Matkablogi Sillä välin maailmalla - Travel Blog In the meanwhile, somewhere around the world...

Tähän reissun suunnittelun väliin päätin kertoilla vähän arkielämästäkin täällä Etelä-Espanjan maisemissa. Tarkemmin sanottuna halusin valittaa niistä asioista, mitkä täällä minua tai meitä ärsyttävät. Näin alun disclaimerina mainittakoon, että en tykkää turhanpäiväisestä valittamisesta enkä sitä mielestäni paljoakaan tee. Se on erikoisen ärsyttävää, kun ihmiset muuttavat johonkin uuteen maahan ja sitten valittavat päivät pitkät, miten asiat ovat erilailla kuin heidän armaassa kotimaassaan. Prkl, muuta takaisin sitten, jos ei kelpaa, tai muuta jonnekin muualle! Yleensä yritänkin ottaa asiat sellaisina, kuin ne ovat, ja antaa sellaisten asioiden olla, joille en mitään voi. Mutta nyt kun Espanjan-aikani alkaa lähestyä loppuaan, ja varmasti tulen täältä monia asioita kaipaamaan, ajattelin vähän avautua niistä asioista, joita en usko kaipaavani täältä lähtiessäni. Heti ensimmäisenä tulee mieleen töykeät asiakaspalvelijat. En sanoisi, että espanjalaiset yleensä olisivat töykeitä t

Kuten mainittua, mitä pitemmälle matka etenee, sitä epämääräisemmiksi suunnitelmat käyvät. Uuteen-Seelantiin saavumme vasta ensi tammikuun alkupuolella, mikä tuntuu hirmuisen kaukaiselta ajalta, joten emme ole suunnitelleet matkan sitä osiota mitenkään tarkalleen. Silti olemme toki vähän tutkailleet, mitä kaikkea siellä voisi tehdä ja nähdä ja ongelma on se, että kaikki kuulostaa loistavalta! En oikeasti ole lukenut tähän mennessä oikeastaan yhtään kuvausta alueesta Uudessa-Seelannissa, joka ei vaikuttaisi houkuttelevalta. Pakko jotain on kuitenkin karsia, sillä ei viidessä viikossa sen kokoista maata ihan kokonaan kierretä. Jostain täytyy aloittaa, aloittakaamme siis Aucklandista, jonne laskeudumme muistaakseni tammikuun 10. päivä (ensi vuonna!). Auckland on Uusi-Seelannin suurin kaupunki noin puolentoista miljoonan väkiluvullaan eikä saarilta kuulemma kosmopoliitimpaa paikkaa löydy. Parin kaupunkipäivän jälkeen mitä luultavimmin vuokraamme auton ja suuntaamme pohjoise

Matkan suunnittelu on vain yksi osa irtioton valmistelua. Onhan tässä vaikka kuinka paljon käytännön asioita, joista täytyy pitää huolta, ennen kuin hyökkää toiselle puolen maailmaa. Piti esimerkiksi irtisanoutua, minkä tein viime tiistaina. Pomo ei purskahtanut itkuun (mikä pettymys) ja näyttää vielä jaksavan jatkaa elämää, joten en kai minäkään korvaamaton ole. Nyt, kun suurin osa työkavereista tietää lähdöstämme, saan vastata joka päivä kysymyksiin ”mihin olette menossa? Mitä aiotte tehdä?” ja suunnitelmamme kuultuaan, ”miten teillä on rahaa tuollaisiin suunnitelmiin?!” Onhan tässä jo vuoden päivät säästetty ihan erikoisesti tätä tarkoitusta varten, toisekseen elämme muutenkin jossain määrin pihiä elämää, jotta rahaa riittäisi siihen mikä meille on tärkeää eli matkustelu. Onhan monilla näistä päivittelijöistä omistusasunto ja lapsia elätettävänä, meillä on eri prioriteetit. Olemme asuneet täällä Gibraltarin kupeessa lähestulkoon kuusi vuotta, ja sinä aikana maallista

