Osa Kuusikymmentäneljä – Part Sixty-Four: Yangon

Saapuessamme maan entiseen pääkaupunkiin, nykyiseen kaupalliseen pääkaupunkiin, Yangoniin (hallinnollinen pääkaupunki on Nay Pyi Taw, joka rakennettiin ihan tyhjästä muutama vuosi sitten), emme oikein tienneet mitä odottaa. Olimme lukeneet etukäteen, että myanmarilaiset miehet yleensä pukeutuvat perinteisiin hameisiin ja niinpä vain Yangonin lentokenttä vilisi hameasuisia miehiä, joista useimmat halusivat kuljettaa meidät (epävirallisella) taksilla kaupunkiin. Pelasimme kuitenkin varman päälle ja otimme virallisen taksikyydin (8000 kyatia, noin 8 euroa). Matka kaupunkiin tuntui yllättävän pitkältä, lähinnä jatkuvien liikenneruuhkien takia. Siinä kesti yli tunti, ennen kuin saavuimme MGM Hotelliin, jonka olimme varanneet netissä. Vastaanottovirkailija oli pirtsakka tyttö, joka aloitti jokaisen lauseen innokkaalla ”hello!” tervehdyksellä. ”Hello, here is your room key!” ”Hello, present for you!”saadessamme kaupungin kartan. ”Hello, this way to you room!” Kuten tavallista, respassa näytti olevan töissä ainakin neljä henkilöä, jotka kaikki osallistuivat sisään tsekkaukseemme vähintäänkin ystävällisesti hymyilemällä. Huone oli kaikin puolin ok, mutta kuten jo tiesimme etukäteen, langaton nettiyhteys ei ole Myanmarin vahvimpia puolia ja taistelu nettiin pääsemiseksi alkoi tänään ja kesti koko Myanmarissa viettämämme ajan. Koska oli jo myöhä, eikä hotellin ympäristö tuntunut pimeydessä mitenkään puoleensavetävältä, päädyimme syömään illallista hotellissa ja jättämään kaupungin tutkailun seuraavalle päivälle.

Yangon City Hall

 

On arrival to the former capital that still functions as the commercial capital, Yangon (the administrative capital is Nay Pyi Taw that was built in the middle of nowhere only a few years ago), we didn’t really know what to expect. We had read that men in Myanmar tend to wear their traditional skirts and what do you know, the airport was full of men in skirts, most of whom wanted to drive us into town in their unofficial taxis. We opted for playing it safe and took the official taxi from the counter (flat rate of 8000 kyats, about 8 euros). The journey into town felt surprisingly long, mainly as the traffic was abysmal at places. It took more than an hour before we reached the MGM Hotel that we had pre-booked online. The receptionist was a delightfully cheerful girl who started each sentence with an exuberant “hello!” “Hello, here is your room key!” “Hello, a present for you!” while presenting us a map of the city. “Hello, this way to you room!” As usual, it looked like there were at least four people working in reception, each of them participating in our check-in at least by smiling politely. The room was fine but as we knew beforehand, the wifi connection is not Myanmar’s strongest suit and this was the beginning of the struggle to get online. As it was late and the area of the hotel didn’t seem too appealing in the darkness, we decided to eat in the hotel and explore the city the following day. 

View from the hotel's window - one of the more squalid-looking buildings in Yangon

