Kuka Nomadi? Nomadi Who?

Sunday, March 1, 2015

Osa Viisikymmentäyhdeksän: Muistojeni Thaimaa ja nykyaika – Part Fifty-Nine: Thailand before and after



On aina outoa ja ajatuksiaherättävää vierailla uudestaan paikassa, jossa on käynyt kauan aikaa sitten. Siitä on tarkalleen kymmenen vuotta, kun vietimme kolme kuukautta Thaimaassa vaihto-oppilaina ja se oli hämmentävän hieno kokemus. Emme olleet juurikaan matkailleet Euroopan ulkopuolella ja hämmästelimme Aasian ihmeitä silmät pyöreinä. Nyt palaamme takaisin, voi miten vanhoina ja paljon kokeneina, ja silti jotenkin odotimme Thaimaan pysyneen samana vaikka me olemme muuttuneet, silti odotimme kokevamme asiat samalla tavoin kuin ne koimme kymmenen vuotta sitten. Vertailemme koko ajan, miten kaikki oli sillon ja miten se on nyt, vaikka tiedämme vertailun olevan epäreilua. Me olimme erilaisia ihmisiä silloin ja näimme kaiken eri linssien läpi, sitä paitsi aika on jo kullannut muistot ja muuttanut ne epätarkoiksi. Ja totta kai maat muuttuvat, kehittyvät, menevät eteenpäin siinä missä ihmisetkin. 
 
It is so strange and thought-provoking to re-visit a place where you have been a long time ago. It was pretty exactly 10 years ago that we spent 3 months in Thailand as exchange students and it was an overwhelming experience. We had hardly travelled outside Europe by that time and we were dewy young things, wide-eyed at the marvels of Asia. And now we are back, oh so old and after gaining much more life experience, still somehow expecting Thailand to have stayed the same while we have changed, still expecting to experience Thailand the same way we did ten years ago. We keep comparing things to how we saw them back then, all the while realizing that any comparison is unfair. We were very different people then, we saw things through different lenses, besides our memories might have faded over time and morphed into something else. And yes, of course countries change, develop, move on with times just like people do. 

Our hotel's swimming pool

Nyt Bangkok tuntuu paljon kehittyneemmältä ja vauraammalta hienoine autoineen ja valtavine ostoskeskuksineen, emmekä näe niin paljon köyhyyttä tai kaaosta. En kuitenkaan voi olla varma, oli kaupunki itsessään oikeasti niin paljon köyhempi kymmenen vuotta sitten, vai olemmeko me vain tottuneet näkemään enemmän köyhyyttä muissa maissa. Hinnat ovat toki kohonneet, mutta sehän tapahtuu kaikkialla. Muistan katuruoan maksaneen silloin noin 50 senttiä per annos, nyt sama annos maksaa euron. Tämän voi nähdä joko järkyttävänä hinnannousuna (herranjestas, hinta on kaksinkertaistunut!) tai ihan hillittynä muutoksena (eihän se ole kuin 50 senttiä enemmän). Taksikuskit ovat ilmeisesti tulleet ahneemmiksi, sillä nykyään on välillä hankalaa löytää kuskia, joka suostuu käyttämään mittaria ja kuskit pyytävät kolminkertaisia hintoja mittariin verrattuna. Kao San Roadin ympäristössä ei tunnu edes löytyvän tuk-tuk kuskia, joka suostuisi viemään meidät minne itse asiassa haluamme mennä – he haluavat viedä turistit kierrokselle eri kauppoihin, joissa heidät lähestulkoon pakotettaisiin ostamaan mitälie krääsää. Ei tällainen peli muistaakseni ollut näin laajalle levinnyttä kymmenen vuotta sitten.  
Drinking "sexy juice" for breakfast

Now Bangkok seems a lot more developed to us with more signs of wealth with nice cars and posh shopping centres, we see less abject poverty and less chaos. However I can’t be sure if it really was considerably poorer ten years ago or it is the case of us growing more jaded since we have seen so much more poverty in other places. The prices have gone up for sure but obviously that happens everywhere. I remember getting a street meal back then for about 50 cents while now the same meal would cost a euro. You can look at it either as a horrifying price hike (the price has doubled!) or a very minor increase (sure, it’s only 50 cents more). The taxi drivers seem to have gotten greedier, as now we sometimes struggle to find one that is willing to use the meter and they tend to quote prices three times higher than it would be using the meter. Around Kao San Road you can’t even seem to find a tuk-tuk driver willing to take you to your actual destination, as they all just want to take you for “tours” of various shopping outlets where you would be practically forced to buy handicrafts and whatnot. I don’t think this sort of behaviour was this rampant ten years ago. 
Sleeping monk at the Temple of the Golden Buddha