Fraser Islandilta rannikkoa alaspäin matkatessa päädymme Australian versioon Aurinkorannikosta (Sunshine Coast), missä meno on ilmeisesti huomattavasti rauhallisempaa ja rennompaa, mikä varmaankin sopii meille oikein hyvin. Tässä vaiheessa vaihdamme rannalla makoilun mielellämme vuorilla vaelteluun ja suuntaamme Glass House Mountains-vuorille. Mitä pitemmälle matkalla edetään, sitä epämääräisimmiksi suunnitelmat käyvät, etenkin aikajanan suhteen. Sitähän emme tiedä, montako päivää missäkin kohteessa vietämme, joten en osaa sanoa missä vaiheessa selvitään Brisbaneen. Se on kuitenkin varmaa, että siellä pysähdytään jossain vaiheessa. Kahden miljoonan asukkaan Brisbane on kuulemma yksi Australian aliarvostetuimmista matkakohteista, josta löytyy aktiviteetteja niin liikunnan, taiteen, ruoan kuin yöelämänkin merkeissä. Tarkoitus olisi pysähtyä aina silloin tällöin vähän pitemmäksi aikaa ja chillata jossain mukavassa paikassa vaikkapa viikko – Brisbane voisi olla yksi näistä

Trooppisessa Darwinissa on aikomus oleskella ehkä viikon päivät, riippuen siitä milloin sinne asti saavutaan. Suurin houkutin täällä meille ovat kansallispuistot trooppisine metsineen: toivon mukaan sekä aika että rahat riittävät visiiteille sekä Kakadu- että Litchfield-kansallispuistoihin.  Haluaisimme käydä kahden päivän reissun molempiin ja tehdä siellä patikkaretkiä, bongailla eläimiä kenguruista krokotiileihin ja tutustua aboriginaali-kulttuuriin. Mehän tykkäämme luonnossa patikoinnista ihan missä vain, mutta odotan näiden seutujen olevan ihan erikoisen palkitsevia patikointikohteita maisemien ja eläimistön suhteen. Ainoa mutka matkassa on (noin ylipäänsäkin Australiassa) retkien hinnat; tämä on ensimmäinen kerta, kun olemme pitemmällä reppureissulla maassa, joka ei ole halpa matkustuskohde. Etelä-Amerikassa ja Aasiassakin yritimme toki aina mennä halvimman kautta, mutta siellä yleensä kyse oli parin euron hintaeroista (joka tuntui silti paikallisessa valuutassa isol

Tänään jäljellä: 47 päivää. Uskomatonta, miten nopeasti se mittanauha lyhenee. Mittanauhan leikkaaminen kuuluu nykyään mieluisiimpiin aamurutiineihimme. Välihuomautus: tarkkaavainen lukija saattaa huomata skandien yhtäkkisen ilmestymisen kirjoitukseeni. Vaimo päätti ystävällisesti avustaa minua vaihtamaan koneen näppäimistön suomi-versioon, mikä oli yllätyksekseni äärimmäisen helppoa. Vähemmän helppoa on nyt yrittää kirjoittaa tällä näppäimistöllä, kun välimerkit ovat eri paikassa kuin mihin olen tottunut, enkä tahdo muistaa käyttää skandeja, kun en ole niitä juuri käyttänyt vuosikausiin. Tämä on siis todella hidasta hommaa, joten lukekaa hitaasti (*tirsk*). Edellisessä päivityksessä kerroin suurin piirtein suunnitelmamme Nepalia varten. Siella menee siis kuukausi, sitten pikainen parin päivän pysähdys Dubaissa ja sieltä saavumme Australiaan, jossa vietämmekin seuraavat 2,5 kuukautta. Lentomme saapuu Sydneyhin (pitäisi googlettaa, miten kaupungin nimi kuuluu suomeksi taivut