Osa Kolme: Lontoon Reissu
Onpa noloa. Suunnittelin niin tohkeissani, etta alkaisin
kirjoittaa tata blogia saannollisesti suunnitellen myos Lontoon miniloman
blogin puitteissa. Ja mites kavikaan; en onnistunut edes aloittamaan
varsinaista blogia netissa (olen kirjoitellut naita niin sanotusti
poytalaatikkoon) ennen kuin reissu on jo tehty ja historiaa. Bloggaanpa taman
reissun sitten nain jalkikateen, varmaankin melko tiivistetyssa muodossa. On
tama ainakin harjoitusta tulevaa reissua ja matkablogia varten.
Matkasimme siis kihlattuni kanssa Lontooseen kuudeksi
paivaksi, mielessa kolme tiettya tarkoitusta: vierailla useammissa
matkatoimistoissa, jotka erikoistuvat RTW- lentoihin (round the world) ja ostaa
liput tulevalle reissulle, ostaa haapuvut molemmille seka normaalia
turistihengailua. Morsiameni asui Lontoossa nuorena tyttona puolisen vuotta au
pairina ollessaan, mutta siita on siis 13 vuotta aikaa ja mina olin kaynyt
siella vain kerran pikaisen parin paivan erittain matalabudjettisen reissun,
joten halusin katsella vahan nahtavyyksia ja haistella suurkaupungin ilmaa
vaihteen vuoksi. Ei haluttu tuhlata rahaa hotelleihin, joten tarkoitus oli olla
kaksi yota vaimon kaverin luona (hanen kamppiksensa ei halunnut meita sinne
koko viikoksi, syy selviaa piakkoin), kolme yota yhdessa sohvasurffailupaikassa
ja viimeinen yo toisessa sohvasurffailupaikassa.
Matka alkoi keskiviikkona 30.4.
Keskiviikko:
Tuttuun tapaan kotoa piti lahtea aamuneljan tienoilla,
koskapa lento lahti aamuseitsemalta Malagasta. Meilta menee helposti
puolitoista tuntia ajaa kentalle, auto piti heittaa pysakointialueelle ja
sielta heidan minibussillaan lahtoaulaan. Perille paastiin kuten aina hyvissa
ajoin – morsmaikkuni on aina mieluummin tunnin etuajassa kuin 10 minuuttia
myohassa, mika on matkustaessa ihan jarkeva lahtokohta. Lennettiin Ryanairilla
Gatwickiin ja kone oli reilun puolitoista tuntia myohassa, mutta se ei meita
paljon huolettanut – olihan meilla koko paiva aikaa.
Ainoa ongelma oli se, etta olimme sopineet tapaavamme vaimon
kaverin Attilan tiettyyn aikaan tietyssa paikassa. Koneen ollessa myohassa
mekin olimme tietenkin myohassa, ja vaimo oli unohtanut tallentaa Attilan
numeron kannykkaansa, joten emme voineet edes textata hanelle. Loysimme sovitun
tapaamispaikan, mutta jatka oli tietenkin mennyt aikaa sitten muualle. Onneksi
seisoskelimme Starbucksin ulkopuolella, joten onnistuimme kayttamaan heidan
wifiaan ja kirjoittamaan Attilalle mailin ja han ilmestyikin paikalle
kymmenessa minuutissa ja vain hitusen karttyisena.
