Tuulinen
Wellington tunnetaan nimellä ”capital of cool”. Tämä saattaa viitata joko
lämpötilaan, joka on kieltämättä melko viileä, tai asukkaiden yleiseen
coolioteen. Meillä oli sohva varattuna Rossin ja Terryn luona, jotka olivat
noin viisikymppinen miespari, aivan ihana pariskunta. He olivat laittaneet
meille ruokaa saapuessamme, mikä olikin mukavaa seitsemän tunnin bussimatkan
jälkeen (kyllä, bussi oli myöhässä kuten tavallista). Seuraavana päivänä lähdimme
tutkailemaan kaupunkia, aloittaen ”cable car”-matkalla (cable car kääntyisi
käsittääkseni köysiradaksi, mutta tämä oli kyllä mielestäni enemmänkin kuin
ratikka joka meni ylös jyrkkää kukkulaa). Kyyti maksoi 4 NZD per hlö yhteen
suuntaan, mikä oli ihan kohtuullinen hinta tässä kalliissa kaupungissa.
Huipulta aukesi hyvät näköalat kaupungin yli ja kävelimme takaisin
kasvitieteellisen puutarhan läpi, joka oli valtava ja tykkäsimme varsinkin
ruusutarhasta sorsineen.
|
Gina in the Rose Garden |
Lounaan jälkeen menimme vierailulle eduskuntatalolle,
joka on ilmainen ja opastetut kierrokset menivät puolen tunnin välein. Ei se
minusta rakennuksena ollut kovinkaan vaikuttava, etenkään uusin osa ”Beehive”,
jota kutsuisin suorastaan rumaksi, mutta joka tapauksessa oli mielenkiintoinen
käyntikohde. Tähän mennessä olimme jo kävelleet varmasti yli 10 km (aloitimme
nimittäin aamun kävellen Rossin ja Terryn luota, koska myöhästyimme bussista 30
sekunnilla), joten pidimme kahvitauon asemaaukiolla ja päätimme lykätä
suunnittelemamme museokäynnit seuraavaan päivään. Hengailimme sitten aikamme
Waterfrontilla, joka oli aika kiinnostava alue kahviloineen, ravintoloineen ja
taideprojekteineen – se ei ollut niin tarkoituksella rakennettu ja viimeisen
päälle sliipattu kuin vaikkapa Ocean Village Gibraltarilla, vaan vähän enemmän
raaka ja hiomaton timantti-tyylinen paikka, joka tuntui aidolta ja
mielenkiintoiselta. Illalla menimme Rossin, Terryn sekä Rossin veljentyttären
kanssa picnicille meren rannalle, jossa viileästä ja tuulisesta (kaupungille
tyypillisestä) kelistä huolimatta vietimme mukavan illan tekemämme
espanjalaisen munakkaan sekä viinin äärellä.
|
Cable Car |
Windy Wellington is
also known as the capital of cool. This might refer to the climate, that is
decidedly cool, or to the general hipness of the inhabitants. We had a couch at
Ross and Terry’s who were a gay couple in their fifties, absolutely lovely
guys. They had dinner waiting for us on our arrival, which was really nice
after 7-hour bus ride (and yes, of course it was late as usual). The next day
we started off by taking the cable car (even though it’s more like a tram
really) up the hill to admire the view over the city. The ride cost 4 NZD per
person one way which is fairly cheap in this expensive town. The view from the
top was nice (if not exactly mind-blowing) and then we walked back down through
the Botanical Gardens which were huge and gorgeous, we especially liked the
ducks and the rose garden. After lunch we visited the Parliament where you can
do free guided tours every half an hour. The parliament itself was not all that
impressive, especially the newest part called Beehive that I would actually
call ugly, but in any case it was an interesting visit. Since by this time we
had already walked more than 10km that day (we missed the bus in the morning by
about 30 seconds so we walked to town from Ross’ place), we decided to have a
coffee break on the Station Square and postpone the planned museum visits for
the following day. The Waterfront was a nice place to stroll around with its
cafes, restaurants and art projects – it was not so purpose-built and slick
like for instance Ocean Village in Gibraltar but rather a bit edgy and raw, it
felt more real and interesting. In the evening we went for a picnic with Ross,
Terry and Ross’ niece to the beach, where we had an enjoyable evening (despite
the cool and windy weather as it typical for the town) over some wine and the
Spanish omelette we made.
