Kuka Nomadi? Nomadi Who?

Wednesday, February 4, 2015

Osa Viisikymmentäkaksi – Part Fifty-Two: Tongariro Alpine Crossing



Tauposta matka jatkui bussilla kohti pienenpientä Ohakunen vuoristokylää. Talvella tämä kylä on suosittu laskettelu- ja hiihtokeskus, mutta näin kesäaikaan meno oli aika kuollutta. Monet alppityyliset ravintolat, kahvilat, majoituslaitokset jne. kylän parin kadun varrella olivat kiinni ja aukeaisivat vasta talvisesongiksi. Tähän aikaan vuodesta luultavasti kukaan ei tule tänne mistään muusta syystä kuin patikoimaan Tongariro Alpine Crossing-matkan, joka on 19.4 km pituinen patikkamatka kansallispuistossa yli vulkaanisen vuoristoketjun. Matka on melko pitkä, mutta vuoren huiput eivät ole kovin korkeita (2000 - 2700m) eikä vaellus välttämättä mene minkään vuoren huipulle, joten se on sinänsä melko helppo kävely. Tätä pidetään yhtenä Uuden-Seelannin tai jopa maailman parhaista päivävaelluksista hienojen maisemiensa ansiosta. Yleensä vaellus aloitetaan Mangatepopo-pysäköintialueelta ja lopetetaan Ketetahi-pysäköintialueelta, joten kyyti molempiin suuntiin on järjestettävä, vaikka olisi omalla autollaan liikkeellä – ellei sitten halua kävellä koko matkaa takaisin sinne mistä aloitti. Hostellimme varasi meille kyydin seuraavalle aamulle, hintaa tuli 45 NZD per hlö meno-paluulle. Ihanan kallista, mutta minkäs teet. 


 









From Taupo we continued to the tiny alpine village of Ohakune. In the wintertime this place is a popular skiing hub but now in the summertime it seems pretty dead. The streets were lined with Alpine-style restaurants, bars and accommodation establishments but they were closed for the season, only to open again in the winter. This time of the year probably nobody comes here for any other reason except to do Tongariro Alpine Crossing which is 19.4 km hike in the national park across a volcanic mountain range. It’s a fair walk but not at high altitude (the mountain peaks are between 2000 – 2700 m) and the crossing doesn’t actually go to any of the higher peaks so it’s a relatively easy walk. It is considered one of the best day hikes in NZ or even the world due to its impressive landscapes. Most people do the hike from Mangatepopo parking lot to Ketetahi parking lot so you need to arrange transfer both ways even if you had a car – unless you want to walk the whole way back to go back to the starting point. Our hostel (LINK) arranged the ride for us for the following morning at a cost of 45 NZD per person – pretty steep but the only way to do it. 
Red Crater

Minibussi haki meidät majapaikasta aamulla klo 7.30, muita matkalaisia poimittiin kyytiin matkan varrelta ja ajomatka oli suhteellisen pitkä, joten saimme aloittaa kävelyn klo 8.30. Paluukyyti lähti klo 16, jos siitä oli myöhässä ja kuski joutui tulemaan takaisin hakemaan, lisämaksu olisi 150 NZD. Ei siis auta myöhästellä. Sitä kritisoimme Ginan kanssa, ettei näissä hakuajoissa ollut mitään joustavuutta; ihmiset kuitenkin kävelevät ihan eri tahtia mutta kaikille annetaan ne samat 7,5 tuntia aikaa. Siinä joku nopeampi tyyppi joutuu odottelemaan kyytiä iät ja ajat, kun taas joku hitaampi joutuu kiirehtimään. Joka tapauksesta, meidät mutinat nyt eivät tilannetta miksikään muuta, joten ei muuta kuin kävelemään. 

The minibus picked us up from the hostel around 7:30am, we picked up a few people along the way and it was a fairly long drive so we got to start walking at around 8:30. The transfer back would be at 4pm, if you were late and the driver had to come back for you, there would be a charge of 150 NZD. Better not be late. This is what we would like to criticize as the transfers are very inflexible – obviously people walk at very different pace and yet everybody has 7,5 hours to complete it. This way a faster walker will have to sit around waiting for their transfer for ages whereas somebody at a slower pace is forced to rush to catch the ride. However, it is what it is and our opinions don’t matter much. 