Aamulla lähdimme ulos tarkoituksenamme tutkailla kaupunkia jalan, ainakin vähän aikaa. Tämä päätös kesti ainakin kolme minuuttia. Helle oli niin painostava ja kadut niin kaoottiset, ettei kävely tuntunut enää ollenkaan puoleensavetävältä ajatukselta. Hyppäsimme sitten suosiolla taksiin, tinkasimme hinnan periaatteesta vähän halvemmaksi (kolmesta eurosta kahteen ja puoleen euroon) ja ajoimme kaupungin ehdottomaan keskipisteeseen, Sule Pagodaan. Tämä temppeli toimii myös nollapisteenä, josta kaikki etäisyydet koko maassa lasketaan. Lonely Planetin mukaan se ei olisi pääsymaksun arvoinen, mutta olen eri mieltä. Toki tämä oli ensimmäinen pagoda, jonka Myanmarissa näin, mutta minusta se kaikessa outoudessaan on näkemisen arvoinen. Ei sitä usein näe liikenneympyrän keskeltä kohoavaa vaikuttavaa buddhalaista temppeliä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin Buddha-patsaan pään ympärillä vilkkuvia neon-valoja edustamassa sädekehää. Kaikessa kitschiydessään se oli aika kiinnostavaa. Pagoda oli myös kiireinen keskus kaikenlaisille aktiviteeteille, josta emme oikein mitään ymmärtäneet – jossain kojussa oletin naisten myyvän arpalippuja (mutta olisivathan ne voineet olla ihan mitä tahansa), muualla myytiin ruokaa ja kukkia ja vaikka mitä Buddhalle lahjoitettavaksi. Meille tarjottiin myös häkistä elävää pikkulintua, jonka tarkoitusta emme sillä kertaa ymmärtäneet – jälkeen päin saimme selville, että linnun irti päästäminen temppelissä olisi jonkinlainen uskonnollinen rituaali, joka osoittaa myötätuntoa. Emme kuitenkaan halunneet moiseen osallistua, sillä ensinnäkin linnun kiinniottaminen ei osoita paljon myötätuntoa. Kaiken kaikkiaan hyvin mielenkiintoinen paikka, kiersimme koko temppelin ympäri parikin kertaa ja aina oli jotain nähtävää. Sitten päätimme uhmata hellettä ja hurjia katuja ja suorittaa opaskirjassa suositellun kävelykierroksen. Ihan keskustassa oli siirtomaalaistyyppinen kaupungintalo, todella outo kirkko (yritimme kurkistaa sisälle, mutta se oli ihan täynnä ihmisiä kuuntelemassa jumalanpalvelusta! Missä kristityssä maassa kirkko on niin täynnä ihan tavallisena sunnuntaina, kysyn vaan) sekä kiva puisto, jossa istuskelimme vähän aikaa puun alla yrittäen paeta pahinta hellettä. Oli mielenkiintoista katsella ohikulkevia paikallisia naisia pitkissä värikkäissä hameissaan ja yhteensopivissa topeissa. Useimpien kasvot oli koristeltu (tai tahrittu, riippuen näkökannasta) perinteisellä thanake-tahnalla, joka toimii sekä aurinkosuojana että meikkinä. Näki siellä muutamia trendikkäitä nuoria tyttöjä farkuissa ja tukka oranssiksi vaalennettuna, mutta useimmat näyttivät pukeutuvan perinteiseen tyyliin, joka on minusta kaunis. 

A Burmese lady wearing thanake on her face

In the morning we headed out planning to find our way on foot at least for a while. This resolve lasted around three minutes. The heat was so oppressive and the streets were so chaotic that walking did not seem appealing at all and we resorted to hailing a taxi. After a bit of bargaining just for the sake of it (we got the price down from 3 euro to 2,5 euro) we drove to the absolute centre of the city, Sule Pagoda. It’s not every day you see a roundabout with an impressive Buddhist temple rising from the centre of it. This also works as the ground zero from which all the distances in the entire country are measured from. According to Lonely Planet it’s not worth the entrance fee of 2000 kyat but I beg to disagree. Sure, it’s the first pagoda I saw in Myanmar and there are many much more impressive ones, but I find it noteworthy in all its weirdness. This was the first place where I saw Buddha statue with blinking neon lights around his head representing a halo, how delightfully kitschy. Pagoda seemed also a busy centre for all sorts of activities that I couldn’t make sense of – somewhere it looked like they were selling lottery tickets (but it might have been something else), elsewhere they were selling food, drinks and flowers presumably to be donated to the Buddha. We were also offered a live little bird from a cage for a purpose we didn’t get at the time. Afterwards we found out that releasing a bird in the temple is a religious rite showing compassion. Well, I thought catching the bird in the first place to be released doesn’t really stand for compassion so no thank you. All in all it was a really interesting place, we went around the whole temple a couple of times, always seeing something new. Then we decided to brave the heat and the uneven pavements and do the walking tour recommended in the Lonely Planet. In the very centre there was the colonial-style City Hall, exceedingly strange catholic church (we tried to peek in but it was absolutely full of people listening to a sermon – I wonder if any predominantly Christian countries have their churches this full on a regular Sunday) and a nice park where we sat down under a tree for a while to escape the heat. It was a great place for people-watching as well. It was interesting to look at the local women milling about in their long colourful skirts and matching tops. Most of them had their faces decorated (or smeared) with their traditional sunblock/make-up called thanake. Sure, you can see a few trendy girls wearing jeans, with their hair bleached to a shade of orange, but most seem to sport the traditional style that I found really beautiful. 