Mutta onhan niitä hyviäkin uutisia. Muistaakseni vietin ne kolme kuukautta Thaimaassa syöden vain ja pelkästään riisiä paistettujen kasvisten kera, sillä se oli ainoa kasvisvaihtoehto tarjolla enkä luottanut kommunikaatioon tarjoilijoiden kanssa niin paljoa, että olisin uskaltanut tilata jotain muuta kasvisversiona. Nyt monet, joskaan eivät kaikki, ravintolat listaavat kasvisvaihtoehdot erikseen ja monesti tarjolla on kuuluisia thai-ruokia kuten Pad Thai, vihreä sekä punainen curry jne. kasvisversioina. Kaltaisilleni vegeille tämä on todella hienoa, kun nyt voi syödä huoletta ja nauttia thai-ruoan monista vivahteista. Ruoka on herkullista, suhteellisen halpaa (kunhan välttää hienoimpia turistiravintoloita) ja melko terveellistä, vaikka riisiin ja nuudeleihin voi toki kyllästyä jos niitä syö joka päivä kolme kertaa päivässä. Me syömme aina silloin tälloin länsimaalaisen aamupalan välttääksemme kyllästymistä, vaikkakin kuten yleensä Aasiassa, myös täällä länsimaalainen ruoka on paljon kalliimpaa ja usein vähemmän hyvää – täällä osataan laittaa paikallista ruokaa todella hyvin, mutta pizzoja, pastoja ja pihvejä ei niinkään. 

But wait, there are good news too. As I remember, I spent three months eating rice with fried vegetables as that was the only vegetarian thing on the menu and I did not trust the communication with the waiting staff enough to try to order something else in a vegetarian option. Now many – of course not all – restaurant list the vegetarian dishes separately and they do veggie versions of the favourites like Pad Thai, red & green curry etc. This is a huge improvement for vegetarian tourists who can now eat out with more confidence. Thai food is delicious, relatively inexpensive (at least when you avoid the most touristy fancy-looking restaurants) and fairly healthy, although you might get tired of eating either rice or noodles three times a day. We try to have a Western-style breakfast every once in a while to get a little change, even though as is common in Asia, any Western food tends to be a lot more expensive and often disappointing – they do their own type of food really well, pizzas, pastas and steaks… less so. 

Toinen muutos, jonka toivotan tervetulleeksi on KAHVI. Silloin aikoinaan oli tosi vaikea löytää oikeaa kahvia mistään, joten yleensä jouduimme tyytymään 7-Elevenin supermakeisiin jääkahveihin, joilla ei ollut paljon mitään tekemistä kahvin kanssa, mutta sokerin kanssa kylläkin. Muistaakseni yliopistomme ympäristössä oli tasan yksi ravintola, jossa tarjoiltiin oikeaa kahvia valmiiksi makeutetun pikakahvin sijaan. Usein rynnätessämme edellämainittuun ravintolaan innokkaasti kofeiiniamme varten, se olikin jostain kumman syystä suljettu ja jäimme ilman kahvia. Yhtenä päivänä näimme, että alueella avattiin uusi kahvila nimeltään Memory Cafe. Siitähän me innostuimme ja riensimme suoraa päätä sisään ihailemaan seinillä roikkuvia kuvia vaahtoavista cappuccinoista, tujunnäköisistä espressoista ja ihanista kahvipavuista. Listalla oli kaikkea americanosta macchiatoon. Voi tätä onnea! Syöksyimme sitten tiskille tilaamaan tuota hartaasti odotettua kahvia, vain kuullaksemme vastauksen “ei me myydä kahvia”. Seuraava keskustelu oli niitä hämmentäviä ja yhä oudommaksi käyviä keskusteluita, joita voi käydä vain Aasiassa, mutta se ei tuonut yhtään lisävaloa siihen, miksei kahvilassa myydä kahvia. Ilokseni voin nyt rapotoida, ettei moista ongelmaa täällä enää ole, ei ainakaan Bangkokissa. Nyt joka kadunkulmassa tuntuu olevan heppu espressokoneen kanssa ja myös kaikkialla olevilla 7-Eleveneilla on omat koneensa, kahviloista nyt puhumattakaan. 

