Osa Seitsemänkymmentä – Part Seventy: Phnom Penh

Kambodzan pääkaupunki Phnom Penhin maine on vähän kyseenalainen matkailijoiden keskuudessa. Kuulemme ja luemme paljon tarinoita ryöstöistä, laukkuja nappaavista moottoripyöräilijöistä sekä huumeiden lisäämisestä drinkkeihin. Tarinat tekevät meidät vähän vainoharhaisiksi ja tuk-tukilla matkatessamme puristamme laukkuja epätoivoisesti rintaa vasten, ettei niitä vain napattaisi, kadulla kävellessämme yritämme pysyä kaukana liikenteestä ja cocktaileja juodessa vahdimme drinkkejämme haukan lailla. Voin kuitenkin ilokseni raportoida, että me selvisimme tästä kaupungista ilman mitään ongelmia.

The capital of Cambodia, Phnom Penh has a slightly questionable reputation among travellers. We hear and read a lot of stories of armed robberies, bag-snatching motorcyclists and spiking of drinks, which makes us a little paranoid. When travelling on a tuk-tuk we hold our bags in a death grip to avoid bag snatching, when walking on the street we try to stay far away from the traffic, when drinking cocktails we watch our drinks like hawks. However I can happily report that we survived the city without any problems at all. 

Local beer

Veggie Amok

Olimme varanneet kaksi yötä hotellissa, eli käytännössä meillä oli yksi kokonainen päivä aikaa katsella nähtävyyksiä. Tämä kuitenkin riitti ihan hyvin, sillä emme halunneet mennä Killing Fields-keskityslerille emmekä kidutusmuseoon, jotka molemmat esittelivät sitä hirvittävää todellisuutta mitä Khmer Rougen hirmuvallan aikana Kambodzassa elettiin. Riittää ihan hyvin, että olemme lukeneet niistä kauheuksista, en halua niillä mässäillä. Niinpä ensimmäinen käyntikohteemme oli kuninkaallinen palatsi, joka oli näppärästi kävelymatkan päässä hotelilltamme. Koska kuningas edelleen asuu palatsissa, eivät turistit pääse kaikille alueille. Sallituilla alueilla on kuitenkin paljon nähtävää, suurin osa oli tietenkin uskonnollisia rakennuksia – oli temppeliä ja stupaa ja patsasta vaikka muille jakaa. Hopeapagoda on niitä kuuluisimpia, se on saanut nimensä siitä, että lattiatiilet ovat puhdasta hopeaa. Olin kuvitellut, että nämä tiilet sitten oikein hohkaisivat hopean kiiltoa, mutta ihan vaan harmailta ne minusta näytti. Sitä paitsi suurin osa lattiasta oli maton peitossa, eivät ne tietenkään halua turistien jalkojen pilaavan hopeatiilejään. Pagoda oli ihan täynnä lukemattomia Buddha-patsaita, kaikenkokoisia ja vaikka mistä materiaaleista (mukaan lukien puhdasta hopeaa ja puhdasta kultaa). Hopeapagodassa ei saanut ottaa kuvia, mutta kaikkialla muualla kuvien otto oli ok. Siellä vierähti mukavasti pari tuntia ja sieltä tallustelimme keveästi muutaman minuutin kävelymatkan Kansallismuseoon. Palatsin ympäristö oli suljettu liikenteeltä ja kaikki oli ihan virheettömän puhdasta, mikä on aika kaukana Kambodzan todellisuudesta ja sen näki lyhyellä kävelymatkalla museoon: kadunvieret alkoivat pian muistuttaa kaatopaikkaa. Matkan varrella jotkut tuk-tuk kuskit yrittivät vakuuttaa meille, ettei museo ole tähän aikaan auki, oletettavasti siksi että he voisivat sitten ajaa meidät johonkin muuhun kohteeseen, joka olisi auki. Emme tätä kuitenkaan uskoneet ja epäilyksemme osoittautuivat todeksi: museo oli kuin olikin auki koko päivän. Kansallismuseo on suhteellisen pieni ja sen voi helposti kattaa parissa tunnissa. Siellä on hieno kokoelma kambodzalaista taidetta ja keskellä museota on ihana pieni puutarha, jossa sai ottaa kuvia (toisin kuin itse näyttelyissä).