Hanen asuntonsa oli todella hyvalla alueella; zone 1, viiden
minuutin kavelymatkan paassa London Bridgen metro- ja juna-asemalta. Siina
olikin se ainoa hyva puoli. Kyseessa oli council flat (kasittaakseni
jonkinlainen sosiaalikamppa), jonka han jakoi ghanalaisen naisen ja taman
sulhasen kanssa (heidan lisakseen asunnossa oli koko ajan vahintaan kaksi muuta
ghanalaishenkiloa, en tieda olivatko he vain kaymassa vai asustivatko hekin
siella epavirallisesti). Attila mainitsi matkalla, etta hanen huoneensa oli
Lontoon standardeilla aika iso. Haluaisinpa nahda, millainen huone olisi sitten
Lontoon standardeilla pieni. Ensinnakin jo kerrostalon porttikongi oli hirvea
laava, sellainen, missa odottaa rottien ja torakoiden hyppaavan esiin hetkena
mina hyvansa. Attilan huone oli suunnilleen meidan vessan kokoinen, ja siella
hanella oli sanky, vaatekaappi (jossa oli muutama vaatekappale ja sekalainen
kokoelma sipseja ja muuta kuivamuonaa) seka tietokone, nurkassa oli
matkalaukku. Han lupautui nukkumaan lattialla ja antoi meidan nukkua hanen
sangyssaan, mika oli hyvin kohteliasta. Levitettyamme retkipatjan lattialle,
ovea ei mahtunut enaa avaamaan. Vain poikamies voi elaa talla tavalla. Han
naytti meille olohuoneen ja keittion (kumpaankaan meilla oli ollut mitaan
hinkua menna enaa jalkeenpain) ja kylpyhuoneen, joka oli myos melko
kiinnostava. Siella oli kylpyamme, mutta ei suihkua. Emme halunneet kylpea
siina ammeessa, joten suihkun sijaan valelimme itseamme vedella kayttaen
amparia. Sellainen kesamokki-kokemus keskella Lontoota. Kaiken lisaksi olimme
unohtaneet tuoda pyyhkeet (jaksoin vitsailla Douglas Adamsin Linnunradan
kasikirja liftareille-henkisesti “we don’t know where our towel is!”, mika ei
morsiantani huvittanut ollenkaan), eika Attilalla toki ollut ylimaaraisia
pyyhkeita, joten taman kesamokki-suihkun jalkeen jouduimme myos kuivaamaan
itsemme ilman pyyhetta. Jatan mielikuvituksenne varaan, miten tama tapahtui.
Naissa olosuhteissa oli itse asiassa ihan hyva, ettemme
voineet nukkua hanen luonaan koko Lontoossa oloaikaamme. Joka tapauksessa,
sijainti oli todella hyva ja sina iltapaivana lahdimme tutkiskelemaan
lahialuetta. Borough market moninaisine ruokakojuineen oli ihan lahella, sielta
kavelimme kohti Thamesia pysahtyen valilla kahvikupposelle. Unohdin, etten ole
enaa Espanjassa ja kysyin epailevaisesti, mahtaisiko heilla olla soijamaitoa kahviini.
Totta kai heilla oli! Mietin mielessani, miten mukavaa oli etta voisin saada
vegaaniruokaa helposti mista tahansa eivatka ihmiset pitaisi minua outona
lintuna.
Ylitimme joen Millenium-siltaa pitkin, otimme kuvia
kaukaisuudessa nakyvasta Tower Bridgesta ja St. Paulin katedraalista ja
nautimme ihmisvilinasta. Sitten paatimme, etta oli joko erittain myohaisen
lounaan tai todella aikaisen illallisen aika ja halusimme suunnata Chinatowniin
etsimaan hyvaa kiinalaisbuffettia edulliseen hintaan. Tassa vaiheessa olimme
molemmat aika vasyneita ja nalkaisia, mika on mahtava yhdistelma kun yrittaa
loytaa vieraassa kaupungissa jotain uutta paikkaa.
Sanottakoon tahan valiin, etta meidan suhteessamme (kuten
varmaan useimmissa suhteissa noin ylipaansa) meilla on aika tarkat roolit, mika
on kenenkin tehtava missakin tilanteessa. Vaimo on yleensa paljon parempi
kartanlukija, hanella on parempi suuntavaisto kuin minulla ja nain ollen
matkustellessamme han on yleensa se matkanjohtaja ja mina seuraan perassa.