Sule Pagoda

Donations for Buddha travelling on a boat

Lounasajan tullen satuimme löytämään todella kivan ”tea housen”, jossa nautimme tyypillisen maitoteen (minähän en yleensä juo maitoa, en varsinkaan teen kanssa, mutta pitihän tätä tyypillistä juomaa kokeilla ja ihan hyvää se olikin) sekä herkullista samosasalaattia ja kasvistempuraa. Tämä oli vähän kalliimmasta päästä, mutta harvinaisen hieno paikka, joten olimme tyytyväisiä. Sieltä tallustelimme kohti jokea, jonka varrella oli vilkkaita markkinoita sekä ihmisiä, jotka hyvin innokkaasti yrittivät vakuuttaa meitä menemään veneretkelle. Jätimme veneilyn kuitenkin tällä kertaa väliin ja jatkoimme kävelykierrosta kohti paikallisia ruokamarkkinoita. Siellä paikalliset eivät varmaankaan näe paljon ulkomaalaisia, sen verran ihmeissään he meitä tuijottivat ja me yhtä lailla ihmeissämme heidän tarjontaansa. Pakko myöntää, että iloitsin kovasti kasvisruokavaliostani katsellessani tarjolla olevia, kärpästen peittämiä lihanpaloja ja jotain sisäelimiä. Lopuksi katselimme ympärillemme Bokyoge Aung San Marketilla, jossa myytiin vaatteita, matkamuistoja sekä kaikenmaailman sälää. Sieltä hyppäsimme taksiin ja matkasimme Kandawgyi-järvelle, jonka äärellä oli mukava tallustella maisemia ihaillen ja olutta nauttien. Hintavan Karaweik-ravintolan turisti-show:neen jätimme tosin väliin, mutta huomasimme Myanmar-oluen etiketissä samanmoisen laivan. 

Me and milk tea

Shwedagon Pagoda at sunset

Come lunchtime, we happened to find a really nice tea house where we opted for a typical tea sweetened with condensed milk (I am usually no friend of milk, especially not in tea, but I had to give it a go and it was actually pretty nice) and enjoyed a delicious set of samosa salad and veggie tempura. It was a bit on the expensive side, but a really nice place so we were happy with the choice. From there we continued the walking tour towards the river, along which a lively market took place and there was an amazing number of people wanting us to take a boat ride on the river. We decided against this time and continued along to a local food market. It appears the locals don’t see a lot of foreigners there as we were the objects of so many curious stares. We were likewise staring at their fare – once again I was really happy to be a vegetarian, when looking at those fly-covered carcasses and what I can only imagine to be some inner organs of animals. The walking tour finished at the Bokyoge Aun San Market where clothes, souvenirs and all sorts of random items were sold. After having a look around we hopped into another taxi and drove to the Kandawgyi Lake. It was a lovely area to wander around admiring the views and sitting down for a beer. We skipped the pricey Karaweik Restaurant with its tourist show but interestingly enough we did notice a similar vessel on the label of the Myanmar beer. 