|
Picnic on the beach |
|
Wellington in the background |
Aamulla
suuntasimme sitten suoraan Kansallismuseoon nimeltään Te Papa, joka oli valtava
kompleksi täynnä näyttelyitä eri teemoista. Siellä oli nykytaidetta,
historiallista taidetta, maori-taidetta, näyttelyitä Uuden-Seelannin
historiasta, luonnosta, maori-kulttuurista jne. Piti valita ne omat
mielenkiinnonkohteet, koska muuten siellä olisi mennyt ikä ja terveys. Kuten
useat muutkin museot ja galleriat Wellingtonissa, myös tämä oli ilmainen
(paitsi joihinkin tiettyihin näyttelyihin oli pääsymaksu). Museon jälkeen
nautimme intialaisen lounaan ja hyppäsimme ilmaiseen bussiin, joka vei meidät
Zealandia-nimiselle luonnonsuojelualueelle. Zealandia on lähellä kaupungin
keskustaa, mutta tuntui ihan viidakolta. Se on suojeltua aluetta, joka on
aidattu jotta saalistajat kuten opossumit, kärpät, kissat, koirat tai rotat
eivät pääsisi natiivien lintujen kimppuun. Siellä elääkin paljon muualla
uhanalaisia lintuja kuten kiivejä (joita ei tosin näe muuten kuin ehkä myöhään
illalla opastetulla kierroksella), takaheja jne. Pääsylippu oli 17 NZD per
henkilö ja siellä sai sitten kävellä ominpäin patikkapolkuja pitkin. Kaikki
linnut lentelivät vapaasti ympäriinsä, mitään ei ollut häkissä tai aitauksissa.
Vietimme siellä mukavat kolmisen tuntia kävellen ympäriinsä ja näimme paljon lintuja
sekä iänvanhoja tuatara-liskoja (ne olivat tosin terraariossa, luonnossa en
niitä sattunut näkemään). Alue oli tosi iso ja siellä olisi ollut enemmänkin
eri reittivaihtoehtoja, ihan joka puolelle ei jaksanut kävellä.
|
The pre-historical looking takahe |
|
Kaka Parrot |
In the morning we
headed straight to the National Museum called Te Papa which is a huge complex
full of exhibitions on different themes. You can find modern art, historical
art, Maori art, exhibitions on the history and nature of NZ, Maori culture etc.
All taken in at once would result in an overdose so we just picked and chose
the bits we were particularly interested in. Like many museums and galleries in
Wellington, also Te Papa was free (except for some certain temporary
exhibitions). After the museum we had an Indian lunch and jumped on the free
shuttle to Zealandia sanctuary. Though close to the city centre, it feels like
you are in the middle of the jungle. It is protected against pests and
predators such as possums, stoats, cats, dogs and rats so that they wouldn’t
attack the native bird species. Therefore Zealandia area has large populations
of birds that are endangered such as kiwi birds (those you can only see late at
night though on a guided tour), takahes etc. The entrance cost 17 NZD and you
can do a self-guided tour along the many hiking tracks. There are no cages or
enclosures, all the birds are flying around freely. We spent a lovely three
hours walking around and saw lots of birds as well as the ancient tuatara
lizards (they were in a terrarium though, I didn’t spot any in the wild). It
was a vast area and there would have been more routes to walk but we didn’t
quite have energy for all of them.
|
Waterfront |
Wellingtonissa
olisi ollut vielä muutama ilmainen museo, joissa käydä, mutta aikaa ja energiaa
oli rajoitetusti emmekä halunneet viettää päiviämme juoksemalla kohteesta
toiseen. Pari päivää oli kiva viettää kaupungissa, mutta Uuden-Seelannin todelliset
huippukohdat ovat aina kuitenkin luonnossa eikä kaupungissa. Tästä jatkamme
lautalla eteläsaarelle, joka on useimpien lähteiden mukaan vielä parempi
matkakohde kuin pohjoissaari, joten jännityksellä odottelemme!
|
On the cable car |
There were a few more
free museums in Wellington but since we had limited time and energy, we didn’t
want to spend our time there rushing from one sight to another. It was a nice
couple of days in the city but the highlights of NZ are always in the nature
rather than the cities. From here we are continuing with the ferry to the South
Island, which according to most sources is even better than the North Island,
so we are pretty excited about that!
Comments
Post a Comment