Talla kertaa, mista lie syysta, yritin osallistua aktiivisemmin
kartanlukemiseen ja paikkojen loytamiseen ja meidan molempien suureksi
hammastykseksi, olinkin aika hyva siina. Se olin mina, joka huomasi etta olimme
kavelemassa Trafalgar Squarelta juuri painvastaiseen suuntaan kuin mihin meidan
olisi pitanyt menna Chinatownia kohti ja mina, joka lopulta loysi sen oikean
kadun mita pitkin kavella. Koko loppuajan talla reissulla olin vahintaankin
tasa-arvoinen ellen jopa paatoiminen kartanlukija ja yleensa loysimme mita halusimme
sangen helposti.
Lopulta selvisimme siis Chinatowniin ja hetken hintoja
vertailtuamme paadyimme pieneen ravintolaan, jossa buffet maksoi alle 7 puntaa
per henkilo plus 50 pennia kupista kiinalaista teeta. Ilokseni tarjolla oli myos monta kasvisvaihtoehtoa,
joten saatiin vatsat todellakin tayteen pikkurahalla. Alkajaisiksi oli tarjolla
kasviskeittoa, jota yritin ahnehtia pieneen kulhoon ihan liiankin kanssa –
seurauksena tulikuumaa keittoa laikkyi kulhon reunan yli kadelleni, refleksina
paastin koko kulhon kadestani ja tiputin sen suoraan keiton sekaan. Onneksi
kukaan ei tietaakseni nahnyt tata noloa tapausta, joten otin muina naisina
toisen kulhon ja taytin sen huomattavasti maltillisemmin keitolla…
Syonnin jalkeen tallustelimme kaikessa rauhassa ympari Chinatownia seka Sohoa. Lopulta
vasymys alkoi ottaa vallan ja paatimme hypata johonkin satunnaiseen bussiin,
menna ylakertaan ja ihastella Lontoon katumaisemia sielta kasin istuen
mukavasti lampimassa bussissa. Se olikin hyva idea, bussi johon paadyimme ajoi
pitkin Oxford streetia josta bongailimme vaatekauppoja, joihin halusimme menna
haapukuja etsimaan ja ajoi myos ohi Hyde Parkin, jonka halusin nahda. Sina
iltana paadyimme takaisin Attilan kampille aikaisin (Attila oli toissa) ja
menimme suosiolla nukkumaan joskus kymmenen tienoilla – se oli ollut pitka ja
jannittava paiva!
Torstai:
Talle paivalle olimme varanneet kaksi
matkatoimistovisiittia. Paiva alkoi sateisena ja harmaana, joten se oli ihan
sopiva ilma istuskella matkatoimistoissa. Hyva niin, silla niissa tapaamisissa
kesti ihan luvattoman kauan! Ei se ihme, etta tallaisella tavallisella
pulliaisella menee ika ja terveys vertaillessa lentoja ja yrittaessa loytaa
parhaat mahdolliset diilit, kun tata tyokseen tekevalla matkatoimiston ammattilaisellakin
keskusvaraamojarjestelemineen siina menee tunti jos kaksikin. Meidan
suunnitelmahan oli siis menna Nepaliin, Australiaan, Uuteen-Seelantiin ja
mahdollisesti jollekin Tyynen Valtameren saarelle kuten Fidzille tai
Cook-saarille. Paivamaarat olivat joustavat, mutta lahdon pitaisi tapahtua
joskus ensi syyskuun alkupuolella ja takaisin tultaisiin siina helmi-maaliskuun
tienoilla.
Siina sita sitten vekslattiin eri paivia, eri lentoyhtioita
ja eri reitteja edestakaisin, kunnes lopulta loydettiin budjetin rajoissa
olevat lennot jattaen Tyynen Valtameren saaret pois kokonaan (tahan oltiin joka
tapauksessa valmistauduttu, koska se olisi lohkaissut todella huikean summan
budjetista) ja tehdaan parin paivan valilasku Dubaissa. Kerron tulevasta
reissusta enemman sitten jatkossa, kun suunnitelmat alkavat hahmottua enemman
ja enemman, mutta ainakin nyt tiedetaan lahtopaiva: 18. syyskuuta!