Auringonlaskua varten menimme Yangoniin päänähtävyyteen: Swhedagon Pagodaan. Ja wow. Se tunnetaan kaikkein pyhimpänä stupana Myanmarissa, koska siellä uskotaan olevan neljän eri Buddhan pyhäinjäännöksiä ja useimmat maan asukkaat tulevat tänne pyhiinvaellukselle ainakin kerran elämässään. Se on myös erittäin vaikuttava näky epäuskonnolliselle turistille 99-metrisellä kultaisella tornillaan ja kimaltelevilla jalokivillään. Temppelin alue on valtava, sieltä löytyy kymmenittäin pienempiä temppeleitä ja stupoja, lukemattomia Buddha-patsaita ja muita hahmoja. Me vietimme siellä reilut kolme tuntia vaellellen ympäriinsä, auringonlaskua odotellen. Välillä istuimme pitkät tovit katsellen ihmisvilinää ja tuntien paikan erikoisen ilmapiirin. Täällä meitä lähestyi joukko englannin opiskelijoita, joiden kanssa juttelimme jonkin aikaa, samoin nuori buddhalaismunkki tuli juttelemaan meille. Sitä hieman ihmettelin, sillä luulin ettei munkkien kuulu edes puhua naisille. Kävi ilmi, ettei tämä 18-vuotias poika, joka oli ollut luostarissa 8-vuotiaasta asti, halunnut enää olla munkki. Hän odotteli viisumia, jotta voisi mennä töihin Thaimaahan ja siksi hän halusi harjoitella englantia. Ilmeisesti niin tapahtuu suhteellisen usein, että vanhemmat laittavat pienen poikansa luostariin ja myöhemmässä vaiheessa hän saattaa päättää, ettei munkin askeettinen elämä olekaan häntä varten. Todella mielenkiintoista. Aika meni rattoisasti pagodaa ja ihmisiä katsellessamme. Auringonlaskun lähestyessä valo alkoi muuttua pehmeämmäksi, se sai kultaiset koristeet hohtamaan pinkin eri sävyissä ja toi ihan uuden ulottuvuuden temppelin kauneuteen. Ihan mielettömän hieno paikka. 

Me and Shwedagon Pagoda

Before sunset we headed to the biggest sight in Yangon: Swhedagon Pagoda. Wow. It’s known as the holiest stupa in Myanmar and relics of four Buddhas are believed to be inside the stupa. Most devotees of Myanmar make it here at least once in their lives for a pilgrimage but it’s also an extremely impressive sight for a non-religious tourist with its 99-metre high golden tower and sparkling gems. The area of the temple is vast, you will find dozens of smaller temples and stupas, countless statues of Buddha and other deities of Buddhist faith. We spent more than three hours wandering around, waiting for sunset. At times we sat down for long periods of time to just watch people and feel the special atmosphere. This is where a group of language students came talking to us and we spent some time chatting with them, later on also a young monk approached us for a chat. I was surprised as I had imagined the monks are not even meant to talk to women. As it turned out, this 18-year-old boy had been in the monastery since he was eight years old, but now he had decided that the ascetic life of a monk is not for him. He was now waiting for a visa to be able to move to Thailand to work, hence he needed to practise his English. Apparently it’s not that uncommon that the parents place their little sons in the monastery but later on they might decide that they want other things when they grow up. It was really interesting talking to him. Time went quickly admiring the pagoda and people-watching. As the sunset approached the light was getting softer, making the golden decorations glow in different shades of pink and bringing the beauty of the temple to a whole new level. This place is just incredible. 

Gina and the young monk

Yangonin päänähtävyydet voi helposti kattaa päivässä, mutta on täällä enemmänkin nähtävää. Toisena päivänä yritimme mennä Kansallismuseoon, joka oli tietenkin kiinni maanantaina – olisi ehkä tullut mieleen tarkistaa, jos olisimme tienneet mikä päivä on. Noh, onpa täällä vielä pari muuta temppeliä nähtävänä, joten kävimme vielä kolmessa buddhalaisessa temppelissä päivän ratoksi. Ensimmäinen pysäkki oli  Ngahtatgyi Paya, jossa ei käy paljon turisteja ja huomaan kyllä miksi – verrattuna muiden temppeleiden loistoon se ei ollut läheskään niin ällistyttävä. Siitä tien toisella puolen löytyy Chaukhtatgyi Paya, jossa on yksi Aasian suurimmista makuuasennossa olevista Buddha-patsaista. Se oli kyllä vaikuttava patsas ja erityisesti jalkapohjien hienot koristeet olivat kiinnostavia. Jännää oli myös tämän pyhän patsaan arikipäiväinen asumus: temppelin sijaan se oli enemmänkin peltikattoinen varastotila ja rakennustelineitä Buddhan ympärillä. Temppeli näyttää myös tarjoavan suositun paikan päivänokosille, sillä siellä (ja myöhemmin näimme muissakin temppeleissä saman ilmiön) näkyi makoilevan useampiakin ihmisiä pitämässä siestaa keskellä päivän hellettä. Päivän viimeinen pysäkki oli Botatoung Paya outoinen kultaisine labyrintteineen, missä säilytetään Buddhan pyhäinjäännöksiä. En osannut kuvitella mitään syytä niille kaikille kultaisille käytäville, mutta kiva siellä oli tallustella kun oli ilmastointi. Kansallismuseoon ehdimme vielä seuraavana päivänä, koska matkasimme Mandalayihin yöbussilla klo 21.00. Museona se oli ihan huvittavan huono – valaistus oli ihan surkea, informaatio joka oli tarjolla englanniksi oli käännetty päin seiniä, monet sangen kiinnostavat esineet oli suorastaan piilotettu muiden taakse, ilmanvaihto oli niin huono ettei ihmekään, miten museon lukuisat työntekijät torkkuivat tiskiensä ääressä... mutta oli siellä paljon nähtävää, kunhan vain jaksoi tarpoa lähestulkoon samanlaisessa helteessä kuin ulkona. Jälkeenpäin istuimme tuntikausia ilmastoidussa kahvilassa juomassa ensin kahvia, sitten raivostuimme tilaamaan pizzat, kun kerrankin oli sellaista tarjolla. 

