Sequoian Kansallispuisto - Sequoia National Park

Lähes vierekkäin sijaitsevat King’s Canyon ja Sequoia National Parks operoivat yhtenä kansallispuistona siinä mielessä, että samalla pääsymaksulla pääsee molempiin puistoihin eikä niiden välillä ole kontrollia. Kyseessä on kuitenkin kaksi erillistä puistoa. Meidän ajoreittiimme sopi parhaiten mennä sisään King’s Canyonin sisäänkäynnistä, pysähtyä siellä yhden patikkareissun verran ja jatkaa sitten matkaa Sequoiaan, jossa aioimme viettää pari yötä Potwishan leirintäalueella. Saavuimme King’s Canyon Visitor Centreen ihan vahingossa täydelliseen aikaan, sillä kymmenen minuutin päästä oli alkamassa puistonvartijan johtama ilmainen kävelykierros General Grantin puulle, minne olimme menossa joka tapauksessa. Kyseessä on siis maailman tämän hetken toiseksi suurin puu volyymiltaan. USA:n kansallispuistoissa on säännöllisesti erilaisia puistonvartijoiden johtamia ohjelmia, jotka ovat hyvinkin osallistumisen arvoisia. Nyt saimme paljon lisätietoa alueesta, luonnosta ja historiasta, mikä oli todella hieno juttu.

Me next to a fallen tree

King’s Canyon and Sequoia National Parks, located practically next to each other, operate as one national park in the sense that the same entrance fee will get you into both parks and there is no entry control between them. They are, however, two separate parks. What suited our route the best was to enter into King’s Canyon NP, stop for one little hike and then continue onto Sequoia NP, where we were going to stay at a campground in our brand-new tent. We arrived at King’s Canyon Visitor Centre at a perfect time, as there was going to be a free park ranger-led hike to General Grant’s tree, where we were going to go in any case. This is the second largest tree in the world by volume. The national parks in US have regularly different sort of park ranger-led programmes which are well worth the time. This way we got a lot more information on the area, the nature and the history, which was really great.

Gina at the top of Moro Rock

Sequoiat ovat jättiläispuita, jotka kasvavat vain näillä seuduilla Kalifornian osavaltiossa Sierra Nevada-vuoriketjun  länsirinteillä - ei siis missään muualla maailmassa. Ne kasvavat jopa 85 metrin korkeuteen ja voivat olla läpimitaltaan 7-8 metriä. Nämä puut ovat suurin (no pun intended) syy siihen, miksi tämä seutu on kansallispuistoa. Ja voi hyvää päivää, millainen näky nuo jättiläispuut olivatkaan. Kuvista on hankala ymmärtää jötiköiden kokoa, ellei vieressä ole jotain vertailukohdetta, kuten ihmisiä tai autoja, eikä mihinkään kuvaan voi tietenkään saada koko puuta. Mutta uskokaa pois, isoja ne ovat! Kaiken huipuksi nämä ovat myös maailman vanhimpien elävien asioiden joukossa, sillä ne elävät helposti pari tuhatta vuotta. King’s Canyonin puolelta löytyy siis tällä hetkellä maailman toiseksi isoin puu, se General Grantin puu ja Sequoian puolelta se kaikkein isoin, josta lisää vähän myöhemmin.

Driving among the giant trees

Sequoias are gigantic trees that only grow in these areas: on the Western slopes of Sierra Nevada in California. They can grow up to 85 metres tall and have a diameter of 7 or 8 metres. These trees are the biggest (no pun intended) reason why this area has been designated a national park. And my oh my, what a sight those giant trees are. It is impossible to gauge their size from pictures unless there is a comparison point like people or cars next to it, and obviously you can never fit the whole tree into one picture. But believe you me, they are big! Apart from that the sequoias are also among the oldest living things on Earth as they live several thousands of years. As mentioned before, the General Grant’s Tree in King’s Canyon is the second biggest in the world while the biggest one is found in Sequoia NP, a bit more about that later!