Siinapa se paiva oikeastaan vierahtikin, syotiin
juoksulounas Borough Marketissa (mulle falafelia, vaimolle kana Pad Thai) ja
lippujen ostamisen jalkeen lahdettiin juhlistamaan tuopillisella. Sitten olikin
aika tavata vaimon serkku, joka myos asuu Lontoossa. Tapasimme hanet Oxford
Circus’lla kuuden tienoilla, tarkoitus oli menna jonnekin tuopposelle. Kavi
ilmi, ettemme olleet ainoita – joka ikinen pubi oli ihan tupaten taynna ja
koska meilla oli nalka, halusimme myos jotain syotavaa joten vapaa poyta oli
loydettava. Siina mentiin pubista toiseen, kurkisteltiin vahintaan 8 – 10
pubiin mutta joka ainoa oli niin taynna, ettei sinne olisi mahtunut edes
seisomaan. Nahtavasti kaikki toimistotyolaiset piipahtivat oluelle heti toiden
jalkeen valttaakseen pahimman ruuhkan metrossa ja busseissa. Lopulta
suuntasimme sushi-paikkaan, joka oli armeliaan tyhja, syotiin sushit
(jumalaisen hyvaa ja vielapa halpaa, alle nelja puntaa per henkilo!) ja sen
jalkeen pystyttiin sitten menemaan pubiin seisomaan ulkopuolella (kun sisalle
ei mahtunut, mutta saatiinpa kuitenkin olutta). Suunnattiin jalleen melko
aikaisin kotiin, silla saimme pubissa ollessamme huonoja uutisia
sohvasurffailurintamalta: hostimme joutui perumaan.
Seuraavana paivana eli perjantaina meidan oli ollut
tarkoitus menna lesboparin luo, jotka loysimme sohvasurffailun kautta. Nyt he
kuitenkin kirjoittivat, etta toinen heista oli sairastunut johonkin pahaan
vatsatautiin johon kuului kova kuume ja oksentelu, eika nyt ollut hyva aika
vieraille. Ymmarrettavaa sinansa, mutta se jatti meidat aika epamiellyttavaan
tilanteeseen… eli meidan piti paasta kotiin, jossa voitiin kayttaa tietokonetta
ja laittaa nettiin hatahuuto: viime hetken sohvapyynto!
Perjantai:
Aamu avautui jalleen melko harmaana ja toivottomana – kukaan
ei ollut vastannut sohvapyyntoomme ja Attila oli sita mielta, ettei hanen
kamppiksensa antaisi meidan yopya siella enaa. Paivan missio oli siis loytaa
katto paan paalle.
Jatimme matkatavaramme viela Attilan luo ja sovimme
menevamme hakemaan ne iltapaivalla, kun olemme loytaneet hostellin. Attilan
piti paasta toista klo 15, joten suunnitelma oli hakea kamat sielta niihin
aikoihin, menna hostelliin, kayda suihkussa (ah, mita luksusta! Suihku!),
vaihtaa vaatteet ja menna illalla teatteriin – meilla oli liput Lion
King-musikaaliin.
Menimme siis ensimmaiseksi jalleen Starbucksiin, koska
olimme todenneet langattoman netin toimivan siella hyvin ja loysimme piakkoin
hostellin, jossa oli viela vapaita sankyja siksi illaksi suhteellisen
hyvaksyttavaan hintaan. Varasimme siis kaksi sankya neljan hengen naisten
dormista, hintaa talle tuli viitisenkymmenta puntaa. Se oli kuitenkin helpotus,
etta saimme katon paamme paalle, joten saatoimme jatkaa paivaa suunnitelman
mukaan:shoppaillen.