Street food in Yangon

You can easily cover the main sights of Yangon in one day but there is more to see, if you have the time. Our second day here we tried to go to the National Museum, which was of course closed on Mondays – it might have crossed my mind to check, had I known what day of the week it is. Sure, there are a few more temples to see instead. We covered three more temples to spend the day. Started off in Ngahtatgyi Paya, the temple of the sitting Buddha, which is little-visited by tourists and I can see why – it’s not particularly impressive compared to the glory of all the other temples. Just across the road there was the Chaukhtatgyi Temple where they have one of the biggest Reclining Buddha statues in Asia. The statue was impressive and especially the intricately decorated feet were interesting. Another curious thing about it was the strangely mundane surroundings of this magnificent statue – it looked like a warehouse, just a shed with a metal roof and some scaffolding around the holy Buddha. It also appears to offer the locals a popular place to take a nap since we saw several people dosing off on the floor, escaping the heat of the day. The final stop before calling it a day was Botatoung temple with its bizarre golden labyrinth where they keep relics of the Buddha – I could not fathom a purpose for all those corridors leading nowhere but at least they had air-con! We still had time for the National Museum the next day, since we were taking the night bus to Mandalay at 9pm. As a museum it was so bad it was funny – the lighting was abysmal, the information that was available was in pigeon English, truly interesting things were practically hidden behind other items, the air was so stale that it’s no wonder most of the museum staff was napping by their desks… then again, there was a lot to see and learn, you just had to have the stamina to walk around in temperatures nearly as scorching as outside. Afterwards we spent happily hours in an air-conditioned café, drinking first coffee and then we went crazy and ordered pizzas as such luxury is not often available. 