Royal Palace

Stupa at Wat Phnom

Nautimme todella hyvän lounaan joen varrella, jossa on paljon hyviä ravintoloita ja baareja. Nautimme kasvis-amokit, mikä on kookosmaitocurrya ja jonkinlainen kansallisruoka. Joenvarsi oli vähän vähemmän kiva ja rauhallinen paikka kuin olimme odottaneet, sillä runsaasti liikennöity katu erotti ravintolarintaman joen rannasta.  Kävimme vielä iltapäivän ratoksi parissa temppelissä, niistä merkittävin oli kaupungin ainoan mäen päällä nököttävä Wat Phnom. 

We had booked two nights in a hotel, so in effect we had one full day to see the sights. That turned out to be enough as we didn’t want to see the Killing Fields or the torture museum that both demonstrate the horrific reality of the Khmer Rouge era. It was bad enough to read about it, we didn’t want to upset ourselves by seeing any more of it. So instead of those atrocities, we headed to the Royal Palace that was within an easy walking distance from our hotel. Since the palace is still the king’s official residence, the tourists are only allowed on certain parts of the palace complex. There is lots to see, as usual there are plenty of religious structures – temples, stupas and statues all over the place. Among the most famous ones is the Silver Pagoda, so called as the floor is covered in pure silver tiles. I had expected the silver tiles to glimmer really brightly, but to me they just looked grey. Of course most of it was covered with an immense carpet anyway – surely they don’t want tourists’ footprints on their fine silver tiles. The pagoda was absolutely full of statues of Buddha, all sizes and made of all sorts of materials, including pure silver and pure gold. I can’t show you any pictures since it was not allowed to take pics in the pagoda itself. That was a nice way to spend a couple of hours and our next destination, the National Museum, was again within an easy walking distance. The surroundings of the palace were closed off for traffic and everything was spotlessly clean, which is pretty far from Cambodian reality. That became evident on the short walk towards the museum, as after a while the sides of the street started to resemble a landfill. Along the way some tuk-tuk drivers started talking to us, trying to convince us that the museum is closed at this time of the day – presumably so that they could then drive us to another attraction that would be open. We didn’t pay any attention to them and as it turned out, the museum was open all day. The National Museum is relatively small and can easily be covered in a couple of hours. There is a fine collection of Khmer art and a lovely little courtyard in the middle, which was the only place you could take pictures in. 
 

Royal Palace complex

Gina at the courtyard of National Museum

We had a lovely lunch by the riverside which is where most of the restaurants and bars are concentrated. The area itself was less peaceful and beautiful than we expected, since the line of restaurants was separated from the river by a busy road. However, the food was lovely - we had a veggie version of the national dish amok (coconut curry). To finish the afternoon off, we also visited a couple of temples, the most significant of which was the Wat Phnom that is perched on top of the only hill in town. 

Siinä oli meidän listallamme olleet tärkeimmät nähtävyydet, loppupäivän vietimme rennosti altaan äärellä ja nautimme jopa cocktaileja (happy hour, kaksi yhden hinnalla!). Järjestimme myös bussiliput seuraavalle päivälle Kampotiin, mikä oli jälleen kerran helppoa kuin heinänteko: hotellimme respakin myi lippuja, mutta kalliilta tuntuvalla hinnalla 10 USD per henkilö. Noin puolen minuutin kävelymatkan päässä oli kaksi muuta agenttia, jotka myivät samoja lippuja, paras hinta jonka löysimme oli 7 USD per henkilö. Varmaan halvemmallakin olisi löytynyt, jos olisi pitempään jaksanut shoppailla, mutta päädyimme varaamaan tällä hinnalla. Noustessamme seuraavana päivänä bussiin (joka sivumennen sanoen lähti tunnin myöhässä, kuten tavallista mitään selityksiä ei tarjottu) saimme hyvillä mielin todeta selvinneemme Phnom Penhista, seuraava kohde Kampot pitäisi olla rauhallinen ja turvallinen pikkukaupunki.

That concluded our must-see sights in the city, the rest of the day we spent in a relaxed manner by the pool drinking happy hour cocktails (2 for the price of 1!). We also organized our bus tickets for the next day to Kampot, which was easy enough: we could have bought the tickets also at the reception of our hotel, but the price of 10 USD per person felt pretty dear. Within about a half a minute’s walk there were two other agents selling tickets and after a little shopping around, we found tickets for 7 USD per person. We could not be bothered to walk further to look for better deals so decided to go with this. When getting on the bus the following day (just as a side note, it left about an hour late, no explanations were offered as is the usual way in Asia) we were happy to conclude that we made it safely out of Phnom Penh. Our next destination Kampot is meant to be a safe, sleepy little town.