Sanottakoon tahan valiin, etta varmaankin useimmat naiset,
jotka ovat menossa naimisiin, kayttavat melko paljon aikaa sen “taydellisen”
haapuvun etsimiseen. Ja se on varmaan useimmille morsiamille yksi niista haiden
tarkeimmista asioista. Meilla oli periaatteessa kaksi shoppailupaivaa Lontoossa
ja niista ensimmaisen paatimme kuluttaa – ei suinkaan haapukuja etsiessa – vaan
outdoors-liikkeissa etsien vaellussaappaita, vaellussukkia seka kaiken maailman
tykotarpeita rahavoista vedenpuhdistustabletteihin. Siinapa se aika taas
vierahti ja rahaa paloi pari sataa puntaa, mutta loydettiin paljon hyvaa kamaa
tulevaa reissua varten.
Nalka kasvoi shoppaillessa, onneksi loysimme harvinaisen
halvan kebab- ja hampurilaispaikan, josta minulle lahti kasvispurilainen
ranskiksilla ja kanakebab vaimokkeelle alle 10 punnan.
Sitten oli taas kahvistelun aika, vastoin yleisia
periaatteitani monikansallisia ketjuja vastaan menimme jalleen Starbucksiin ja
talla kertaa jopa maksoin kahvista, koska halusimme kayttaa nettia aina
tilaisuuden tullen. Nyt olimmekin saaneet positiivisen vastauksen
sohvasurffailusta ja olisimme voineet menna taman jatkan luo jo
perjantai-iltana, mutta kun hostelli oli kerran maksettu, kirjoitimme hanelle
etta tulisimme vasta lauantaina.
Tassa vaiheessa kaikki naytti menevan aika hyvin: shoppailu
oli ollut menestykas, meilla oli yosija lopuille Lontoon oille, kaikki oli
mukavasti. Ongelmat alkoivat sitten, kun halusimme menna Attilan luo hakemaan
kamojamme: han ei ollutkaan paassyt toista viela klo 15, vaan tekstasi
paasevansa kotiin ehka puoli kuuden tienoilla. Nain ollen meilla ei olisi aikaa
menna hostellille, kayda suihkussa yms. ennen teatteria, joten paatimme menna
ja kirjautua sisaan ilman matkatavaroitamme, mutta ainakin paasisimme eroon
ostoksista. Hostelli sijaitsi King’s Crossin alueella ja oli onneksi helppo
loytaa, joten nakkasimme kamat huoneeseen ja ryntasimme saman tien takaisin
metroon, josta muutaman vaihdon ja muutaman minuutin kavelyn jalkeen olimme
taas Attilan pihalla. Vain kuullaksemme, ettei han ollut vielakaan kotona ja ehtisi
kotiin juuri klo 19. Teatteriesitys alkoi klo 19:30…
Kaiken huipuksi lippumme olivat siella Attilan huoneessa,
joten meidan oli pakko saada ne ennen kuin voisimme menna. Lopulta han tuli
kotiin, paasimme kasiksi matkatavaroihimme vain kaivaaksemme liput esiin ja
juoksimme metroasemalle minka jaloista lahti. Ei suihkua, ei vaatteiden
vaihtoa, ei meikkia, pre-theatre dinnerista puhumattakaan. Ehdimme lopulta
juuri ja juuri ennen esityksen alkua hikisina, hengastyneina ja hyvin kaukana
esittelykelpoisista. Emme tietenkaan olleet ehtineet syoda mitaan, joten
nakertelimme repusta loytynytta omenaa henkemme pitimiksi. Pyrin yleensa
olemaan hieman elegantimpi teatterissa, mutta siita viis – tarkeinta, ettemme
missanneet koko esitysta. Show oli todella vaikuttava, nautimme siita taysin
sydamin! Musiikki, laulu, esiintymisasut seka rekvisiitta olivat kaikki
loistavia. Se oli hieno kokemus, kaipaan taalla asuessamme tallaisia
kulttuurikokemuksia.