Naptime at the temple

Reclining Buddha

Lähdimme onneksi illalla hyvissä ajoin kohti bussiasemaa, joka oli kuulemma 45 minuutin ajomatkan päässä kaupungista – kenen kuningasidea lieneekään rakentaa bussiasema niin kauas kaikesta, en tiedä. Joka tapauksessa, siinä meni puolitoista tuntia taksissa liikenneruuhkissa jumittaen välillä niin surkeannäköisillä alueilla, että ihan kuin oltaisiin oltu Nepalissa. Lopulta pääsimme asemalle, joka ei oikeastaan ollut asema vaan kokoelma pieniä, eri bussifirmojen toimistoja ja kuskin piti kysyä neuvoa monilta ohikulkijoilta, ennen kuin oikea paikka löytyi. Ehdimme kuitenkin ajoissa, kun olimme tapamme mukaan liikkeellä liian aikaisin. Yllätyin siitä, että olimme selvästi koko bussin ainoat ulkomaalaiset – kaikki muut matkustajat olivat paikallisia. Yangonista Mandalayhin on kuitenkin tavallinen turistireitti, mutta ehkä yöbussi ei ole se suosituin vaihtoehto. Bussi itsessään oli parempi ja mukavampi kuin odotin, sieltä löytyi säädettävät istuimet, viltti, niskatyyny ja ilmainen vesipullo sekä ilmastointi. Ainoa ongelma oli se tyypillinen kuumien maiden syndrooma: silloin kun ilmastointi löytyy ja toimii, sitä käytetään ihan liian innokkaasti. Aluksi bussissa oli oikein mukava 22C lämpötila, joka tuntui hyvältä ulkoilman yli 30C verrattuna, mutta se laski ja laski yön myötä, kunnes alhaisimmillaan se oli 14C lämpömittarin mukaan. Eihän se voi kenenkään mielestä olla mukava sisälämpötila. Yritin kysyä joltain hepulta, joka oletettavasti oli siellä töissä, eikö sitä voisi säätää, mutta joko hän ei ymmärtänyt tai ei välittänyt, koska mitään ei tapahtunut. Meillä oli onneksi suht lämpimät vaatekerrat mukana juuri tämän varalta ja viltin kanssa oli juuri ja juuri ok, kunhan joka neliösentti oli viltin alla. Ainakin perille päästiin tuntia ennen aikataulun mukaista saapumisaikaa, sillä pääsimme Mandalayhin klo 5:30. Bussin oven avautuessa ulkona odotti lauma taksikuskeja hyökäten kaikkien matkustajien kimppuun. Ennen kuin tiesinkään, pari heppua kantoivat jo rinkkojamme kohti taksia ja me seurasimme lampaiden tavoin perässä. On tämä melkoinen ero verrattuna Ausseissa ja Uudessa-Seelannissa reissaamiseen, missä kannoimme rinkkoja sinnikkäästi kilometrikaupalla ennen kuin olisimme sortuneet taksiin. Kuski vei meidät hotelliimme, yrittäen innokkaasti ylipuhua meidät varaamaan hänet myöhemmin nähtävyyskiertoajelulle. Me olimme molemmat niin väsyneitä ja sekaisin, että myönnyimme ilman sen kummempaa hintavertailua – totta puhuen 35 euroa koko päivän taksiajelusta kolmeen eri kaupunkiin ei ole paha hinta. Joka tapauksessa tiesimme etukäteen, että Mandalaysta pitää jonkinlainen kuljetus näihin paikkoihin hankkia ja ellei halua itse ajaa moottoripyörällä, kuskin palkkaaminen päiväksi on helpon ja halvin tapa. Seuraavassa postauksessa sitten lisää Mandalayn ihmeistä!

Luckily we were our prudent selves and left for the bus station well in time in the evening. The bus station was supposed to be 45 minutes’ drive from the city centre (who ever had the brilliant idea of establishing a bus station that far from the city is beyond me) but with the traffic it took about an hour and a half through some seriously poor neighbourhoods. Finally we made it to the station that was not in fact a station but rather a collection of little offices of different bus companies and our driver needed to ask for directions from passers-by several times before he found the right one. To my surprise we were the only foreign tourists on the bus, everyone else was local. Travelling to Mandalay from Yangon is a normal tourist route but I suppose the night bus is not that popular. The bus itself was better and more comfortable than I expected, you had your reclining seats, blankets, travel pillows, free water and air-con. The only problem is the typical one in the hot countries; where there is air-con, they totally over-do it. First it was nice and pleasant 22C in the bus which felt perfect compared to the outside temperature of over 30C, but it kept getting colder and colder throughout the night until it hit the low of 14C according to their own thermometer. Surely nobody can consider that a pleasant inside temperature. Luckily we had come prepared so we had relatively warm clothes with us and with the blanket it was just about ok, as long as you made sure to cover every square-centimeter of your body. At least we arrived about an hour before the scheduled arrival time as we got to Mandalay about 5:30am. As the bus doors opened a herd of eager taxi drivers attacked all passengers. Before we knew it, two guys were carrying our backpacks towards a car and we were following along like a pair of sheep. It’s such a difference travelling around here compared to travelling in Australia or NZ, where we would have rather carried our packs for kilometres before resorting to a taxi. The driver took us to our hotel and talked us into booking him for a sightseeing tour for the following day. We were too sleepy and confused to even try to compare prices with somebody else – to be fair, 35 euro for a driver for a whole day, taking us to three different towns is not a bad price at all. We knew it anyway that you need some form transport to those places from Mandalay and unless you hire a motor cycle and drive yourself, hiring a driver is the easiest and cheapest way. More on the wonders of Mandalay in the next post!