Koska tämä(kin) alue on hyvin aktiivista vulkaanista aluetta ja vuoret täällä ovat itse asiassa tulivuoria, luonto ympärillä näytti hyvin erilaiselta ja paljon karummalta kuin samanlaisilla korkeuksilla vaikkapa Euroopassa. Hyvin vähän kasvillisuutta, ihan kuin oltaisiin paljon korkeammalla puurajan yläpuolella. Maisemat olivat karun kauniit. Yksi näistä vuorista, Ngauruhoe, tunnetaan kuulemma nimellä Mt. Doom Taru Sormusten Herrasta-leffoista. Minähän en näistä asioista mitään tiedä, mutta monille tänne tulijoista niiden leffojen kuvauspaikat ovat matkan tärkeintä antia ja vaikuttavan (ja tuomitsevan!) näköinen vuorihan se oli. Muutenkin matkan varrella oli hienoja maisemia, varsinkin Red Crater oli ihan uskomattoman hieno näky ja piakkoin sen jälkeen esiin tulivat vulkaaniset järvet, Emerald Lakes (kolme pientä vihreää lampea vieri vieressä) ja Blue Lake, isompi ja paljon sinisempi järvi. Kävelymatka itsessään oli suhteellisen helppo, varsinkin Red Craterin jälkeen mentiin lähinnä alamäkeä (joka on sekin vähän haastavaa, vulkaaniset vuoret kun ovat hyvin murenevia ja tuntui kuin olisi liukunut hiekkadyyniä pitkin alas), mutta loppumatka alkoi totta puhuen tuntua vähän raskaalta jaloissa. Yksi huono puoli tässä matkassa oli se, miten suosittu se on: siellä ei ollut hetkeäkään yksin luonnon keskellä, vaan polku oli melko lailla täynnä ihmisiä ja koko ajan piti joko itse ohittaa joitain tai päästää nopeampia ohi. Siellä oli valehtelematta satoja ihmisiä, bussilasteittain saksalaisia ja jonkun verran muitakin ihmisiä. 

As this is also very active vulcanic area and the mountains here are actually volcanoes, the scenery was very different and a lot more harsh that what you would expect at this altitude. There was very little vegetation, as if we were high over the tree line. Apparently, one of the mountains, Ngauruhoe, was used at the Mt. Doom in Lord of the Rings movies (not that I would know anything about those movies) and sure, it did look pretty impressive and daunting. The scenery in general was really magnificent, especially the Red Crater was an amazing sight, as well as the Emerald Lakes (three little emerald-green ponds next to one another) and Blue Lake which was a larger and bluer lake. The walk itself was relatively easy, since after the Red Crater it was mainly downhill (even though that had its challenges as well – the volcanic mountains are known to be very crumbly and it was like sliding down a sand dune) but at the end we were getting pretty tired. One of the downsides of the hike is its very popularity: you were never alone in the nature but the path was full of people and you had to either take over or be taken over by somebody all the time. There were literally hundreds of people, busloads of Germans and a few other nationalities as well. 

Pääsimme perille Ketetahiin noin klo 15.15 ja odottelimme paluukyytiä tihkusateessa klo 16 asti. Olimme lukeneet etukäteen, että sää voi muuttua vuorilla hyvin nopeasti ja totta se olikin: aluksi oli kylmä, sitten auringon alkaessa kunnolla lämmittää tuli kuuma, sitten lopuksi satoi vettä niskaan, mutta meillä oli varusteet joka säälle! Illalla päätimme mennä illalliselle siihen Ohakunen (nähdäksemme) ainoaan aukiolevaan ravintolaan ja söimme harvinaisen hyvän ja hintavan aterian juhlistaaksemme tätä saavutusta. Tongariro Alpine Crossing oli kyllä yksi matkan huippukohdista, huolimatta turistilaumoista. Nyt Pohjois-Saarelta on edessä enää pääkaupunki, cool Wellington, jonne matka jatkuu seuraavana päivänä. 


We made it to Ketetahi around 3.15pm and waited for the bus in the rain until 4pm. We had read before that you need to be prepared for quickly changing weather and it was very true: first in the morning it was freezing, once the sun started beating down it got pretty hot and in the end it was raining, luckily we had gear for all the different seasons! In the evening we decided to go for dinner to the (apparently) only restaurant that was open and had a lovely, if pricey, meal to celebrate our success. Tongariro Alpine Crossing was one of the trip highlights, despite the herds of tourists. Now the only destination left on the North Island is the capital of cool, Wellington.

No comments:

Post a Comment