Show’n jalkeen suuntasimme takaisin hostelliin ja
pysahdyimme matkalla 3,5£ falafel-aterialle – se kruunasi taman pitkan ja
jannittavan paivan.
Lauantai:
Herasin tapani mukaan aikaisin, mahdollisesti kamppistemme
harmiksi. Aurinko paistoi kauniisti, joten paatimme etta tasta tulee
nahtavyyspaiva shoppailupaivan sijaan. Soimme hintaan kuuluvan aamiaisen
(paahtoleipaa ja hilloa pikakahvin kera – parempi kuin ei mitaan, mutta ei
paljon parempi) ja suuntasimme kaupungille. Olimme varanneet Thames-risteilyn
joka meni keskustasta aina Greenwichiin asti ja matkan varrella ohitimme monet
nahtavyydet kuten parlamentin, Big Benin, London Eyen ja Tower Bridgen. Siina
sitten istuskeltiin ja otettiin kuvia, oli kaunis aurinkoinen paiva, mutta
kylma siina paatilla kylla tuli.
Greenwichilla tallusteltiin observatorioon, jossa tuijottelimme maston paassa mollottavaa
palloa, koska sita tuijottivat monet muutkin ihmiset. Kasityksemme oli, etta
tasan kello 13 se pallo tipahtaisi maston paasta alas ja tama tapahtuma
merkkaisi tasatuntia. Siina sitten niskat kenossa tuijottelimme muutaman
kymmenen muun turistin kanssa eika mitaan tapahtunut. Kello oli jo kymmenen yli
ja totesimme, etta tama ei varmaankaan ollut se oikea pallo ja jouduimme vain
jonkinlaisen joukkohypnoosin valtaan – teemme nain, koska muutkin tekevat nain.
Hetken kun silma valtti, pallo tietenkin tipahti samantien. Eipa siina paljon
nakemista kylla ollut enka ole edelleenkaan ihan varma, pitiko sen siis merkita
tasatuntia vai 11 minuuttia yli vai mita. Joka tapauksessa, olimmepa ainakin
siella paikan paalla.
Menimme laivalla takaisin Big Benin tuntumaan
Westminsterille, josta paatimme jalleen suunnata Chinatowniin lounaalle. Talla
kertaa loysimme eri buffet-ravintolan, joka oli hitusen vahemman halpa mutta
myos hitusen parempi, isompi ja todella taynna. Mahat taynna oli aika menna
takaisin hostellille hakemaan sinne jatetyt ostokset ja sielta seuraavaan
sohvasurffailupaikkaan, Tristanin luo Elephant & Castlen tienoille.
Tristanin kamppa oli ihan eri luokkaa kuin Attilan loukko;
iso kahden makuuhuoneen asunto, jossa oli valtava parveke. Kamppa oli tosin
todella poikamies-boxi-kunnossa – se ei ollut nahnyt kevatsiivousta tana vuonna
eika joulusiivousta viime vuonna. Mutta mikapa siina, meita odotti lammin
vastaanotto grillibileiden merkeissa. Grillailtiin, juotiin olutta ja viinia,
juteltiin ja pelattiin erikoista korttipelia aamukolmeen asti – oli todella
mukava ilta.
Sunnuntai:
Espanjassa asuvalle shoppailu sunnuntaina on ihan erikoinen
kokemus. Kaupat auki sunnuntaina? Kaikkiko? Uskomatonta! Saimme onneksi tietaa
jo lauantaina, etta Oxford Streetin kaupat avaavat sunnuntaisin ovensa vasta
puolilta paivin, muuten oltaisiin varmaan oltu siella jo aamukymmenelta. Sunnuntai
oli se haapuvunostopaiva. Kerron tarkemmin haalookistamme myohemmassa postissa,
kerrottakoon tassa nyt se, etta loysimme molemmat sopivat puvut sunnuntaina ja
niihin sopivat laukut ja kengat maanantaina melko nopeasti ja paljon halvemmalla
kuin mita odotin, eli se oli menestystarina!