Construction workers on their way to work


Food, glorious food

Another change that I welcome is COFFEE. Back in the day we struggled to find any real coffee, most of the time resorting to the 7-eleven variety of super-sweet milky ice coffees that had little to do with coffee but a lot to do with sugar. Around our university there was, as I remember, one restaurant that served real coffee as opposed to the instant coffee with milk powder and sugar already mixed in. Often, when we rushed to the restaurant in question hoping to get our caffeine fix, it was inexplicably closed, leaving us stranded. I remember once seeing a new establishment opening its doors near our university, called Memory Café. We got all excited at the prospect of a new source of coffee and rushed there to admire the pictures on the wall, depicting luscious cappuccinos, strong-looking espressos and beautiful coffee beans. The menu boasted everything from americanos to macchiatos. Ooh, the bliss! We approached the counter to order our long-awaited coffee, only to hear the reply “we don’t have coffee”. The conversation that ensued was one of those thoroughly baffling and increasingly surreal ones you can only have in Asia, leaving us no clearer as to why the café didn’t have coffee. I am happy to report, however, that this particular problem no longer persists, at least not in Bangkok. Now any street corner boasts a guy with an espresso machine and even 7-elevens everywhere have their own, not to mention the cafes. 

Silloin ennen vanhaan shoppailu oli yksi meidän lempiajanvietteistämme ja kaikki tuntui halvalta, jopa meille köyhille opiskelijoille. Nykyään emme todellakaan välitä shoppailusta, mutta koska olemme olleet viimeiset puoli vuotta tien päällä erittäin rajoitetulla vaatevarastolla ja käytämme koko ajan samoja vaatteita, odotimme innolla että saisimme ostaa muutamia uusia vaatteita ja päästä eroon vanhoista kuluneista rääsyistä. Niinpä yhtenä ensimmäisistä Bangkokin päivistämme suuntasimme suurimman näköiseen ostoskeskukseen, odottaen sen olevan täynnä halpoja löytöjä niin kuin ennen vanhaan. Ei näin. Nyt emme nähneet yhtään niistä halvoista kaupoista täynnä meille tuntemattomia merkkejä, nyt kaikki oli Mangoa ja Lacostea ja kaiken maailman isoja merkkejä isoinen hintalappuineen. Pitänee kokeilla markkinoita, sillä ostoskeskukset osoittautuivat meille liian kalliiksi ja hienoiksi. 

Shopping used to be one of our favourite pastimes last time in Thailand and everything seemed really cheap even for us poor students. Nowadays we are really not into shopping but since we have been on the road for the past six months, having an extremely limited number of clothes we keep wearing over and over again, we were really looking forward to buying a few new clothes and getting rid of the old worn-out ones. So one of the first days in Bangkok we headed to the biggest-looking shopping centre, expecting to find it full of bargains as it used to be. Not so. There were none of the cheap and cheerful no-brand stores that we used to frequent, now it was all Mango and Lacoste and other big-name brands with big prices. We’ll have to try our luck at the markets instead, the shopping centres have become too posh for us. 

Ainakin yksi asia tuntuu pysyneen samana, vanha kunnon thai-hieronta. En muista ihan tarkalleen paljonko siitä maksoimme silloin ennen, mutta koskapa kävimme monta kertaa, sen täytyi olla suht halpaa. Nyt hieromalaitos (tämä sana tuntuu todella epämääräiseltä suomeksi..?) ihan hotellimme vieressä tarjosi tunnin kokovartalohierontaa 250 THB (noin 6 euroa). Se ei ollut halvin näkemäni hinta, mutta sijainniltaan sopivin. Hieronta oli samanlainen kokemus kuin ennenkin, mutta kerron siitä enemmän toisessa päivityksessä. 



One thing that seems to have stayed the same is the good old Thai massage. I can’t remember exactly how much we used to pay for it but since we went several times, it must have been fairly cheap. Now the massage parlour right next to our hotel offered one-hour massage for 250 THB (around 6€) which was not the cheapest price I have seen but the most convenient location for us. The massage was a similar experience than before but I will go more into detail on that on the other post about Bangkok. 

Bangkokin yöelämää ei olla vielä käyty katsomassa, mistä huomaa kyllä miten erilaisia ollaan tässä iässä. Kymmenen vuotta sitten bilettäminen oli ykkösasia, nyt suunnitellaan vain menevämme ulos muutamalle drinkille, toteamme olevamme liian väsyneitä ja siirrämme sitä seuraavaan iltaan. Katsotaan nyt, päästäänkö koskaan baariin asti.
Lyhyesti sanottuna, me olemme muuttuneet, Thaimaa on muuttunut, ajat ovat muuttuneet. Siitä huolimatta voin edelleen vilpittömästi sanoa, että Thaimaa on yksi parhaista matkailumaista minulle. 


We have yet to experience Bangkok by night on this trip, which just goes to show just how different we have become compared to ourselves ten years ago. Back then partying was pretty high on the list of things to do, now we keep planning to go out for a few drinks, then deciding we are too tired and postpone it for another evening. It remains to be seen if we ever get there.
In short, we have changed, Thailand has changed, times have changed. Regardless of all that, it still safe to say that Thailand is one of my favourite countries to travel in.  

No comments:

Post a Comment