossa oli näytillä kaiken maailman sotalaivastoon liittyviä esineitä, kuten kokonaisen sukellusveneen jämät (se oli ilmeisesti upotettu ensimmäisen maailmansodan aikana ja sen rauniot oli löydetty vasta vuosikymmeniä myöhemmin), torpedoja ja merimiinoja. Se oli mielenkiintoista, vaikka minulle pasifistina oli jotenkin kammottavaa katsella näitä kaikkia ihmisten tappamiseen tarkoitettuja masiinoita. Makaaberia tunnelmaa korosti se, että puistossa oli myös lasten leikkikenttä värikkäine laskumäkineen ja keinuineen kuolemankoneiden vieressä. Tapasimme oppaamme Cagrin toimistolla, josta kävelimme yhdessä parin minuutin matkan lautalle – Gallipoli on nähkääs salmen toisella puolella. Lyhyen lauttamatkan jälkeen hyppäsimme toisella puolella odottaneeseen autoon ja meidät vietiin saman tien lounaalle. Ravintola oli upealla paikalla meren rannalla, kesäisin lounas nautittaisiin terassilla mutta tällä kertaa olimme viihtyisissä sisätiloissa. Nautimme aperitiiviksi rakit (pakko sanoa, ettei se kyllä suosikkeihin kuulu etenkään ennen ateriaa – on kuin joisi suuvettä! Piti silti nyt yhdet ottaa Turkin-loman aikana) ja sitten kolmen ruokalajin simppelin lounaan. Siitä varsinainen kierros alkoi. Tämä retki keskittyi lähinnä Anzac-kohteisiin (Australian – New Zealand Armed Corps), mikä varmaankin useimpia täällä kävijöitä eniten kiinnostaa, suurin osa kun on ausseja tai kiivejä. Oli todella mielenkiintoista kuulla Cagrilta miten nämä taistelut etenivät ja miten pienistä virheistä tai sattumista riippui se, etteivät kooltaan paljon suuremmat Anzac-joukot onnistuneet niemen valloituksessa suunnitelmien mukaisesti. Näimme paikat, joissa joukot nousivat maihin, missä he leiriytyivät, näimme hautuumaita, muistomerkkejä sekä juoksuhautoja. Minua tietenkin tapani mukaan itketti lukea hautakivistä, miten nuorena monet kuolivat. Sodan hirveys ja turhuus painoi mieltä. Lopulta matkasimme lautalla takaisin Canakkaleen ja vietimme viimeisen iltamme siellä rauhallisissa merkeissä. Sitten olikin jo jouluaatto ja aika palata takaisin Istanbuliin. 




The tour started around midday with a lunch so we had the morning to ourselves. We walked along the Waterfront and ended up at the Canakkale Naval Museum. Although the entrance fee of 6TL wouldn't have broken our budget, we decided to just visit the park surrounding the museum which was free. At the park they were displaying all sorts of items from sea mines, a wreckage of  a submarine (apparently it had been hit and sunk during the WW1 and the wreck was only found decades later), torpedoes and so on. It was really interesting even though for me as a pacifist it was a little shocking to look at all these items meant for killing people. What added to the macabre atmosphere was that there was a playing ground for children with its colourful slides and whatnot right next to these death machines. After the park we went to meet our guide for the day, Cagri, with whom we walked the couple of minutes to the ferry - Gallipoli is on the other side of the strait. After the short trip on the ferry we were met by a car and a driver and drove to the restaurant for lunch. The restaurant was in a beautiful location right next to the sea with amazing views - in the summer time it must be lovely to take your lunch on the terrace. However now we were indoors in the cozy restaurant. We decided to have a raki as an aperitif (I must say it's not my favourite, especially before eating - it's like drinking mouthwash!) and enjoyed a simple three-course lunch. After that we started the tour proper. The tour concentrates mainly on the ANZAC sights (Australian-New Zealand Armed Corps) as I suppose most tourists are most interested in them - most of them being Ozzies or Kiwis themselves. It was really fascinating to listen to Cagri telling us about the events and how little mistakes or miscalculations caused the much larger Anzac troops to fail in taking over the peninsula. We saw the places where the troops landed, where they camped, cemeteries and trenches. Unsurprisingly I felt like crying when reading from the tombstones how young many of the soldiers died. It's so horrible to think about all those lives lost in vain. After the eye-opening tour we went back to Canakkale on the ferry and spent our last evening there in an uneventful manner. The next morning it was time to head back to Istanbul.


The Lone Pine Cemetery

No comments:

Post a Comment