Iltapaivalla tapasimme vanhan kaverimme, unkarilaisen
naisen, johon olimme tutustuneet Malagassa muutama vuosi sitten. He perustivat
naisystavansa kanssa ravintolan Torremolinosiin, joka ei menestynyt ollenkaan
ja he ajautuivat konkurssiin jaaden ison lainan kanssa kiikkiin. He muuttivat
sielta sitten Lontooseen, maksoivat lainaa jonkin aikaa takaisin Espanjaan,
mutta emme olleet olleet heidan kanssaan tekemisissa pitkiin aikoihin. Nyt kun
olimme Lontooseen menossa, olin kirjoittanut heille molemmille Facebookissa,
etta voisimme tavata jos heille sopi. Toinen heista, Timi, kirjoitti pitkan
ajan paasta takaisin, etta he olivat eronneet vastikaan, ja Ramilla oli toinen
tyttoystava ja Timi oli kovin masentunut eika ollut varma, olisiko hanesta
mihinkaan sosiaalisiin kanssakaymisiin. Lopulta han kuitenkin ehdotti, etta
voisimme tavata sunnuntaina, koska han oli paremmassa mielentilassa nyt.
Tapasimme Timin Oxford Circusilla ja kavelimme sielta
Sohoon, jossa soimme lounasta todella hyvassa thai-ravintolassa jutellen. Han
oli edelleen toiveikas, etta he voisivat palata yhteen Ramin kanssa ja meita
hieman arvelutti kertoa, etta olimme menossa naimisiin – emme halunneet hieroa
suolaa haavoihin. Kerroimme sitten kuitenkin ja han oli onnellinen puolestamme.
Shoppailun ja syonnin jalkeen kaytiin yksilla cocktaileilla She
Soho-lesbobaarissa, joka oli melko dekadentti paikka.
Menimme hyvissa ajoin “kotiin”, chillasimme hetken ja
menimme varhain nukkumaan – edellisen illan riekkuminen painoi vanhoissa
luissa.
Maanantai:
Kuten jo mainittu, ostimme maanantaina kengat ja laukut
haita varten – sekin oli niin helppoa, ensimmainen kauppa mihin kaveltiin
sisaan osoittautui hyvaksi valinnaksi eika koko hommassa mennyt kuin kymmenen
minuuttia. Sitten olikin koko paiva aikaa hengailla. Kaytiin Green parkissa
picnicilla, otettiin kuvia Trafalgar Squarella leijonien kanssa, Piccadilly
Squarella, Buckingham Palacen tienoilla, Westminster Abbeyn ymparistossa…
illalla meilla oli liput London Eye-maailmanpyoraan, josta avautuikin hienot
maisemat ympari Lontoota.
Illalla oltiin kaikessa rauhassa Tristanin luona, jonne
ilmaantui odottamatta seuraavakin surffailija; Tristan oli maininnut, etta
viikon paasta hanelle tulee vieraaksi kiinalainen 60-vuotias rouva. Kavi ilmi,
etta Tristan oli sekoillut paivissa ja itse asiassa rouva olikin tulossa juuri
tanaan. Siina oli naurussa pitelemista – han oli juuri sanonut, etta pitaa
sitten siivota kamppa ennen kuin tama seuraava vieras tulee!
Siina oli tiivistetty kertomus Lontoon reissusta – tiistaina
vaan suunnattiin aamuvarhain lentokentalle ja matkattin kotiin. Oli mukava ja
jossain maarin epatyypillinen reissu meille, harvoin tehdaan tallaisia
kaupunkilomia. Lisaan kuvia, kunhan kynnelle kykenen - juuri nyt en ehdi alkaa sahlata sen kanssa.
Comments
Post a Comment