Gina feeling small next to the giants

Pääsisimme siis nyt testaamaan sitä telttaa ja ilmapatjoja, jotka olivat jääneet Yosemitessa vaille käyttöä. Kansallispuistojen leirintäalueet ovat National Park Service-elimen hallinnassa (NPS) ja yllättävän askeettisia. En ole telttaillut elämässäni kauhean paljoa, mutta ainakin Australiassa ja Uudessa-Seelannissa olin tottunut siihen, että leirintäalueilla on aina normaalit vessat ja suihkut sekä jonkinlainen yhteiskäytössä oleva keittiö, jossa voi vähintäänkin säilyttää ruokaansa jääkaapissa, keittää kahvit ja laittaa ainakin jotain simppeliä perusruokaa. Siksi en voinut uskoa, ettei amerikkalaisilla leirintäalueilla ollut mitään muuta palveluita kuin vessat (nekään eivät aina ole vesivessoja, joissain löytyy vain ulkohuussit), mutta uskottava oli kun katselin ympärilleni. Tajusin jonkin ajan päästä, että suurin osa amerikkalaisista reissaa valtavissa matkailuautoissaan, joista löytyy sähköt, suihkut ja keittiöt, joten siitä syystä varmaankin leirintäalueet voivat olla hyvin yksinkertaisia. Potwishan leirintäalueella oli vessat ja jokaisella telttapaikalla oli karhunkestävä metallipönttö, jossa voi (ja täytyy) säilyttää ruokansa, mutta siinä se. Ikävintä tässä oli mielestäni se, ettei ollut valoja missään, joten kun aurinko laski klo 19 mennessä, oltiin ihan pimeässä eikä ollut paljon vaihtoehtoja, mitä tehdä nukkumaanmenoaikaan asti. Ainoa vaihtoehto oli istua autossa kattovalo päällä lukemassa kirjaa. Aluksi meitä myös vähän jännitti nukkua teltassa, josko karhu tulisi leirintäalueelle jossain vaiheessa, mutta emme onneksi nähneet karhuista vilaustakaan koko aikana.

So this was the first time we could try out our tent, which we couldn’t make use of in Yosemite. The campgrounds in national parks in US are under the control of National Park Service and I found them surprisingly bare-bones. I haven’t done very much camping in my life, but at least in Australia and New Zealand I got used to all campgrounds having showers and toilets plus a common-use kitchen, where you could at least keep your food in the fridge and do some basic cooking. That is why I found it hard to believe that the American campgrounds have often nothing else but toilets (even those are not always the flushable kind but the pit toilets), but I had to believe it when looking around me. After a while I realized that most American campers travel in their humongous RV’s that have showers and toilets and electricity and whatnot, so I guess they don’t need much services from the campgrounds. In Potwisha campground there was a normal toilet and bear-proof metal containers for storing food (the use of the container is obligatory and really, you don’t want a bear coming into your tent looking for food), but that is it. The most inconvenient thing about this was the lack of electricity so that when the sun set at 7pm you were left in the darkness with few alternatives for entertainment until bedtime. The only thing we could do was sit in the car with the light on reading a book. In the beginning we were also a bit worried about the bears, but luckily we didn’t see any bears the whole time.

Vietimme päivän tehden monia lyhyitä patikkareissuja Sequoian alueella. Aamusta suuntasimme Moro Rockin huipulle, josta avautui huippuhienot näköalat moneen suuntaan. Kiipeäminen oli vähän raskasta ja huomasi olevansa korkeammassa ilmanalassa, kun hengästyi paljon tavallista helpommin, mutta oli se kyllä sen arvoista! Kiersimme myös lennokkaasti nimetyn “Big Tree Trailin”, jonka varrella tosiaan näkyi paljon isoja puita (kuten kaikkialla muuallakin), samoin kuin mahdottoman söpö murmeli. Onneksi murmelit eivät ole turhan kainoja, tämäkin pupelsi menemään minuuttikaupalla välittämättä meistä vähääkään. Näimme nyt sitten myös sen maailman isoimman puun, General Shermanin puun. Parkkipaikalta sinne on vajaan kilometrin verran alamäkeä, joten väistämättä takaisin mennessä vastassa on jyrkkä ylämäki, joka näytti tuottavan monelle vierailijalle hankaluuksia. Näky on kuitenkin puuskuttamisen arvoinen. Puun mahdotonta kokoa on hankala käsittää, mutta hahmottamista auttaa vähän näköalapaikalla katuun piirretty puun “jalanjälki”. Kyllä nämä mahtavat puut tekivät meihin lähtemättömän vaikutuksen!

Foot print of General Sherman Tree

We had a lovely day doing several little hiking trips in the Sequoia NP area. We started the morning by climbing up Moro Rock, where you get awe-inspiring views in any direction over the park. The climbing was tough going and you could really tell we were at pretty high elevation as we got out of breath a lot easier than normal, but it was so worth it! We also walked around the imaginatively named “Big Tree Trail”, where you could indeed see pretty big trees (just like everywhere else in Sequoia) as well as an impossibly cute marmot. Luckily marmots don’t seem awfully shy of people, also this one was munching away on plants for minutes without giving us a second glance. We also went to see THE largest tree in the world, General Sherman Tree. From the parking lot you need to walk a bit less than a kilometre downhill, so inevitably going back you have to face a steep uphill climb. That seemed to prove a challenge to some of the visitors, but seeing the tree close up is well worth huffing and puffing up again! The impossible size of the tree is really hard to comprehend. Seeing the “foot print” of the tree painted on the pavement of the view point gave a bit better idea of the sheer volume of it. These absolutely amazing trees certainly impressed us and I will not forget this sight!

A marmot busy munching away

Big trees, big cones